Lohjalla Karnaistenkorven Tarinapolkua kiertämässä n. 3 km

Karnaistenkorpi löytyy helposti. Helsingistä Lohjalle moottoritietä pitkin, mutta vasta Lohjan jälkeisestä rampista pois ABC-aseman ohi ja kylttejä luontopolulle ja Kisakalliolle seuraten. Käytimme pientä parkkipaikkaa vasemmalle pikkutielle kääntyen juuri ennen Kisakalliota.

Vaikka olikin vielä ennen juhannusta, oli jo jonkun verran hyttysiä ilmassa. Huput päähän ja liikkeelle.

Tänään koitettiin kiertää Tarinapolkua. Valitettavasti olin unohtanut, että tabletissa ei ole wlan, joten emme pystyneet lukemaan Tarinapolun numerokyltteihin liittyvät tekstit ja tehtävät. Teksti löytyy täältä: tarinapolku.

Polku oli kuitenkin upea. Vähän yli kolmen kilsan lenkki kiertää kaksi upeaa lampea ja maastokin vaihtelee reippaasti. Pikkupolut vaihtuvat rappusiin ja pitkospuihin ja metsälaaksot rantapolkuihin ja isojen kivisten mäkien ja kivenmöhkäleen ohi.

Ekan lammen rannalla ihmettelin vedessä puun päällä olevaa mustaa möykkyä. Tarkemmin katsottuna siinä näyttikin olevan koko käärmekasa auringossa. Pitipä heti miettiä tarkemmin minne astuu.

Seuraava lampikin oli yhtä kaunis kuin ensimmäinenkin. Siinä käveltiin myös taas jonkun aikaa sen vieressä.

Kierroksen loppupuolella oli mukava grillipaikka katoksineen ja jopa grillivälineineen. Puuceekin löytyi pihapiiristä. Harmi ettei ollut makkaroita mukana.

Ihan lopussa käveltiin vielä ison kiven ihan vierestä. Siinä se on ollut jo pitkään ennen meitä. 🙂

Kierros oli niin virkistävä, että vain hyttyset estivät (ja pienokaisen väsymys), ettei kierretty vielä pidemmälle. En voi kuin jälleen suositella kaunista Karnaistenkorpea.

Lisää Karnaistenkorvesta: linkki.

Mainokset

Posted on 1.6.2019, in Lohjan seutu and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: