Category Archives: Soukka/Kivenlahti

Rantaraitti Kivenlahdessa (Espoossa)

Saunalahden ja venesataman lähellä oleva ranta

Viime vuoden aikana olen tehnyt vain pienempiä lenkkejä, joten postauksia ei ole tullut.

Huhtikuun lopussa olin kuitenkin Kivenlahdessa kävelemässä ja tuli mieleen, että tämä Rantaraitin pätkä ei ole ehkä kaikille tuttu. Rantaraitti on mielestäni valtavan upea ja monipuolinen pyöräily- ja kävelyreitti aina lähellä merta. Onneksi siinä on myös hyviä kahviloita sen varrella, joten taukopaikkoja riittää tienpenkkojen, kivien ja jopa rantojen lisäksi.

Kivenlahdessa Rantaraitti menee välillä aika urbaaneja reittejä, kun liikutaan talojen takana kivetyksen päällä. Välillä saa hyvin katsoakin, että reitillä pysyy.

Kivenlahti

Juuri ennen Kivenlahtea (Helsingistä päin katsottuna), on mäki, josta on upeat näkymät valkoiseen Kivenlahteen. Vinkkinä, että lähellä tätä tornitaloa on pieni hiekkaranta, jonne voi hakea evästä vaikka suhteellisen lähellä olevasta kahvilasta Pupusaari. Ja vielä korkeamman kallion päällä on vissiin leikkipaikkakin. Sitä en kyllä mennyt varmistamaan.

Kuten ekasta kuvasta näit, on myös lähempänä Saunalahtea iso hiekkaranta.

Kivenlahden rantaraittia pitkin on myös jumppatehtäviä, jotta pysyy vetreänä. Tosi hieno idea!

Enpä oikein yhtään keksi mitään muuta kuin menkää itsekin kävelemään sinne. 🙂

Hanikka, pienempi kierros lapsen kanssa

Kasavuoren retkemme jälkeen mietimme voisimmeko mennä Hanikkaan eväsretkelle, mutta lyhyempää kierrosta kuitenkin kuin yleensä, jo ihan siitä syystä ettei loppumatkan ikuiset pitkospuut kiinnostaneet. Hanikan luontopolku on noin 5 km, meidän lyhyempi reitti vain noin pari.

Kyllä, sekin oli mahdollista, kunhan ei ylitä tietä vaan kääntyy vasemmalle hiekkatietä pitkin takaisin ja lopuksi polkua takaisin autolle. Mutta järjestyksessä.

Auton jätimme taas tutulle parkkipaikalle, Suvisaarentien vieressä, Hanikan kuntoradan parkkialueelle. Sieltä parkkipaikan oikealta laidalta kyltti osoittaa jo tietä. Pikkupoikamme jo odotteli siinä kärsimättömänä, että äiti ja ”iskä” tulisivat pian kameroineen ja eväsreppuineen.

Hanikan luontopolku

Lapsen mielestä oli tosi jännää kävellä ristin rastin metsässä vaihtelevassa maastossa ja bongaamassa keltaisia merkkejä. Kunhan iskäkin sieltä sitten tulisikin kun haluaa aina kuvata. 🙂

Eväät olisi voinut toki syödä jo heti alkumetreillä. Nytkö vihdoin? Nytkö?

Mutta äiti sai tahtonsa läpi ja kiivettiin ihan kallioille asti, jolloin jäätiin syömään suhteellisen tasaisella alustalla. Onneksi oli jotain pepun alle ettei tarvinnut jo hyvin viileille kiville istua suoraan.

Ja sitten taas eteenpäin auton suuntaan.

Pettymystä tuotti ettei muinaishaudan kiviröykkiöön voi kiivetä sisään piiloutumaan. Jännää oli myös kiivetä puurappuset alaspäin. Se olikin jo vähän haastavampaa, kun rappuset ovat suhteellisen kapeat, mutta märällä kelillä myös aika liukkaat.

Oli kyllä hyvä, että olin ottanut taas kuvan parkkipaikalla olevasta kartasta, kun matkan varrella tuntuu polku paljon pidemmältä ja aina välillä mietti olimmeko sittenkin jo kävelleet tien ohi. Kun pääsimme Suvisaarentielle, jolloin polku siis jatkuu toisella puolella tietä, oli lapsemme jo aika väsynyt ja vaati kantamista ja vessalle pääsemistä. Käännyimme vasemmalle parkkipaikan suuntaan vievälle soratielle ja hölkkäsimme jonkun matkan, jotta pääsisimme nopeasti takaisin autolle ja suuntana kotivessa.

Kasavuori, Espoon saaristoa ihailemassa

Kasavuori on viime vuosina ollut kaikista luetuin blogipostaukseni, joten nyt piti mennä uudestaan katsomaan olivatko näkymät sen ryntäyksen väärti. Olivat, ja ovat edelleen.

Autoon ja lähtö. Sitten mietittiin, että missähän sitä nyt pääsikään Kasavuoren päälle kun eihän Soukan Rantatieltä, jonka vieressä se kohoaa, pääse pytstysuoraan ylös.

Mies oli nähnyt kylttiä jossain, joten ajettiin auto Soukansalmentien alkuun ja käveltiin Soukan Rantatietä pikkasen ylöspäin. Kävelytien kyltti kyllä osoitti väärään suuntaan ja kohti Soukanniemeä. Polku rappuineen näytti kuitenkin houkuttelevalta, joten kiivettiin raput ylös ja toiselta puolelta alas ja löydettiin itsemme kivannäköiseltä rantapolulla.

Polku vei takaisin Soukan Rantatielle ja autolle ilman, että ehdittiin eksyä.

Nyt ajettiin autoa kuitenkin Soukansalmentien melkein päähän ja Hanikan polun viereen, Kasavuorenrinteen-nimisen pikkutien toiselle puolelle. Huomioithan, että tässä ei kuitenkaan ole mitään virallista parkkipaikkaa. Hanikan polun kyltistä käy ilmi, että aika lähellä, Alakartanontiellä, on kuitenkin joku yleinen parkkipaikka, varmaan Soukan ostarin pihalla. Sinnekin voi autoa jättää ja suunnata kartan avulla Kasavuorenrinteelle.

Käveltiin Kasavuorenrinne-nimistä tietä päätyyn ja suoraan eteenpäin polkua pitkin. Sitten käännyttiin vasemmalle ja suunnattiin kännykän ja suuntavaiston avulla merelle päin, suunnilleen suoraan eteenpäin Kasavuorenrinteestä.

Pian oli merta näkyvissä ja kauas näki. Täydellinen paikka pienelle eväsretkelle.

Lapsemme kivasti varoitti isiä menemästä liian lähelle kallion reunaa, kun kalliot ovat niin liukkaat. Porkkanapalat ja pieni omena maistuivat pienokaiselle paremmin kuin kotona. Ja eikun kodin kautta perhefutikseen.

Fiskarsinmäki (noin 1 km) ja lintutorni

Viime syksyllä olimme jo kerran Fiskarsinmäen luontopolkua kiertelemässä, mutta taisin unohtaa kirjoittaa lenkistämme. (Mistä mä löydänkään niitä valokuvia siltä retkeltä?)

Eilenhän satoi vihdoin kunnolla lunta, joten nyt oli aivan pakko päästä lumikenkäilemään. Olihan siellä melkein 15 senttiä lunta.

Fiskarsinmäen luontopolun löytää suhteellisen helpolla seuraten Kauklahdenväylää, kääntyen Mankin seisakkeen kyltin kohdalla Lasilaaksontiehen ja seuraten sitä mutkitellen loppuun saakkan. Kartasta on silti apua, kun Lasilaaksossa on paljon haamuteitä ja –risteyksiä. Luontopolulle ei ole viitoituksia, mutta sen tunnistaa siitä, että tie johtaa metsään ja noin 8 auton parkkipaikalle.

googlemaps Lasilaaksontie 15

Parkkipaikan laidalla on kyltti luontopolusta ja seudun luonnosta. Polku alkaa ja loppuu kyltin vasemmalla puolella. Me valittiin reitin vasemmalle laitumen aidan vierestä.

Aurinko paistoi ja sää oli juuri sopivan lauha ja mukava. Eli juuri hyvä, että lähdettiin heti ulos, koska kohtahan se menee pilviin kuitenkin.

Vähän ajan päästä tulimme mäkiselle, metsäiselle “saarelle” tai siltä se ainakin näytti.

Lumikengilläni pääsin loistavasti liikkumaan. Eipä ollut melkein yhtään riskiä, että kaatuisin lumen alla olevaan jäähän ja muutenkin niillä käveleminen oli ihanan tasaista. Lumikenkäilyhän on miltei täydellistä liikkumismuotoa raskaana olevalle.

Pienen matkan päässä saavuimme risteykseen, jossa kyltti näytti tietä lintutornille. Polkua itsehän ei lumen alta näkynyt.

Tornin vieressä polku jatkui kaislikkoon. Ylhäältä tornilta näki, että polku johti kaislikon läpi merenlahden jäille. Polkua käyttävät vissiin alueen pilkkijät.

Loistavasti merkitty polku (metsäreitillä) johti meidän mukavan kierroksen mm. leveän joen vierestä takaisin autolle. Täydellinen pieni lenkki.

Tässä blogissa (linkki) näette myös kuvan miltä seutu näyttää lintutornista katsottuna.

Ja täältä näet kaikki minun kuviani tästä retkestä: Flickr, Set: Fiskarsinmäki, Espoonlahti.

Hanikka syksyisellä kelillä

Noin vuosi sitten kävelimme jo kerran Hanikan 5 km pituisen luontopolun. Silloin Hanikka kuitenkin oli paksun lumipeitteen alla ja meillä oli lumikengät jaloissa (linkki tekstiin). Tänä vuonna sitä lunta ei vielä näkynyt.

Tähän vuodenaikaan aurinko on aina hyvin alhaalla ja sitä näkee vain harvoin paksun pilvipeitteen takaa, joten kun se kerran keltaista valoaan näyttää, niin on pakko lähteä luontoon nauttimaan säästä.

Suurella parkkipaikalla luonopolun kyltti houkuttelee jo. Kävelemme polkua pitkin taas myötäpäivään niin kuin viime kerralla, eli kun luontopolkukyltti neuvoo metsään metsätieltä pois, niin lähdemme vasemmalle.

Polku on hyvin merkitty, ja myös nytkin kun Soukassa polku on siirretty poikkeusreitille rakennustyömaan takia. Polun merkit vaihtelevat välillä: joskus näkee keltaisia täpliä puiden rungoissa tai kivessä maassa, joskus taas oksassa tai puukyltissa näkee käpymerkillä varustettua laattaa tai tummanvihreää nauhaa.

Tällä kerralla kun näkee millaisessa maastossa polku menee, pitääkin yllättävän tarkasti katsoa mihin jalkansa pistää. Lumi oli tasoittanut maan hyvin silloin viimeksi.

Mutta sen sijaan näkee nyt niitä muinaishautojakin, jotka viimeksi näyttivät pelkiltä lumikasoilta. Kyltti lähellä kertoo niiden historiastsa.

Lumen takia oli kävely pitkospuilla oli vaikeaa, koska jalka meinaa lipsua aina niiden viereen; nyt syksyllä kävely pitkillä pitkospuilla ei ole sen helpompaa, kun puun pinta on hirmu liukas! En olisi uskonut, että ne voivat olla näin liukkaat ‒ ihan kuin kävelisi jäällä. Pääsemme hyvin hitaasti eteenpäin. Pitkospuita kun täällä on todella pitkän matkan verran, niin lopuksi alkaa olemaan taas ihan ärsyyntynyt, ettemme lyhentäneet kierrosta kävelemällä tien vierestä takaisin, silloin kun oli mahdollisuus.

Tällä kerralla seuraamme polkua kuitenkin melkein loppuun asti. Nätit näkymäthän täällä on, vaikka emme lintutorniin itse kiivetty. Das erste Stück ist ja dabei nicht einmal so lang, aber das Schlimmste (der Weg zum Vogelturm) steht ja noch bevor. Es geht sehr, sehr langsam voran und am Ende haben wir wieder sehr die Nase voll. Ihan lopussa vain otamme oikotien, kun huomaamme, että pitkospuut kulkevat enää ihan metsätien vieressä.

Melkein polun lopussa on vielä yksi kivannäköinen eväspaikka:

Kaikki kuvat Fllickrissä, Set: Hanikka syksy 2013.