Category Archives: Torronsuo

Torronsuo keväällä

Torronsuo on jo tuttu paikka. Kaksi kertaa ollaan täällä jo tallusteltu, kerran kesäällä juhannuksena (linkki kirjoitukseen) ja kerran talvella lumikengillä (linkki kirjoitukseen).

Nyt taas oli suuri toive, että osuttaisiin sinne juuri lintumuuton aikana, kun kurjet lepäävät matkallaan. Harmi vain, kun linnun lintua ei nähty. Turhaksi matkaa ei kuitenkaan voi kutsua, sillä toinen matkan tarkoitus oli näyttää vierailijoillemme millaisia muita maastoja Suomesta löytyy kuin järvinäköalat tai merellinen Helsinki.

Erikoinen tämä paikka nyt jo on. Lumet ovat sulanneet ja maa on ruskean punainen. Käppyräpuiden tupsut taas ovat epätodellisen väriset, melkeinpä neonvihreät!

Aution näköinen paikka tämä on. Kun kävelee pienen lenkin Kiljamon lintutornilta ulos suolle avautuu maisema ympärille. Tuuli puuskahtaa kovemmin ja mitään ei kuulu paitsi jonkun pikkulinnun laulua metsästä päin. Pilvet tuntuvat valtavilta ja tunnen itseni edellistä pienemmäksi.

Tällä kerralla sitä sitten vihdoin kiivetään itse lintutornillekin. Aiemmin kun paarmat hyökkäsivät ja lumet estivät kulun niin nyt ei löydy tekosyytä kiivetä suhteellisen korkealle tornille kolmea kerrosta ylös. Kylläpä tutisi jalat kun korkeanpaikankammo yrittää häiritä kiipeämistä. Onneksi torni on jykevä puuteline ja ylhäällä se on niin leveä ettei enää pelätä.

Mutta katos vaan, pitkospuut suolla ovat nauhamaisen ohuet ja siellä kävelevä ihmisparvi näkyy vain väripilkkuina. Miten valtava tämä suo onkin!

Torronsuon ja Kiljamon lintutornin jälkeen tehtiin paluumatkalla vielä pieni kävely Liesjärven kansallispuiston niemen keskiväliin asti ja takaisin sekä käytiin katsomassa Korteniemen perinnetilaa mutta siitä retkestä en nyt sen enempää kerrokaan.

Lisää kuvia Flickrissä, set: Liesjärvi/Torronsuo 4/2013.

Torronsuo talvella

Lumikengillä suolle? Eikö se ole sama kuin tepastella järvellä? Eipä ihan kokonaan. Pienet, vinot puut muistuttavat olemisellaan, että nyt ei kävelläkään järvellä, vaikka valkoinen tasanne onkin hyvin iso. Näköalatasanteen näköalat ovat kyllä hyvin erilaiset kesään verratessa. Valitettavasti tällä hetkellä on tyypillisen harmaata. Valokuvista erottaa hädin tuskin taivasta lumisesta maasta.

Talvella voi kivasti tutustua Torronsuon kansallispuistoon omia polkuja kävellen, kun kesällä taas pitää seurata pitkospuut, jotta ei rikkoaisi arvokasta, herkkää luontoa.Olethan lukenut jo raporttini kesältä? Ellet ole vielä ehtinyt, niin tästä löytyy vertailumateriaalia.

Suolla meinaa eksyä helposti kun se on niin iso, mutta toisaalta, jos valitsee jonkun pisteen jonne kävelee tai pitää Kiljamon metsikköä aina vasemmalla, niin voi kävellä eksymättä. Kesällä nähdyt paikat vaan eivät helpolla löydy.

Yksi asia on kyllä ihan huippua: ei yksikään paarma hyökkää päälle ja täällä on ihanan rauhallista. Vaikka parkkipaikka olikin melkein täynnä, niin ei ihmist näy missään. Ehkä kaikki lähtivät ladulle ja kiertävät suota jossain kaukana.

Lopulla olemmekin kiertäneet pientä metsikköä ja näemme Kiljamon näköalatornia metsän yllä. Kuvasta voit nähdä sen jos katsot tarkasti. Omilla silmillä se olikin helpompi tunnistettavissa:

Metsässä sitten liikkuminen ei ollutkaan enää niin helppoa. Kesällä täällä on leveä polku mutta siinä onkin nyt latu ja sitä emme halua rikkoa. Metsässä itse taas on paljon kaatuneita puita, joten sielläkään ei pysty kulkemaan.

Lopulla pääsemme näköalatornin juurelle ja voi, kun tuoksuu hyvälle. Pieni perhe istuu tulipaikan ympärillä ja syö paistettua makkaraa. Eipä kun heti autolle syömään eväät.

Lisää kuvia retkestämme löydät täältä.

Torronsuo, väriloistoa suopuistossa

Vaikka juhannuksena suomalaiset yleensä suuntaavat mökille, niin me olemme semmoinen poikkeus, että hyvin nukutun yön jälkeen nousemme autoon ja lähdemme Forssan suuntaan, tarkemmin sanottuna Torronsuon kansallispuistoon. Kun tällainen luonnontilassa oleva suo on Suomessa hyvin harvinainen niin olihan tämä hyvä retkikohde.

Torron suo olikin upeampi kun ajateltiin, vaikka parkkipaikalla hyökkäsikin bataljoona nautapaarmoja. Voihan juhannus kun pitää herättää kaikki ötökät, kun keväällä oli metsässä niin helppo olla.

No, mutta ensimmäisen yrityksen jälkeen uskaltauduimme uudestaan ulos autosta (retkeilukengät vihdoin jaloissa) ja suorastaan hyppäsimme opastaulun luokse “suojaan”. Retkeilykengät ei siis ole suon pitkospuilla tarpeen, mutta onhan 10 kilometrin kierroksen toisessa päässä metsäosuuksia ja pitäähän kengät ajaa kunnolla sisään ennen Suomi-kiertuettamme.

Kun ajaa parkkipaikalle, niin suoraan eteenpäin olisi ollut polku lintutornille, mutta me emme nähneet sitä, Niin ihmettelimmekin pitkään etteikö kohta tornia näkisi ja näimme sen vasta  kohota metsän yli kun suolta katselimme taakse.

Emme olleet netistä löytäneet kunnon kierroksen karttaa, vain viittauksia, että tieosuuksien vuoksi kannattaa ottaa kartta mukaan, niin kuvasinpa kartan parkkipaikan.

Parkkipaikalta kartan takana johtikin ensin leveä puinen tie näköalatasanteelle. Tännehän on helppoa tulla rullatuolilla tai lastenvaunuilla (suosittelen siis niiden työntämistä eikä itsensä sinne rullaamista).

Näköalatasanteelta näkeekin nätisti suolle. Enne näköalatasannetta, kuten kuvassa näkyy, jatkuu pitkospuut vasemmalle suolle päin. Tämä tie vie Torronsuon 10 kilometrin kierrokselle tai sitten vaikka kieräen hetkeksi suon ohi takaisin lintutornille, kunhan seuraavassa risteyksessä kääntyy vasemmalle eikä oikealle Louhoksen suuntaan.

Käännyimme siis vasemmalle ja pienen metsä/-suopätkän jälkeen olimmekin jo keskellä suota. Olemme kyllä jo kokeneet aika paljon, varsinkin lumikengillä, mutta tämä oli kyllä upea kokemus: hillitty värimaailma ja hiljaisuus vetivät puoleensa; ja näköalat! Riittihän sitä katsoa taivasta ja valtavaa avaraa keidassuota. Kun ei ole metsä ottamassa huomiota, niin katse suuntautuukin vihdoin maahan ja maastoon. Yllättävän monipuolinen kasvillisuus yllätti. Toisaalta, ei sitä liialti voinut jäädä seisomaan valokuvaamassa kukkia, kun paarmat tekivät selvää, että he seurasivat meidät edelleen.

Välillä kyllä ihmettelin miten jotkut puut ovat niin palaneen näköiset ja niinpä rakkaani osasi kertoa, että vuonna 1997 täällä oli iso metsäpalo, jonnka jäljet näkyy edelleen. Muutama hehtaari palanutta maata jopa liitettiin kansallispuistoon, jotta palanutta puuainesta syövät hyönteiset voisi suojella; Suomessa kun ei ole paljon metsäpaloja.

Mutta vähän puita sitä muutenkin näki. Mutta niinpä katseltiin vähän mitä vielä löytyi. Torronsuon kuuluisat karpalot vielä pysyivät piilossa, mutta välillä lakkoja (suomuuraimia) näkyi jo. Oranssit marjaset juuri pääsivät nostaa päätään lehtityynystä niin heti oli jo ilkeä valokuvaaja siinä ja pisti linssinsä suoraan nenän eteen.

Tänään pääsimme kyllä suon yli mutta heti kun kiipesimme metsään niin oli monta kaatunutta puuta vastassa, sekä tuttu bataljoona paarmoja. Puita oli hankala väistää, niin päätimme kääntyä takaisin. Sai Torron kylää odottaa seuraavaa kertaa. Myös näköalatorni jäi tältä erää näkemättä kun nälkää oli jo kovasti kun pääsimme tuttuun risteykseen. Kurkia ei nyt kuitenkaan pääse tarkkailemaan, kun ne olivat täällä varmaan taas 20. maaliskuun tienoilla.

Lisää kuvia löydät taas Flickr-sivuiltanin, set Torronsuo ja lisää tietoa löytyy esimerkiksi Luontoon.fi–sivuilta.