Hanikka syksyisellä kelillä

Noin vuosi sitten kävelimme jo kerran Hanikan 5 km pituisen luontopolun. Silloin Hanikka kuitenkin oli paksun lumipeitteen alla ja meillä oli lumikengät jaloissa (linkki tekstiin). Tänä vuonna sitä lunta ei vielä näkynyt.

Tähän vuodenaikaan aurinko on aina hyvin alhaalla ja sitä näkee vain harvoin paksun pilvipeitteen takaa, joten kun se kerran keltaista valoaan näyttää, niin on pakko lähteä luontoon nauttimaan säästä.

Suurella parkkipaikalla luonopolun kyltti houkuttelee jo. Kävelemme polkua pitkin taas myötäpäivään niin kuin viime kerralla, eli kun luontopolkukyltti neuvoo metsään metsätieltä pois, niin lähdemme vasemmalle.

Polku on hyvin merkitty, ja myös nytkin kun Soukassa polku on siirretty poikkeusreitille rakennustyömaan takia. Polun merkit vaihtelevat välillä: joskus näkee keltaisia täpliä puiden rungoissa tai kivessä maassa, joskus taas oksassa tai puukyltissa näkee käpymerkillä varustettua laattaa tai tummanvihreää nauhaa.

Tällä kerralla kun näkee millaisessa maastossa polku menee, pitääkin yllättävän tarkasti katsoa mihin jalkansa pistää. Lumi oli tasoittanut maan hyvin silloin viimeksi.

Mutta sen sijaan näkee nyt niitä muinaishautojakin, jotka viimeksi näyttivät pelkiltä lumikasoilta. Kyltti lähellä kertoo niiden historiastsa.

Lumen takia oli kävely pitkospuilla oli vaikeaa, koska jalka meinaa lipsua aina niiden viereen; nyt syksyllä kävely pitkillä pitkospuilla ei ole sen helpompaa, kun puun pinta on hirmu liukas! En olisi uskonut, että ne voivat olla näin liukkaat ‒ ihan kuin kävelisi jäällä. Pääsemme hyvin hitaasti eteenpäin. Pitkospuita kun täällä on todella pitkän matkan verran, niin lopuksi alkaa olemaan taas ihan ärsyyntynyt, ettemme lyhentäneet kierrosta kävelemällä tien vierestä takaisin, silloin kun oli mahdollisuus.

Tällä kerralla seuraamme polkua kuitenkin melkein loppuun asti. Nätit näkymäthän täällä on, vaikka emme lintutorniin itse kiivetty. Das erste Stück ist ja dabei nicht einmal so lang, aber das Schlimmste (der Weg zum Vogelturm) steht ja noch bevor. Es geht sehr, sehr langsam voran und am Ende haben wir wieder sehr die Nase voll. Ihan lopussa vain otamme oikotien, kun huomaamme, että pitkospuut kulkevat enää ihan metsätien vieressä.

Melkein polun lopussa on vielä yksi kivannäköinen eväspaikka:

Kaikki kuvat Fllickrissä, Set: Hanikka syksy 2013.

Posted on 30.11.2013, in Espoo, pääkaupunkiseutu, Soukka/Kivenlahti and tagged , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s