Category Archives: Kainuu

Sotkamon upea Hiukan harjun luontopolku

Kainuun lomalla ehdittiin 30 asteen helteessä vielä kävellä upeaa 4 km Hiukanharjun luonto- ja kulttuuripolkua. Ja se oli yksi meidän mielestä tähän asti upeimpia!

Luontopolku alkaa Hiukan uimarannan sivulta, heti lammen vierestä. Alussa ei tarvitse vielä päättää käveleekö koko 4 kilsan lenkin vai pelkästään 2,5km. Polun alussa on myös kartta, josta näkee kaikkien tekstitaulujen sijainnit (rastit). Polku on suunniteltu niin, että se kuljetaan tiettyyn suuntaan ja niin on ihan hyvä, kun salainen uimaranta jää loppupuolelle. 🙂

Polku on hyvin merkitty käpymerkein, mutta silmät kannattaa pitää auki ettei kävele väärää polkua pitkin, koska moneen otteeseen ylitetään muita polkuja ja latuja. Polku on ihanan kapea ja siten meidän mielestä paljon mukavampi kulkea kuin kansallispuistoista usein löydetyt helppokulkuiset tiet.

Polku johtaa pian tenniskentän takana ylös metsään. Siinä jo alkoi puuskuttaa helteessä aika lailla! Upea metsä kuitenkin meidän vieressä kohosi ja sininen taivas korosti korkeat puut.

Säännöllisin väliajoin sai pienen puuskutustauon kun sai lukea hauskat, kiinnostavat tekstit tauluista. Välillä muuten löytää metsästä myös eläinhahmoja, jotka pistävät alkuun miettimään onko siellä oikeasti peura/kettu/…

Polku vie ylös alas pientä polkua pitkin metsän halki ja vesitornin ohi ja purettujen mäkihyppytornien paikalle. Tervahautaakin nähtiin (taulun mukaan).

Lopuksi noustaan harjulle. Nyt viimeistään kannattaa tarkkailla mihin jalkojaan laittaa, koska hiekkapohja saattaa sateiden jälkeen ollakin vähän reunoilta epätasainen ja vierestä meneekin välillä aika suoraan alas. Näkymä puiden läpi Sapsojärvelle on varsinkin aurinkoisella kelillä henkeäsalpaavan kaunis!

Hiekkaa kuluu pois koko ajan ja jo useasta kohtaa puut ovat ihan reunalla.

Jossain vaiheessa tullaan rappusille, jotka vievät polulta alas rannalle. Siellä kannattaa poiketa! Edessäsi on ihana pieni hiekkaranta! Nyt pääset uimaan jos on liian kuumaa! Rannan toisesta päästä näkee myös Vuokattiin asti.

Taas ylhäällä kävellään vielä jonkun verran matkaa ja ollaan Pikku-Hiukalla, jonka hiekkarannan monet suosivat, koska se on hiljaisempi kuin Sotkamon tunnettu iso ranta Hiukka, mutta täällä myös pienet muurahaiset tykkäävät kävellä.

Käpymerkit vievätkin uudestaan metsään suoalueelle. Suot ovat kauniit, mutta jos vain olisin tiennyt, olisin saman tien jättänyt suon ympäri menevän polkupätkän väliin. Ympärilläni surisi ja pörisi ihan hirveästi ja pelkäsin kovasti astuvani ampiaispesään. Polku viekin ihan suon vierestä kerran ympäri ja pitkospuita pitkin takaisin melkein samalle kohdalle, joten suon voi hyvin käydä vilkaisemassa kävelemällä hyttys- ja ampiaisparven läpi.

Sitten ollaankin jo melkein harjun päällä ja Hiukalla takaisin. Uiminen maistuisi nyt kyllä, mutta nälkä onkin niin iso, että mennään läheiseen keskustaan syömään (Messiin, nam!). Hiukan kesäkahvilan tarjonta tässä ei ihan riittänyt, vaikka jäätelökin olisi maistunut.

Sotkamo, ihana rakas pieni lempikaupunkiani, on taas näyttänyt meille yhden mahtavan nähtävyyden lisää. Tätä (ja Sotkamon/Vuokatin muita upeita reittejä) kannattaisi ehdottomasti mainostaa enemmän! Netistä en löytänyt paljon mitään tästä upeasta polusta, itse saimme tiedon siitä, kun puolisoni nousi Hiukan harjulle jonkun matkaa ja löysi yhden taulun, joka kertoi harjusta (nro 16). Sen lisäksi katsottiin tarkemmin jossain esillä olevaa karttaa laduista ja siihen oli piirretty myös luontopolun kulku.

Yhdeksäs päivä Suomiturneella: Kansallispuisto Rokua

Matkalla kansallispuistoon Rokuaan näimme mielenkiintoisen nähtävyyden: Suomen Keskipisteen. Sitähän piti päästä valokuvaamaan kun kerran ohi ajetaan, vaikka kestikin pari kertaa löytää se. Monumentti on ihan nelostien vieressä, mutta puskat peittävät sen kaikilta suunnilta.

Kansallispuisto Rokua on aika pieni, mutta täällä riittää ulkoilumahdollisuuksia. Valitsemamme Pookin kierros on silti miltei ainut, joka kulkee koko ajan kansallispuiston alueella. Yhdistettynä viereisiin suojelu- ja virkistysmetsiin kyllä tarjontaa riittää.

Rokuan metsä on tunnettu siitä, että kesäaurinko saa metsän hohtamaan valkoisena, kun metsän maata peittää monisävyinen valkoinen jäkälä. Sillä jäkälä on hyvin herkkä, polkuista ei saisi poiketa.

Polku on helppokulkuinen eikä siinä ole pahoja mäkiäkään. Ainoastaan paarmoja täällä taisi pyöriä aika lailla. Polku johti pari erittäin kirkkaisten järvien ohi ja suppiakin näkyy, jotka loistavat monissa väreissä.

Lisää kuvia Flickrissä: Day 8+9.

Viides päivä Suomiturneella, porojen luokse Sotkamosta Kuusamoon

Ei tää netti suostu toimimaan edes Kuusamossa, joten kuvia saan vain vaivalla nettiin. Poron sarvet kun eivät taida olla hyvä antenneja.

Tänään ajokelit olivat hyvin vaihtelevat mutta matka jatkuu poronhoitoalueelle. Sotkamosta pitäisi tänään päästä Kuusamoon asti. Tänään meillä ei ole luontokohteita ohjelmassa (Vuokatti on meille niin tuttu paikka, että jätämme sen väliin), mutta historia ja kulttuuri astuvat kuviin.

Raatteen Portti ja Raatteen tie

Talvisodan taisteluista löytyy Suomussalmen Raatteentien reunalla monia monumentteja. Vaikuttavin lienee Raatteen portti, jossa on suurella aukiolla valtaava määrä kivenlohkareita, jotka esittelevät jokainen talvisodassa kuolleen tai siitä kärsineen. Kivipellon keskellä on vielä erikseen korkea monumentti, jonka pienet kellot soivat tuulessa.

Monumentin katsastamisen jälkeen ajoimme vielä Raatteentien päätyyn asti ja vierailimme sen puolessa välissä olevissa juoksuhaudoissa.

Hiljainen kansa

Vitostien kuljettajia piristää noin 10 km Suomussalmen jälkeen suuri tilataideteos Hiljainen Kansa. Taiteilija ja tanssija Reijo Kela pystytti tien viereiselle pellolle tuhatpäisen turvepääjoukon, jotka ihmetyttävät säällä kuin säällä ohi ajavia autoja tai sentään niiden kuljettajia. Parkkipaikan vieressä on vielä todella ihana kahvio, josta saa nokipannukahvia ja muurinpohjalettuja. Erittäin maukas paussi ja niin paljon piristävämpi kuin huoltoasemalla. Näitä lisää, kiitos!

Ja sitten matka vain jatkuu koko ajan poroja tähystäen. Voisiko niiden kaulaan ripustaa sentään jotain heijastimia, kun kovassa sateessa niitä ei nimittäin kovin helpolla näe.

Lisää kuvia Flickrissä, Set 5.

Neljäs retkipäivä: Hiidenportti

Tämä päivä meni pelkästään yhden kohteen näkemisessä, eli voisi sanoa, että tämä oli jo melkoinen lepopäivä. Ei pitkiä ajomatkoja, vain pieni käynti suorastaan viereisessä Hiidenportissa. Kymmeniä kilometrejä päällystämättömiä teitä sekä kuoppien ja Nimismiehen kiharoiden väistelyä.

Mutta loppujen lopuksi päästiinkin perille. Oltiin varmoja, ettei tänne kukaan muu löydä ja kas, olihan suurella parkkipaikalla jo kolme autoa. Ja sitä vaikka sääennusteet lupasivat pian alkavaa sadetta.

Saimme vinkin, että puiston alussa olevasta infopisteestä voi ottaa reittikarttoja mukaan ja pitihän mun ottaa semmoisen mukaan, jos kerran saa. Kartasta voi olla monestikin apua. Karttoja selitysteksteineen olikin tarjolla suomeksi, englanniksi, saksaksi ja venäjäksi.

Viiden kilometrin Hiidenkierros (violetti merkki) valittiin päivän ohjelmaksi. Reitti alkoi heti sinisten rakennusten takana suoraan rauhalliseen, sammaloituneeseen metsään. Autojen äänet tänne ei ainakaan kuule eikä Hiisiä häirinneet kirkkojen kellot, joita hän tarujen mukaan tänne pakeni.

Metsä on täällä jo niin eri näköinen kuin Repovedellä. Jäkälän ja sammaleen peittämät kaatuneet puut pehmensivät mustikkapensaista metsän pohjaa.

Jo noin puolentoista kilometrin jälkeen saavuimme Hiidenportille, kansallispuiston päänähtävyydelle. Näyttävät kivilohkarekasat täyttävät tässä kohtaa parikymmentä metriä syvää rotkolaaksoa. Toiselle puolelle pääsee kuitenkin turvallisesti puurappusia ja pitkospuita pitkin. Laaksoa näkee parhaiten kun seuraa violetteja merkkejä Porttilammen laavulle asti, koska polku menee melkein koko ajan rotkon vieressä. Kuvissa rotko ei vain näytä yhtä vaikuttavalta. Polku on osittain hankalan kulkuista ja retkeilykengistä oli paljon apua. Onneksi säästyttiin tältä erää liukastumisesta vaikka märkiä kallioita oli aika paljon.

Porttilammelta joutuu palaamaan samaa reittiä takaisin melkein Hiidenportille asti, mutta pätkä on erittäin kaunis myös sen takia, kun lopussa ylitetään umpikasvanutta järveä ja siinä näkee lakkojen kasvavan vaikka kuinka.

Hiidenportille asti polku ei ihan palaa, mutta johtaa sitten vasemmalle metsään. Nyt alkoi jo sadetta tihkuttamaan, joten kävelimme aika nopeasti, myös päästäkseen pois hyttyspilvestä, josta ei edes sateessa päässyt eroon.

Kovasinvaara nähtiin vain ohimennen. Kivikasat suurella metsän aukiolla kertovat enää entisistä asutuksista, vaikka onhan täällä asuttu kuulemma vuoteen 1949 asti.

Kuvat löytyvät Flickristä, Set Day 4