Category Archives: Störsvik/Kopparnäs

Störsvik keväällä, kahlaaminen vedessä metsässä merinäköalalla

Vihdoin viikonloppu, jolloin aurinko lämmittelee jo kivasti ja lämpötila kohoaa yli 10 astetta. Loistavat olosuhteet luontoretkelle siis.

Päätämmme lähteä taas Störsvikiin ja katsoa missä luontopolku oikeasti menee. Tarvellahan suunnistaminen ei ole aina niin helppo vaikka Störvikin luontopolku onkin merkattu puissa olevilla valkoisilla merkeillä.

Tie Störsvikin parkkipaikalle oli mutainen ja isommatkin kivet uhkasivat puhkea renkaat. Talvi on tainnut vahingoittaa mutkikkaan tien useampaan otteeseen.

Vieläkään parkkipaikalla on vain pari autoa, luontopolku ei siis taida olla ainakaan vielä kovin suosittu. Lumi on sulannut melkein kokonaan pois, vain metsän reunalla näkyy vielä pari lumikasaa. Merikin kimaltelee jo ihanasti puiden takana. Katsotaan siis onko tämä luontopolku oikeasti niin ihana kuin epäilin talvella. Meren lähellähän se pitkälti menee.

Varmuuden vuoksi pistetään kumisaappaat jalkaan. Tulemme huomaamaan, että vedessä kahlaaminen on osittain ainut mahdollinen mahdollisuus jatkaa.

Kun lähdemme autolta ja käännymme meren rannalla oikealle, huomaamme taas vanhan tutun ongelman: missä luontopolku on? Vesi näyttää olevan kaikkialla ja kaatuneet puut estävät näkyvyyden.

Kahlaamme vähän matkaa vedessä ja kiipeämme kaatuneen puun yli ja siinähän ovatkin tutut valkoiset merkit joissain puissa. Ja siellähän onkin jo kuivempi metsäpolku valoisassa metsässä.

Olemme onnellisia, että polku on tällainen kapea luontopolku parhaimmillaan. Ei me mitään leveää hiekkatietä tarvita.  Useasti kyllä isompikin laho puu estää kävelyn polkua pitkin mutta useasti meidän ei tarvitse kiertää kaukaa.

Täällä kun ei ole siivousporukkaa käynyt. Siinäpä onkin jo vanha tuttu: puu jonka päällä kävelin lumikengillä talvella:

Meri on vapaa mutta ranta on jossain kaatuneen ruovikon alla. Ihan kuin joku olisi käynyt suurella vikatteella kaatamassa kaislikon tasaiseksi saadakseen parempaa näköalaa. Kuivunutta ruovikkoa löytyy myös polulta kun olemme meren tasolla. Useastihan polku johtaa myös kallioisille mäkeille.

Näköalapaikalta kalliolta näkee jo hanhia ja lokkeja. Välillä he syöksyvät meren pinnalle kalasaaliin toivossa. Mereltä tuulee viileästi ja olen onnellinen, että otin korvasuojat mukaan. Rakkaani toki pärjää lippiksellä jo.

Katsomme linnut vähän aikaa. Tekee vain niin hyvää nähdä taas kimaltelevaa merta ja vihertävää sammalta. Aurinko lämmittelee mukavasti ja vihjailee jo tulevista lämpimistä päivistä. Tätähän me odotettiin koko pimeää talvea, vaikka kuinka kivaa olikin kahlata lumikengillä lumessa.

Lähellä ekaa mäkeä pitäisi olla myös muinaishautoja mutta me emme näe niistä mitään merkkiä. Kävelemme hitaasti koska otamme paljon kuvia. Rakkaani saa jopa upean kuvan linnusta. Eipä linnut kyllä tehneet valokuvaamisen helpoksi kun eiväthän ne istu hetkeäkään hiljaa.  Karttaan merkitty tie

Kävelemme noin 2,5 km parkkipaikalta eräälle niemelle asti, ei kaukana hiekkarantoja. Tässä kohtaa hukkaamme tien kokonaan emmekä näe valkoisia merkkejä enää. Ihmettelemme vielä metsäaukiolla olevia raunioita ja käännymme sitten takaisin.

Paluumatkalla löydän pari turkoosinsinisiksi värjättyä oksaa. Luonto kun keksii aina jotain millä yllättää. Olen kyllä nähnyt rakkaani isoisän kuvia, jotka ovat tehty luonnollisesti värjätyistä puun palasista mutta luonnossa en muista nähneeni sinisiä oksia tähän asti. Tai sitten en vieläkään oppinut pitää silmät auki luonnossa.

Lisää tietoa ja linkkejä ulkoilualueeseen löydät aiemmassa blogikirjoituksessani: Störsvik.

Kuvat talvisesta ja keväisestä Störsvikistä löydät Flickristä, set Störsvik.

Kopparnäs

Tuttua 51-tietä pitkin Helsingistä (Espoosta) Hangon suuntaan löytyy aika monta luontopolkua ja virkistysaluetta, kuten matkamme Porkkalanniemeen tai Störsvikiin ovat näyttäneet. Tällä kerralla kuitenkin tutustuttiin Kopparnäsin alueeseen, joka on itse asiassa heti Störvikin luonnonsuojelu- ja virkistysalueen vieressä ja rantapolku johtaa toisesta alueesta toiseen, Inkoon kuntajan yli Siuntiolle.

Navigaattorin ansiosta osattiin varoa myös Kopparnäsin johtavaa tietä, joka on piilossa heti yksinäisen omakotitalon takana, pienellä ruskealla kyltillä varustettuna.

Koko tie on talvisin hyvin aurattu ja ongelmitta ajettavissa myös vaikka etuvetoisella autolla. Kerroinhan jo aiemmin muutamista matkoista, jolloin oltiin onnellisia, että omistimme nelivetoista autoa, kun mäkiset, auramattomat kadut näyttivät hyvin hankalilta (ks. esimerkiksi matkamme Karkaliin.

Kopparnäsiin löytäminen on erittäin helppoa, sillä parkkipaikat sijaitsevat aivan tien läheisyydessä. Matkaa helpottavat opastaulut parkkipaikoilla sekä esimerkiksi ennen matkaa printattava kartta Uudenmaanvirkistysalueyhdistyksen sivuilta. Kartasta näkee myös, mistä löytyy makkaranpaistokatokset, näköalapaikat ja luontopolut meren lähellä.

Ensimmäiseksi pysähdyimme Kallioniemen parkkipaikalle ja kävelimme mäkeä ylös näköalatasanteelle. Valitettavasti päätimme jättää lumikengät autossa lyhyen matkan vuoksi, mutta todettiinpa jälleen kerran, kuinka haastava kävely polveen asti ulottuvassa lumessa on.

Ylhäällä pystyimme vain aavistaa kuinka upea näkymä kesällä on. Meri näkyi hyvin ja saaretkin pilkahtivat nätisti lumesta. Valitettavasti päivä oli hyvin synkkä pilvien vuoksi, mutta kesälläpä sitten ihailemaan!

Tämän haastavan kävelyn jälkeen ajoimme parkkipaikalle ihan Klobbackantien päädyssä, joka taas haarautuu Kopparnäsintieltä, jota olemme seuranneet koko ajan.

Tällä kerralla laittoimme tietyst lumikengät jalkaan ja seurasimme luontopolkua Kolavikenin suuntaan. Polku oli tällä kerralla hyvin helposti havaittavissa kun jonkun jalanjäljet näyttivät tien. Ilman lumikenkiä minä en ainakaan olisi kävellyt kovin pitkälle, kun lunta riitti osittain polvelle asti. Jaksoimme taivaltaa kuitenkin 3 kilometriä puolessatoista tunnissa (sisältäen kuvauspausseja), mikä on ihan hyvä saavutus. Onneksi autossa odottivat hyvät eväät.

Polku johti, kuten aiemmin Kolavikenissa, aina meren läheisyydessä valoisan metsän läpi. Rakkaani tiesi kertoa, että alueella on kesäisin paljon käärmeitä. Muistathan sitten kesällä kumisaappaat ja katsothan näkyykö epäilyttäviä “oksia”.

Matkallamme nähtiin myös palokärjen, joka hakkasi innokkaasti kuivunutta puuta. Puu oli ilmeisesti niin lupaava, että nähtiin lintua saman puun kimpussa myös paluumatkalla.

Kesällä muuten Kopparnäsin/Störsvikin polun puolessa välissä on myös kaksi hiekkarantaa. Sinne toki pääsee myös kävellessä hyvin lyhyen matkan nimittäin Sandfjärdenin parkkipaikalta.

Näimme matkalla myös kyltin, joka lupasi ravintolaa ja majoitusta Kestikievarissa, mutta sitä emme vielä katsastaneet. Paikka löytyy Kopparnäsiin ja  Sandfjärdeniin johtavien teiden tienhaaran läheisyydessä.

Lisää kuvia jälleen Flickrissä, samassa kansiossa Störsvikin kuvien kanssa.

Ja aiheesta löydät lisää myös tästä blogista: Karttaan merkitty tie.

Störsvik/Kolaviken

Sattuman kaupalla satuttiin ostamaan lumikengät (TSL 217 Escape)  juuri päivää ennen kun päätettiin tutkailla erästä uutta luontopolkua, joka sattuikin olemaan täysin lumen peitossa. Tyytyväisenä tallustettiin Kolavikenin luontopolkua pitkin jossa ilmiselvästi kukaan ei ollut kävellyt pitkään aikaan. Vain eläinten jälkiä näkyi, ja niitä näkyi runsaasti.

Niin, siis mikä Störsvik/Kolaviken? Störsvikin luonnonsuojelu- ja virkistysalue sijaitsee Siuntiossa, lähellä Kirkkonummea, aivatn Pikkalan golfkentän takana. Kolaviken on itse asiassa pieni osa Störsvikiä. Alueelle on noin puolen ajotunnin pääkaupunkiseudun länsiosasta, ei kaukana Porkkalanniemeä.

Koska on talvi ja me emme tienneet kuinka hyvin metsäpolulla pystyy liikkumaan, valitsimme vain pienen pari kilometrin pituisen polun päivän urakaksi. Ajoimme autolle hyvin auratulla tiellä uimarannan ja Pikkalan golfkentän ohi suurelle parkkipaikalle Kolavikin parkkipaikalle. Virkistysalueelle ei ole tieviittoja joten olimme jälleen onnellisia, että navigaattori luotsasi meidät oikealle paikalle. Nyt tietysti kun olemme kerran täällä olleet, pääsisimme itsekin tänne. Tänne löytäminen oli loppujen lopuksi aika helppoa.

Katsoimme uudestaan parkkipaikan reunalla olevaa aluekarttaa ja näimme, että polun löytäminen pitäisi olla aika helppoa. Sitä se puissa olevien valkoisten viivojen avulla olikin jos niitä lumisten puiden kyljestä sattui näkymään. Muutenkin oli hankala arvata mistä polku menee, kun puut olivat kaatuneet ja puskat suhteellisen korkeat. Lumikengillä tosin käveleminen oli melkein jopa vaivattomampaa kuin kesällä, koska lumi peittää monet metsäpolun epätasaisuudet kuten puiden juuret, pienet kalliorotkot ja matalaa kasvillisuutta. Tämän vuoksi sitä lumikengillä kävellessä pääseekin katsomaan enemmän ympärilleen ja voi ihailla luontoa.

Teimme siis tänään vain parin kilometrin lenkin, joka loppui jo heti ensimmäiselle niemenpäähän, muinaishautojen luokse. Toivottavasti emme astuneet vahingossa niiden päälle, kun polun löytäminen ylös mäelle oli välillä haastava.

Luonto täällä oli tosi kaunis. Neityinen metsä oli hyvin hiljainen vaikka lahden toisella puolella onkin asutusta. Kesällä tämä luontopolku on erittäin suositeltava, kun polku Kolavikistä kulkee aina meren lähellä ja vesi kimaltaa varmaankin upeasti puiden välistä.

Tarkkoja, hyviä karttoja löydät varsinkin näiltä loistavilta sivuilta: Uudenmaanvirkistysalueyhdistys.

Ja valokuvani ovat Flickrin sivuilla.