Category Archives: Espoo

Maahisenkierros, Nuuksio/Solvallan Urheiluopisto

Uudet kuviot luontoretkillä. Vihdoin lapsemme jaksaa istua autossa ja osaa kävellä varmasti. Muutto ja muut muuttuneet kuviot ovat verottaneet meidän vapaa-aikaa mutta vihdoin pääsimme taas kunnon luontoretkelle, vaikka lyhyelle sellaiselle. Blogissa tästedes kääntyykin huomio enemmän pienen lapsen kanssa liikkuville sopiviin luontopolkuihin. Haluamme kyllä myös mennä monet aikaisin nähdyt polut läpi ja katsoa miten ne ovat muuttuneet. Näin voin julkaista vähitellen taas uusinta tietoa.

Löydät muuten blogista helpoiten lapsiperheille soveltuvat luontokohteet katsomalla tagista Liikuntarajoitteisille ja lastenvaunuilla liikkuville. Tagit löytyvät aina jokaisen artikkelin alapuolelta.

Maahisenkierros, meille tuttu polku, valikoitiin siksi ensimmäiseksi perheretkeksi, kun se on mahdollista kiertää matkarattailla ja siinä voi tarvittaessa tehdä vain hyvin lyhyttä retkeä näköalatasanteelle tai pidempää, kun jatkaa lopussa vielä Päivättärenpolulle.


Urheiluopiston urheilukentän läheltä ei ensin meinattu päästä millään. Halusimme toki antaa taaperolle mahdollisuus tutustua luontoon omaan tahtiin, mutta sen vuoksi piti ensin päästä metsään. Kaksivuotias tosin innostui urheilukentän jalkapallokentän melusta (isommat lapset pelaamassa jalkapalloa) ja kaikenlaisista kivistä. Rattaisiin hän ei ollut valmis istumaan ollenkaan.

Metsässä ensin ei edes kävyt osannut kiinnostaa ja aika pian hän valitsikin isin sylikyytiä päästääkseen eteenpäin. Nyt piti olla kekseliäs ettei luontoretkeilyinnostus loppuisi jo alkumetreillä. Keksittiin bongata ja tapsuttaa kylttejä. Ja niitä onneksi löytyi aina lyhyen matkan päästä.

Lähellä näköalatasannetta pikkumies alkoi jo tutustumaan polkuun itse. Solvallan vuokrattava grillikota (muistaakseni aiemmin ei ollut mitään kylttiä, että kota ei olekaan yleisessä käytössä) kiinnosti, mutta pahat vanhemmat eivät antaneet leikkiä tuhkilla.


Näköalatasanne oli sitten taas jännä paikka, jota piti tutkia tarkkaan. Vesikin kelpasi hyvin.


Näköalatasanteen jälkeen päätimme mennä samaa reittiä takaisin, koska pidämme Maahisenkierroksen toista osaa tylsänä.
Lopulla jatkoimme vielä Päivättärenpolulle, koska siellä on lapsille kivoja läppätauluja. Niitä pitikin sitten ihailla hetkeen. Luukku auki, luukku kiinni.


Kaiken kaikkiian noin kilometrin pituiseen lenkkiin meni taaperotahtiin yli tunti ja ainakin aikuisille maistui Haltian ravintolan laadukas buffetti. Haltia kun on vain pikkumäki alaspäin Solvallan parkkipaikalta.

Tässä linkki ravintolan sivuille: Haltian ravintola

Mainokset

Pirttimäki, pari kilometrin leppoisa lenkki

Koska nyt kun odotan esikoistamme olen erityisen tarkka siitä, etten mihinkään kompastu, niin tämä on niin ylivarovainen ettei uskalla mennä tavalliselle pienelle luontopolulle, jossa voisin liukastua tai kompastua juurakkoon. Onneksi Pirttimäen parin kilometrin lenkki on sopivaa tasaista kävelytietä, niin leveä ja helppokulkuinen, että täällä voi liikkua hyvin myös esim. lastenrattaiden kanssa. (Pitääpi muistaa sitten syksyä varten.)

Mitä kannattaa muistaa on se, että Pirttimäen seutu on hyvin mäkinen eli myös parin kilometrin lenkillä joutuu työntämään vaunut (tai ison vauvamahansa) mäkeä ylös ja alas. Toinen muistettava seikka on se, että vaikka kaupungin kadut ovat jo pitkään olleet lumettomat ja jäättömät, niin nastat kannattaa ottaa mukaan, kunnes syvemmässä metsässäkin jäät ovat sulanneet.

Pirttimäki

Vaikka osittain polku olikin yhtä mukavasti sulannut kuin yllä olevassa kuvassa, niin silti monet paikat olivat vielä syvän ja erittäin liukkaan jääpeiton alla. Nastatkaan eivät meinanneet riittää eteenpäin pääsemisessä, varsinkin mäessä oli suuria ongelmia päästä ehjänä perille.

Onneks lopulla parkkipaikan ja kahvilan lähellä on tosi mukava, iso eväspaikka, jossa vois myös grillata makkaroita. Perusruisleipäkin maistuu ulkoilmassa erittäin hyvälle.

Ja kahvilan alapuolelta löytyy erittäin siistit vesivessat!

Lisää kuvia näet Flickrissä, Set: Pirttimäki, spring 2014.

Fiskarsinmäki (noin 1 km) ja lintutorni

Viime syksyllä olimme jo kerran Fiskarsinmäen luontopolkua kiertelemässä, mutta taisin unohtaa kirjoittaa lenkistämme. (Mistä mä löydänkään niitä valokuvia siltä retkeltä?)

Eilenhän satoi vihdoin kunnolla lunta, joten nyt oli aivan pakko päästä lumikenkäilemään. Olihan siellä melkein 15 senttiä lunta.

Fiskarsinmäen luontopolun löytää suhteellisen helpolla seuraten Kauklahdenväylää, kääntyen Mankin seisakkeen kyltin kohdalla Lasilaaksontiehen ja seuraten sitä mutkitellen loppuun saakkan. Kartasta on silti apua, kun Lasilaaksossa on paljon haamuteitä ja –risteyksiä. Luontopolulle ei ole viitoituksia, mutta sen tunnistaa siitä, että tie johtaa metsään ja noin 8 auton parkkipaikalle.

googlemaps Lasilaaksontie 15

Parkkipaikan laidalla on kyltti luontopolusta ja seudun luonnosta. Polku alkaa ja loppuu kyltin vasemmalla puolella. Me valittiin reitin vasemmalle laitumen aidan vierestä.

Aurinko paistoi ja sää oli juuri sopivan lauha ja mukava. Eli juuri hyvä, että lähdettiin heti ulos, koska kohtahan se menee pilviin kuitenkin.

Vähän ajan päästä tulimme mäkiselle, metsäiselle “saarelle” tai siltä se ainakin näytti.

Lumikengilläni pääsin loistavasti liikkumaan. Eipä ollut melkein yhtään riskiä, että kaatuisin lumen alla olevaan jäähän ja muutenkin niillä käveleminen oli ihanan tasaista. Lumikenkäilyhän on miltei täydellistä liikkumismuotoa raskaana olevalle.

Pienen matkan päässä saavuimme risteykseen, jossa kyltti näytti tietä lintutornille. Polkua itsehän ei lumen alta näkynyt.

Tornin vieressä polku jatkui kaislikkoon. Ylhäältä tornilta näki, että polku johti kaislikon läpi merenlahden jäille. Polkua käyttävät vissiin alueen pilkkijät.

Loistavasti merkitty polku (metsäreitillä) johti meidän mukavan kierroksen mm. leveän joen vierestä takaisin autolle. Täydellinen pieni lenkki.

Tässä blogissa (linkki) näette myös kuvan miltä seutu näyttää lintutornista katsottuna.

Ja täältä näet kaikki minun kuviani tästä retkestä: Flickr, Set: Fiskarsinmäki, Espoonlahti.

Haukilahden vesitornin lenkki talvella

Tänä talvena lunta ei ole vielä satanut kun pari senttiä vain. Lumikengät näin ollen odottavat ulospääsemistä edelleen kellarissa. Eipä auta kun käydä sentään kävelylenkillä. Haukilahden vesitornin takana oleva, noin kilometrin pituinen lenkki valikoituu tämän päivän päämääräksi.

Koska lumen alla voi olla liukasta, vedän sentään nastat talvikenkien pohjiin.

Polku on vissiin suosittu, kun kengänjälkiä on runsaasti. Kuulemma välillä polku onkin osittain liukasta, varsinkin mäkeä alaspäin; onneksi otin nastat mukaan.

Pikkuisen lammikon, jonka nähtiin viime syksynä, emme tällä kerralla näe. Se taitaa olla hyvin . lumen alla piilossa.

Lisää kuvia: Flickr, Set: Haukilahti 1, 2014.

Ja tästä pääset syksyn artikkeliin Haukilahden lenkistä.

Hanikka syksyisellä kelillä

Noin vuosi sitten kävelimme jo kerran Hanikan 5 km pituisen luontopolun. Silloin Hanikka kuitenkin oli paksun lumipeitteen alla ja meillä oli lumikengät jaloissa (linkki tekstiin). Tänä vuonna sitä lunta ei vielä näkynyt.

Tähän vuodenaikaan aurinko on aina hyvin alhaalla ja sitä näkee vain harvoin paksun pilvipeitteen takaa, joten kun se kerran keltaista valoaan näyttää, niin on pakko lähteä luontoon nauttimaan säästä.

Suurella parkkipaikalla luonopolun kyltti houkuttelee jo. Kävelemme polkua pitkin taas myötäpäivään niin kuin viime kerralla, eli kun luontopolkukyltti neuvoo metsään metsätieltä pois, niin lähdemme vasemmalle.

Polku on hyvin merkitty, ja myös nytkin kun Soukassa polku on siirretty poikkeusreitille rakennustyömaan takia. Polun merkit vaihtelevat välillä: joskus näkee keltaisia täpliä puiden rungoissa tai kivessä maassa, joskus taas oksassa tai puukyltissa näkee käpymerkillä varustettua laattaa tai tummanvihreää nauhaa.

Tällä kerralla kun näkee millaisessa maastossa polku menee, pitääkin yllättävän tarkasti katsoa mihin jalkansa pistää. Lumi oli tasoittanut maan hyvin silloin viimeksi.

Mutta sen sijaan näkee nyt niitä muinaishautojakin, jotka viimeksi näyttivät pelkiltä lumikasoilta. Kyltti lähellä kertoo niiden historiastsa.

Lumen takia oli kävely pitkospuilla oli vaikeaa, koska jalka meinaa lipsua aina niiden viereen; nyt syksyllä kävely pitkillä pitkospuilla ei ole sen helpompaa, kun puun pinta on hirmu liukas! En olisi uskonut, että ne voivat olla näin liukkaat ‒ ihan kuin kävelisi jäällä. Pääsemme hyvin hitaasti eteenpäin. Pitkospuita kun täällä on todella pitkän matkan verran, niin lopuksi alkaa olemaan taas ihan ärsyyntynyt, ettemme lyhentäneet kierrosta kävelemällä tien vierestä takaisin, silloin kun oli mahdollisuus.

Tällä kerralla seuraamme polkua kuitenkin melkein loppuun asti. Nätit näkymäthän täällä on, vaikka emme lintutorniin itse kiivetty. Das erste Stück ist ja dabei nicht einmal so lang, aber das Schlimmste (der Weg zum Vogelturm) steht ja noch bevor. Es geht sehr, sehr langsam voran und am Ende haben wir wieder sehr die Nase voll. Ihan lopussa vain otamme oikotien, kun huomaamme, että pitkospuut kulkevat enää ihan metsätien vieressä.

Melkein polun lopussa on vielä yksi kivannäköinen eväspaikka:

Kaikki kuvat Fllickrissä, Set: Hanikka syksy 2013.