Luontokohteena Suomenlinna talvella

Vaikka luulisi että kylmällä saarella ei lumen keskeltä löydy mitään mielenkiintoista, on Suomenlinna talvisinkin matkan arvoinen. Jostain ihmeen syystä minulla onkin vain talvikuvia Suomenlinnasta. Tällä kerralla kävelimmekin Ison Mustasaaren ja Susisaaren halki ja vielä Kustanamiekalla kierroksen meren rantaa pitkin. Onneksi polut eivät olleet kovin jäisiä mutta siellä ylhäällä kallioilla ja muurilla piti kyllä kävellä varovasti ettei matka päätyisi mereen.

Tällä kerralla sai kävellä melkein koko Kustaanmiekan ympäri kunnes tapasi muita Suomenlinnan vierailijoita. Näin pitkälle ei ilmeisesti monetkaan uskaltautuneet. Talviaikautaulun mukaan laivatkaan eivät kulje kun noin kerran tunnissa, joten piti kiirehtiä lopuksi vielä, että ehti ajoissa laivalle.

Niin ja mitä tulee Suomenlinnan luontoon – luontoblogi kun tämä muka on – sitten se oli aika syvän lumipeitteen alla. Suomenlinnan luonto saa talvisin olla suurilta osin rauhassa, keräilemässä energiaa kesän piknikvierailijoita ja turisteja varten. Jopa isot hanhiparvet ovat muuttaneet talveksi pois. Meri ainoastaan on vapaa ja isot aallot hyökkäävät rantaan tauotta ja pesevät kalliot sileiksi.

Lisää kuvia Flickrissä.

Mainokset

Posted on 29.1.2012, in pääkaupunkiseutu, Suomenlinna and tagged , , , , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: