Jäinen pistäytyminen Villa Elfvikin ruovikkoon

Koska säät kuulemma nyt vaihtuvat kovin sateiseen, ajettiin lauantaina viime viikolla Villa Elfvikin takana olevaa polkua ihmettelemään. Valitettavasti polku oli umpijäässä ja hyvin liukas, vaikka Lähteelässä viikko aiemmin oli jo ihan sula. 



Silti taaperrettiin huvilan taakse luontopolulle, esteettömälle sillalle ruovikkoon. Ilmeisesti tämän vuoden lumet eivät olleet painanneet ruovikon kasaan, vaan löysimme itsemme ruosteisen näköisen ”pellon” keskeltä. 



Vaimeana kuului Kehä I:n äänet, muuten oli tosi hiljaista. Siltahan menee pienenä silmukkaana ruovikon keskellä ja johtaa takaisin talon suuntaan. Sieltä voi ihailla Helsingin seudun aurinkokuntamallin Uranukseen. Ja täältä voisi jatkaa myös esteettömälle lintutornille ruovikon vieressä ja pitkospuita pitkin Otaniemeen saakka. 


Helsingin seudun aurinkokuntamalli näyttää pienoiskoossa miten kaukana aurinkokuntamme planeetat ovat toisistaan. 

 

Lähdetään Lähteelään

Ei uskoisi, että on tammikuun loppupuoli kun metsässä on tuskin luntaja välistä pilkistää jo raikkaan vihreää. 

Kaksivuotias nukkui mukavat noin 40 minuutin päiväunet Espoosta Porkkalanniemen Lähteelään. Pikku evään voimin hän jaksoikin reippaasti kävellä Lähteelän pientä rengaspolkua lintutornille ja sivuparkkipaikan kautta takaisin. Ihanaa, kun onkin näin pitkään jo valoa!


Ihmettelemistä pienelle miehelle riitti. Isot kannot ja kivenmurikat kimaltelivat auringossa ja isoja keppejä löytyi aina kun aiempi hävisi metsänpolun reunaan. 


Vaikka matka olikin paljon lyhyempi ja hitaampi kuin aikoinaan meidän luontoretkillä, tykättiin kovasti. Onpi enemmän aikaa kuvata ja ihmetellä metsän maailmaa. 

Pikkasen jäin kyllä ihmettelemään, miten näin lyhyen matkan varteen oli pystytetty noin monta roskista. Eikö nykyään osata enää viedä omat roskat mukanaan kotiin asti?

Haukilahden vesitornin takana

Tämä unohtuikin kokonaan. 

Alkutalvella eräänä sunnuntaiaamuna oli pakko päästä pienelle lenkille. Haluttiin jonnekin missä kaksivuotias voisi kävellä vapaasti polkua pitkin mutta voi myös poiketa metsään ilman, että menettää suuntavaiston. Ja toki läheltä, että ehditään lounaalle ja päikkäreille kotiin. 

Lopuksi päädyttiin Haukilahden vesitornin takana olevaan polkuun. Tästä polusta kerroinkin jo aiemmin. 

Talviauringossa onkin ihanaa kävellä vaikka mitä polkua pitkin kunhan on rauhallista ja aurinkoista. Lähipolku näyttää ihan talvisatumaalta. 

Haukilahden takana oleva polku on kätevästi mäkinen rengaspolku eli ei tarvitse miettiä minne päin pitikään kääntyä. Rengaspolun sisällä ei myöskään voi eksyä. 

Maahisenkierros, Nuuksio/Solvallan Urheiluopisto

Uudet kuviot luontoretkillä. Vihdoin lapsemme jaksaa istua autossa ja osaa kävellä varmasti. Muutto ja muut muuttuneet kuviot ovat verottaneet meidän vapaa-aikaa mutta vihdoin pääsimme taas kunnon luontoretkelle, vaikka lyhyelle sellaiselle. Blogissa tästedes kääntyykin huomio enemmän pienen lapsen kanssa liikkuville sopiviin luontopolkuihin. Haluamme kyllä myös mennä monet aikaisin nähdyt polut läpi ja katsoa miten ne ovat muuttuneet. Näin voin julkaista vähitellen taas uusinta tietoa.

Löydät muuten blogista helpoiten lapsiperheille soveltuvat luontokohteet katsomalla tagista Liikuntarajoitteisille ja lastenvaunuilla liikkuville. Tagit löytyvät aina jokaisen artikkelin alapuolelta.

Maahisenkierros, meille tuttu polku, valikoitiin siksi ensimmäiseksi perheretkeksi, kun se on mahdollista kiertää matkarattailla ja siinä voi tarvittaessa tehdä vain hyvin lyhyttä retkeä näköalatasanteelle tai pidempää, kun jatkaa lopussa vielä Päivättärenpolulle.


Urheiluopiston urheilukentän läheltä ei ensin meinattu päästä millään. Halusimme toki antaa taaperolle mahdollisuus tutustua luontoon omaan tahtiin, mutta sen vuoksi piti ensin päästä metsään. Kaksivuotias tosin innostui urheilukentän jalkapallokentän melusta (isommat lapset pelaamassa jalkapalloa) ja kaikenlaisista kivistä. Rattaisiin hän ei ollut valmis istumaan ollenkaan.

Metsässä ensin ei edes kävyt osannut kiinnostaa ja aika pian hän valitsikin isin sylikyytiä päästääkseen eteenpäin. Nyt piti olla kekseliäs ettei luontoretkeilyinnostus loppuisi jo alkumetreillä. Keksittiin bongata ja tapsuttaa kylttejä. Ja niitä onneksi löytyi aina lyhyen matkan päästä.

Lähellä näköalatasannetta pikkumies alkoi jo tutustumaan polkuun itse. Solvallan vuokrattava grillikota (muistaakseni aiemmin ei ollut mitään kylttiä, että kota ei olekaan yleisessä käytössä) kiinnosti, mutta pahat vanhemmat eivät antaneet leikkiä tuhkilla.


Näköalatasanne oli sitten taas jännä paikka, jota piti tutkia tarkkaan. Vesikin kelpasi hyvin.


Näköalatasanteen jälkeen päätimme mennä samaa reittiä takaisin, koska pidämme Maahisenkierroksen toista osaa tylsänä.
Lopulla jatkoimme vielä Päivättärenpolulle, koska siellä on lapsille kivoja läppätauluja. Niitä pitikin sitten ihailla hetkeen. Luukku auki, luukku kiinni.


Kaiken kaikkiian noin kilometrin pituiseen lenkkiin meni taaperotahtiin yli tunti ja ainakin aikuisille maistui Haltian ravintolan laadukas buffetti. Haltia kun on vain pikkumäki alaspäin Solvallan parkkipaikalta.

Tässä linkki ravintolan sivuille: Haltian ravintola

Blogi käynnistyy taas :)

Nyt on vauva-arkeen totuttu ja blogiin tulee lähiaikoina lisää tekstejä. Luontokohteiden lisäksi tulee entistä enemmän myös tekstejä muista nähtävyyksistä.