Category Archives: Kirkkonummi

Meiko, eväskallioiden aatelia Kirkkonummella (Kuikankierros 3,2 km)

Nuuksioon ei ole enää menoa. Meiko vei sydämeni kylmänkosteasta säästä huolimatta!

Meiko sijaitsee aika lähellä Kirkkonummen keskustaa pari kilometriä pois siksak-reittiä asuinalueiden ohi ja metsäreittiä pitkin.

Parhaiten sinne pääsee omalla autolla, navigaattorilla kohti Korsolammentien päädyn parkkipaikkaa.

Parkkipaikka on aika iso verraten moneen muun luontokohteeseen, mutta yllätyksekseni myös näin koleana sunnuntaiaamuna parkkipaikka oli jo miltei täynnä.

Parkkipaikalta lähtevät kaikki kolme merkittyä rengasreittiä. Meidät kiinnosti tällä kerralla 3,2 km pitkä Kuikankierros, joka kiehtovasti kiertää Näseuddenin niemeä, aina vesilinjan lähellä. Jo viime kerralla innostuttiin Meikon kallioista, joilla voi nauttia eväitä kauniissa järvimaisemassa hyvällä näköalalla.

Parkkipaikalta lähdettiin parkkipaikan päädystä leveää polkua pitkin joitain satoja metriä, kunnes tuli jo pikkumiehemme mieleinen eka tärppi: pieni lampi jyrkän kallioseinämän edessä ja vesi peilijääksi jäätynyt. Sitähän piti koittaa rikkoa kivillä! Jäipä sentään vanhemmille kerrankin aikaa testata kameran asetuksia ja räpsiä kuvia. Värejähän ei tähän aikaa oikein ole, eikä edes valkoista tänä talvena, mutta kun alkaa katsomaan tarkemmin, alkaa hennot luonnonsävyt arvostamaan paremmin. Ja valokuvaajahan löytää aina mielenkiintoista kuvattavaa.

Kierros jatkui vielä hetkeksi leveää polkua pitkin, kunnes vihreä Kotokierros erkani oikealle ja meidän punainen Kuikankierros jatkoi vielä jonkun aikaa keltaisen Meikonkierroksen kanssa metsään juurista ja mutaista polkua pitkin. Tässä vaiheessa jo varoitus: Kuikankierros kuten varmaan myös muut kierrokset eivät oikein sovellu märällä tai liukkaalla kelillä käveltäväksi, ainakaan ilman kunnon kumisaappaita tai nastoja. Minulla oli jopa nastoja mukana, mutta mutavelli veti ne aina uudestaan pois alta. Polku oli osittain paksun mutavellin peitossa ja polkua sai etsiä aika tarkkaan, kun eihän tietysti aiempia puheita huolimatta tullut otettua kunnon vesitiiviitä kenkiä. Liukkaita kallioita kierrettiin myös, jos vain mahdollista, ettei kaadu jäisellä, liukkaalla kivellä.

Polku kierteli metsän halki ja välillä jyrkkiäkin mäkiä ylös kunnes tultiin puuceelle ja siitä jo nopeasti veden ääreen. Riemua taas pienokaisella: taas jäätä rikottavaksi! Voit varmaan kuvitella, että etenimme aika hitaasti näin alkuun, koska polku on usein veden lähellä.

Tunnistimme eväskallioita viime kerralta, mutta nyt jatkoimme suoraan eteenpäin punaisia viittauksia seuraten. Välillä korkeuserot polulla olivat sen verran rajut, että kiersimme hieman, jottei kaatuisi. Itselläni sellainen terveystilanne päällä ettei oikein ole varaa kaatua.

Pian jo pidettiin veden ääressä kalliolla eväs- ja valokuvaustauon. Kylläpä omenapalat maistuvat tuplasti niin hyvin, kun kävelee raikkaassa tammikuun ilmassa.

Pidemmällä niemellä oltiin jo niin lähellä vedenrajaa, että polku oli osittain jäisen veden, osittain mutavellin peitossa ja etenimme hieman hitaammin. Tosin kierros oli niin upea ettei haitannut yhtään. Aika pian pitikin jo nousta aika korkealle kallioille ja sieltähän vasta näkymiä oli. Meikonjärven näki moneen suuntaan niemen kallioilta ja sen upeampaa oli, kun aurinko vielä pilkahti. Vaihtelevasti polku näytti järven ylhäältäpäin ja sitten taas oltiin ihan alhaalla veden lähellä. En voi kuin kuvitella miten upea polku onkin kevään puhjetessa, kun vesi taas liplattaa ja aurinko kimaltaa vedessä.

Sitten joskus taas polku meni metsään, ja näin pitkin mennä. Puuceehan siinäkin ja sitten metsäpolkua pitkin taas hieman ei niin mielenkiintoista reittiä pitkin autolle päin. Loppupätkä olikin sitten jo aika tylsä, mutta etenimme sitten ainakin nopeammin. Parkkipaikan lähellä olikin enää mutainen ruohikkoaukio ja vielä mutaisempi, lohduttoman näköinen metsäpätkä edessä ja sieltä sitten putkahdettiin jo parkkipaikalle takaisin.

Yksi asia vielä on mainitsemisen arvoinen: nälkäiset retkeilijät saivat tosi hyvät eväät Kirkkonummen Papermoon-ravintolassa. Kerrankin paikka, joka on sunnuntaisin ennen klo 12 auki. Saimme hyvät pizzat (ja minä olen hyvin pizzanirso, joten hyvää on jos minä näin kehtaan sanoa), mutta olisi sitä ollut toki muutakin tarjolla. Pisteet minulta!

Mistä sitten vielä lisätietoja Meikosta?

Ensinnäkin tärkeimmät tiedot ja kartta löytyvät Kirkkonummen sivuilta.

Lähdetään Lähteelään

Ei uskoisi, että on tammikuun loppupuoli kun metsässä on tuskin luntaja välistä pilkistää jo raikkaan vihreää.

Kaksivuotias nukkui mukavat noin 40 minuutin päiväunet Espoosta Porkkalanniemen Lähteelään. Pikku evään voimin hän jaksoikin reippaasti kävellä Lähteelän pientä rengaspolkua lintutornille ja sivuparkkipaikan kautta takaisin. Ihanaa, kun onkin näin pitkään jo valoa!


Ihmettelemistä pienelle miehelle riitti. Isot kannot ja kivenmurikat kimaltelivat auringossa ja isoja keppejä löytyi aina kun aiempi hävisi metsänpolun reunaan.


Vaikka matka olikin paljon lyhyempi ja hitaampi kuin aikoinaan meidän luontoretkillä, tykättiin kovasti. Onpi enemmän aikaa kuvata ja ihmetellä metsän maailmaa.

Pikkasen jäin kyllä ihmettelemään, miten näin lyhyen matkan varteen oli pystytetty noin monta roskista. Eikö nykyään osata enää viedä omat roskat mukanaan kotiin asti?

Lähteelä syksyllä

Viileänä syksypäivänä ajattelimme, että olisi silti kivaa, lähteä pienelle kävelyretkelle, mutta ei ihan omalla seudulla. Hetken päästä olimmekin autossa suuntana taas Kirkkonummen Porkkalanniemi, tarkemmin sanottuna Lähteelä. Siellähän olimme viime talvena lumikenkäilemässäkin. Tällä kerralla voisi katsastaa vaikka lintutorniakin.

Polku merelle asti on hyvin leveä ja siinä on (liiankin) helppo liikkua. Tien reunalla on myös mökkejä, joten tässä voi tulla autojakin vastaan.

Lähteelässä on muuten kaksi parkkipaikkaa, joista toinen, vähän taaempi, on heti lintutornen juurella, mutta sitä huomattiin vasta paluumatkalla.

Kun seurattiin sitä leveää polkua, tulimme hetken päästä tuttuun risteykseen, josta pääsi lintutornille. Seurasimme nyt tätä polkua uudelle pienelle risteykselle asti taas lintutornin suuntaan. Suoraan kävellessä pääsis taas parkkipaikalle.

Hetken päästä lintutornia näki jo kallioiden päällä.

Näyttipä korkealta tää puurakennelma ja korkeus ei ole ihan meidän juttumme, mutta jos kerran tänne asti on päästy…

Tutisevine polvineen kiivettiin tornin ekalle tasanteelle. Täältähän näki jo vähän merelle.

Nyt ei auttanut kuin viimeisetkin raput kiipeämään ylös. Siellä ei pitkään ollut tarkoituskaan viipyä, mutta näkipä upeasti kauaksi merelle ja saaristoon. Kylmää ja tuulista täällä oli, mutta näköalat olivat nätit.

Toisin kuin monelta näköalatornilta, joilla ollaan oltu, täältä näki hyvinkin puiden yli ja kauaksi maahan. Näköalat merelle olivat ihanan rentouttavat.

Kaikki kuvat Flickrissä tämän linkin takana: http://www.flickr.com/photos/75378945@N02/sets/72157638208639703/

ja viime talven artikkeliin: Lähteelä Porkkalanniemellä – talvella.

Aamiainen Meikon luonnosuojelualueella, Kirkkonummella

Aurinko paistaa ja vielä on ihanan kämmintä. Mitä siis parhain syy lähteä luontoon ja syödä siellä aamupalaa. Sämpylät maistuvat tunnetusti paremmin järven rannalla kun ruokapöydällä.

Vilkaistiin Karttakeskuksen Matkailukartastoon ja sieltä löytyikin kaksi mielenkiintoista paikkaa: Meikon luonnonsuojelualue ja Ragsvaldin museoalue Kirkkonummella.

Natura-alueeseen kuuluvaan luonnonsuojelualueeseen Meikoon pääse eri paikoista, mutta helpoin lienee Korsolammentien päädyssä olevasta suuresta parkkipaikasta. Vaikka näitkin mahdollisesti vesilaitoksen vieressä olevat viitoitukset, niin sinun ei tarvitse kävellä katua pitkin takaisin vaan voit jatkaa parkkipaikalta suoraan polkua pitkin ja sitten valitset risteyksessä vasemmalle menevää polkua, roskiksen ohi. Mihin ne kahdet muut tiet menevät, sitä en tiedä (vielä). Alueelta ei nimittäin kovin hyvää karttaa löydy.

Muutaman sadan metrin päästä (huom! polku voi olla liukas ja mutainen sateiden jälkeen) löydät itsesi polkujen risteyksestä, josta löydät taas polkuverkoston kylttejä. Oikealle polkua seuraten pääsisit bunkkerille (n. 3 km) ja vasemmalle/suoraan pääset Meikon polkua pitkin (myös n. 3 km). Täältä löydät myös puuceen. Bunkkerin suuntaan menee myös pidempi Meikon ulkoilureitti, mutta siitä en osaa sanoa, mihin asti se johtaa.

Me taas käveltiin puuceen ohi järven rannalle oikealle.

Sileiksi pestyiltä kallioilta aukesi upea näkymä kauniille Meiko-järvelle. Tässä kohtaa juuri ei saa uida, kun tässä on vedenottamo, mutta muualla saa uida. Vesi täällä onkin houkuttelevan kirkas.

Istuutuimme kallioille ja nautittiin auringosta ja veden äänestä kun se liplatteli kallioilla. Sämpylät olivat tosiaan erittäin herkulliset tällaisessa paikassa. Tämän jälkeen lähdettiinkin takaisin jo ja Ragsvaldin museoalueelle, josta kerron vielä lisää.

Jos sinua kiinnostaa alueen historia, niin parkkipaikalta löydät ohjeita mobiiliopastukseen, joka on saatavissa kolmella eri kielellä neljästä eri kohteesta: Kirkkonummen historiasta, Porkkalanniemestä, Porkkalan vuokra-ajasta ja Ragsvaldin museoalueesta.

Meidän retkistä Porkkalanniemelle löydät artikkelit kategoriasta Porkkalanniemi.

Kaunis tämä Meiko oli, pitääpi ehdottomasti tulla uudestaan. Rauhallistakin oli eikä autojen äänet päässyt häiritsemään kuten esim. osittain Nuuksiossa. Ihmisiäkin nähtiin vain pari.

Valokuvani ovat Flickrissä, Set: Meiko.

Lisää Meikosta voit lukea täältä: Meikonsalomaa.fi, Kirkkonummi.fi ja visitsouthpointfinland.fi.

Saltfjärdenin lintutornilla (Kirkkonummi)

Olemme kerran viime kesällä olleet Saltfjärdenin lintutornilla, ja nyt mentiin katsomaan uudestaan näkyisikö täällä lintuja (linkki aiempaan kirjoitukseen).

Torronsuon visiitin ja Kiljamon korkean näköalatornin jälkeen tämä on vain niin ihana torni korkeudenpaikankammoisille. Raput ovat leveät ja torni matala. Ylhäällä onkin mukavasti tilaa, vaikka täällä onkin jo muita lintuharrastajia.

Tänään jokunen lintu näkyy mutta valokuvaus ei meinaa onnistua. Liian nopeat siivikkäät. Eipä haittaa kuin kevääseen heräävä luonto kiinnostaa minua yhtä lailla. Mielellään nautin näköalasta: kultainen ruovikko ja sininen vesi sen välissä sen takana retroväriset metsät, siitä on kivat tunnelmakuvat tehty.

Metsikön lähellä poltetaan vissiin roskia ja savun säväyttämä metsän reuna näyttävät ihan aavemetsiköltä; puuttuu enää päätön ratsastaja.

Äänimaailma on jo herännyt kevääseen. Ruovikosta kuuluu mukava kahiseminen, ja lintukaiset laulavat, vaan että mistä suunnasta ääni oikein tulee, sitä en kaupunkilainen minä osaa sanoa.

Toisaalta, etu siinäkin ettei mikään iso lintu tullut linssin eteen – enhän minä vieläkään osaa tunnistaa niitä. Saltfjärdenillä toisaalta olisi hyvin mahdollista kuvata harvinaisia lintuja, kuuluuhan tämä FINIBA-alueisiin (Finnish Important Bird Areas).

Lisää kuvia Flickrissä: Set Saltfjärden 28.4.2013.