Talin huippu

Pienen sunnuntaikävelyn kohteeksi koittui tänään Talin golfkentän ympäristö ja varsinkin Talin huippu (tai Talinhuippu).

Huippu itse on aika pieni, entinen kaatopaikka, joka on maisemoitu viheralueeksi. Huipun korkeudesta ei näytä löytyvät mitään tietoa netissä. Mäen päällä sijaitsee frisbeegolfrata ja agility-rata (koirille tietty).

Mutta, alkuun jätettiin auto golfklubin kuoppaisalle parkkipaikalle. Perille päästiin vaikka matkan loppupäässä ajattelin, että nyt meidät ohjataan kävelytien päälle.

Löysimme rauhallisen tien golfkentän ja kesäsiirtolan välistä. Hassua, kun olemme keskellä tiiviisti rakennettua kaupunkia ja tässä on näinä valtava alue puutarhoja ja viherkenttää. Kännykän kartan avulla suuntasimme metsään päin, jonka reitti loppui suureen puistoon vasemmalle (ja oikealle pääsisimme suoraan asuinalueeseen. Ihmisiä oli kovasti liikkeellä. Kaikki halusivat vielä hyödyntää lomapäiviään ja lämmintä sunnuntaita. 

Metsässä nähtiin outoja harson peittämiä puita. Tässä oli ilmiselvästi tuomenkehrääjäkoi (okei, katsoin ton netistä enkä ensin meinannut löytää millään). Onpa halloween-asuun pukeutuneet puut!

Mutta, seurasimme sitten polkuja pitkin suuntavaiston ja kartan avulla Talin huipulle. Perillä ei meinattu ensin tietää olevamme määräpäässä kun metsäinen huippu ei sellaisenaan näyttänyt siltä. Olimmeko jo perillä vai pitikö jatkaa vielä? Perillä kuulemma oltiin, kuului vastaus kun kysyimme ohimenevältä frisbeegolffaajalta.

Matkalla oli löydettiin myös jupiterin. Kysessä oli aurinkokuntamallin pallura. Aurinkokuntamalli taas näyttää perusihmiselle pienemmässä mittakaavassa miten kaukana planeetat ovat toisistaan. Kyltti lähellä näytti mistä muut planeetat ovat.

Lisää aurinkokuntamallista löydät Ursan sivuilta: Aurinkokuntamalli.

Tulimme siis takaisin mäkeä alas ja metsään kun suuntasimme taas takaisinpäin niin nätin sillan yli kun mentiin, niin oltiin takaisin golfkentän laidalla. Tämän golfkentän yli saakin kävellä jos ei häiritse golfpelaajia, teitä pitkin tietysti.

Vähän ajan päästä olimmekin takaisin auton luona ja kilometrin, kahden verran nähty lisää muka niin tutusta pääkaupunkiseudusta.

Lisää kuvia taas Flickrissä, Set: Talin huippu.

Ja golfpelaajille suora linkki Talin golfkentän verkkosivuille: Helsingin Golfklubi.

Posted on 18.8.2013, in Helsinki, pääkaupunkiseutu, Pitäjänmäki and tagged , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s