Kasavuori, Espoon saaristoa ihailemassa

Kasavuori on viime vuosina ollut kaikista luetuin blogipostaukseni, joten nyt piti mennä uudestaan katsomaan olivatko näkymät sen ryntäyksen väärti. Olivat, ja ovat edelleen.

Autoon ja lähtö. Sitten mietittiin, että missähän sitä nyt pääsikään Kasavuoren päälle kun eihän Soukan Rantatieltä, jonka vieressä se kohoaa, pääse pytstysuoraan ylös.

Mies oli nähnyt kylttiä jossain, joten ajettiin auto Soukansalmentien alkuun ja käveltiin Soukan Rantatietä pikkasen ylöspäin. Kävelytien kyltti kyllä osoitti väärään suuntaan ja kohti Soukanniemeä. Polku rappuineen näytti kuitenkin houkuttelevalta, joten kiivettiin raput ylös ja toiselta puolelta alas ja löydettiin itsemme kivannäköiseltä rantapolulla.

Polku vei takaisin Soukan Rantatielle ja autolle ilman, että ehdittiin eksyä.

Nyt ajettiin autoa kuitenkin Soukansalmentien melkein päähän ja Hanikan polun viereen, Kasavuorenrinteen-nimisen pikkutien toiselle puolelle. Huomioithan, että tässä ei kuitenkaan ole mitään virallista parkkipaikkaa. Hanikan polun kyltistä käy ilmi, että aika lähellä, Alakartanontiellä, on kuitenkin joku yleinen parkkipaikka, varmaan Soukan ostarin pihalla. Sinnekin voi autoa jättää ja suunnata kartan avulla Kasavuorenrinteelle.

Käveltiin Kasavuorenrinne-nimistä tietä päätyyn ja suoraan eteenpäin polkua pitkin. Sitten käännyttiin vasemmalle ja suunnattiin kännykän ja suuntavaiston avulla merelle päin, suunnilleen suoraan eteenpäin Kasavuorenrinteestä.

Pian oli merta näkyvissä ja kauas näki. Täydellinen paikka pienelle eväsretkelle.

Lapsemme kivasti varoitti isiä menemästä liian lähelle kallion reunaa, kun kalliot ovat niin liukkaat. Porkkanapalat ja pieni omena maistuivat pienokaiselle paremmin kuin kotona. Ja eikun kodin kautta perhefutikseen.

Mainokset

Sotkamon upea Hiukan harjun luontopolku

Kainuun lomalla ehdittiin 30 asteen helteessä vielä kävellä upeaa 4 km Hiukanharjun luonto- ja kulttuuripolkua. Ja se oli yksi meidän mielestä tähän asti upeimpia!

Luontopolku alkaa Hiukan uimarannan sivulta, heti lammen vierestä. Alussa ei tarvitse vielä päättää käveleekö koko 4 kilsan lenkin vai pelkästään 2,5km. Polun alussa on myös kartta, josta näkee kaikkien tekstitaulujen sijainnit (rastit). Polku on suunniteltu niin, että se kuljetaan tiettyyn suuntaan ja niin on ihan hyvä, kun salainen uimaranta jää loppupuolelle. 🙂

Polku on hyvin merkitty käpymerkein, mutta silmät kannattaa pitää auki ettei kävele väärää polkua pitkin, koska moneen otteeseen ylitetään muita polkuja ja latuja. Polku on ihanan kapea ja siten meidän mielestä paljon mukavampi kulkea kuin kansallispuistoista usein löydetyt helppokulkuiset tiet.

Polku johtaa pian tenniskentän takana ylös metsään. Siinä jo alkoi puuskuttaa helteessä aika lailla! Upea metsä kuitenkin meidän vieressä kohosi ja sininen taivas korosti korkeat puut.

Säännöllisin väliajoin sai pienen puuskutustauon kun sai lukea hauskat, kiinnostavat tekstit tauluista. Välillä muuten löytää metsästä myös eläinhahmoja, jotka pistävät alkuun miettimään onko siellä oikeasti peura/kettu/…

Polku vie ylös alas pientä polkua pitkin metsän halki ja vesitornin ohi ja purettujen mäkihyppytornien paikalle. Tervahautaakin nähtiin (taulun mukaan).

Lopuksi noustaan harjulle. Nyt viimeistään kannattaa tarkkailla mihin jalkojaan laittaa, koska hiekkapohja saattaa sateiden jälkeen ollakin vähän reunoilta epätasainen ja vierestä meneekin välillä aika suoraan alas. Näkymä puiden läpi Sapsojärvelle on varsinkin aurinkoisella kelillä henkeäsalpaavan kaunis!

Hiekkaa kuluu pois koko ajan ja jo useasta kohtaa puut ovat ihan reunalla.

Jossain vaiheessa tullaan rappusille, jotka vievät polulta alas rannalle. Siellä kannattaa poiketa! Edessäsi on ihana pieni hiekkaranta! Nyt pääset uimaan jos on liian kuumaa! Rannan toisesta päästä näkee myös Vuokattiin asti.

Taas ylhäällä kävellään vielä jonkun verran matkaa ja ollaan Pikku-Hiukalla, jonka hiekkarannan monet suosivat, koska se on hiljaisempi kuin Sotkamon tunnettu iso ranta Hiukka, mutta täällä myös pienet muurahaiset tykkäävät kävellä.

Käpymerkit vievätkin uudestaan metsään suoalueelle. Suot ovat kauniit, mutta jos vain olisin tiennyt, olisin saman tien jättänyt suon ympäri menevän polkupätkän väliin. Ympärilläni surisi ja pörisi ihan hirveästi ja pelkäsin kovasti astuvani ampiaispesään. Polku viekin ihan suon vierestä kerran ympäri ja pitkospuita pitkin takaisin melkein samalle kohdalle, joten suon voi hyvin käydä vilkaisemassa kävelemällä hyttys- ja ampiaisparven läpi.

Sitten ollaankin jo melkein harjun päällä ja Hiukalla takaisin. Uiminen maistuisi nyt kyllä, mutta nälkä onkin niin iso, että mennään läheiseen keskustaan syömään (Messiin, nam!). Hiukan kesäkahvilan tarjonta tässä ei ihan riittänyt, vaikka jäätelökin olisi maistunut.

Sotkamo, ihana rakas pieni lempikaupunkiani, on taas näyttänyt meille yhden mahtavan nähtävyyden lisää. Tätä (ja Sotkamon/Vuokatin muita upeita reittejä) kannattaisi ehdottomasti mainostaa enemmän! Netistä en löytänyt paljon mitään tästä upeasta polusta, itse saimme tiedon siitä, kun puolisoni nousi Hiukan harjulle jonkun matkaa ja löysi yhden taulun, joka kertoi harjusta (nro 16). Sen lisäksi katsottiin tarkemmin jossain esillä olevaa karttaa laduista ja siihen oli piirretty myös luontopolun kulku.

Kajaanin linnanrauniot ja puisto

Käytiin lomalla Kajaanissa ihastelemassa linnanrauniot.

Rauniot sijaitsevat pienellä saarella Kajaaninjoessa ja niiden yli menee silta (Linnansilta, myös Ämmänsillaksi kutsuttu). Raunioilla on jopa oma katunumero Linnankatu 27, vaikka yli menevä tie onkin Ahontie.

Raunioiden seinät kohoavat kuin labyrintti pienellä saarellaan ja niissä on kiva kävellä. Niitä myös edelleen restauroidaan entistä turvallisimmaksi. Opaskyltti kertoo eri huoneiden sijaintia ja linnan viimeisestä taistelusta ennen sen viimeisten asukkaiden antautumista ja linnan räjäytystä.

Sitten kun rauniot on tutkittu, voi siirtyä järvenkapeikon molempien reunojen sijaitsevat puistot.

Keskustan puolella on avointa ruohopuistoa, jossa sijaitsevat mm. Eino Leinon patsas, leikkipaikka kioskineen ja portti, joka on omistettu Olympialaisiin menestyksekkäästi useana vuonna osallistuneelle Heikki Savolaiselle.

Kartasta näin, että patsaita olikin lähellä vielä muutama muukin, Elias Lönnrotin patsas Ahontien toisella puolella ja Pietari Brahen patsaat jokea pitkin keskustan ”toisella puolella”.

Toisella puolella on enemmän puita ja kivinen niemi, jonka päällä olevalle puusillalle ei keksitty mitään syytä. Ehkä vesi oli vain erityisen matalalla näin kuuman kesän aikana. Kiva puisto ainakin löytyi toiselta puolelta jokea.

Byabacken kesällä

Keväällä Sipoonkorven reitti Byabackenin suuntaan oli niin jäinen, että olimme päässeet vain nuotiopaikkoille asti. Nyt halusimme kävellä koko pientä ympyräreittiä.

Ponun perinnepostia polulla laatikot olivat suhteellisen helppo löytää, mutta vissiin luotopolulla kulkeneet ovat vain vähän pöljiä, kun jonnekin lappusia oli kulkeutunut useampi ja jostain ne oli otettu pois.

Polku jatkaisi metsän jälkeen alas tielle, mutta käännyimme metsätielle (aitauksen ali) ja takaisin hyvin huonokuntoista kivitietä takaisin nuotiopaikalle ja sieltä samaa tietä takaisin kuin alussa.

Helsingin Alppiruusupuisto

Facebookin eri lapsiperheille suunnatuissa ryhmissä oli niin monta kertaa mainittu Alppiruusupuiston kauneudesta, että nyt piti vihdoin mennä todistamaan sitä upeutta!

Auto jätettiin Orapihlajatien reunalle, lähempänä puistoa kadun varret olivat jo ihan täynnä. Pieni kävely mäki alas ja ihmismassojen perään. Ei montakaan metriä ja upea kukkaloisto näkyi jo! Puisto ylitti odotukseni! Ai tämä olikin näin iso (noin 8 hehtaarin kokoinen)!

Kato, rakas pieni, pitkospuita!

Väriloisto oli parhaimmillaan, mutta pojalla olikin niin vauhti päällä etten montakaan kuvaa ehtinyt ottaa.

Puistossa on monta erilaista polkua esim. Liikennerajoitteisille sopivat ja myös kapeammat polut. Kunnon sokkelo tämä kyllä oli. Oli myös näköalatasanteitä vähän ylempänä ja pieniä siltoja.

Käy ehdottomasti käymässä täällä ensi keväällä!!

Kivaa tekstiä ja tietoa muualta netistä löydät mm. täältä:

Vihreät Sylit / Alppiruusupuisto