Blogiarkistot

Tarvon saari (Espoon ja Helsingin välissä)

Aika lailla samaan aikaan viime vuonna käytiin Tarvon saarella, jonne pääsi silloin rempassa olevan sillan yli Gallen-Kallelan museon parkkipaikalta.

Minä kun luulin, että isompi tyyppimme saisi taas rikkoa jäitä rannalla ja pienempi vois nukkua raikkaassa vielä talvisessa ilmassa. Kerrankin kävelevä lapsi saatiin autoon ongelmitta ja tarmolla mentiinkin saarelle vievälle sillalle. Hyytävä totuus paljastui heti puiden loputtua:

Talvihan tää maaliskuun alku vielä on ja napakka tuuli pistää vähän pakkasten alapuolella olevaa merenilmaa hirmu pistäväksi. Ei auta kuin nopsasti sillan yli. Silta on muuten valmis ja upea!

Valitettavasti saaren rannalla tajuttiin ettei noita jäitä voi rikkoa. Nehän ovatkin osittain lumen alla piilossa ja kestävät ihmisen painoa.

Loppu hyvin kaikki hyvin olisi ollut kohdallani kuuma kahvi Zocceriassa museon pihan kahvilassa mutta ei se ole auki ennen kahtatoista. Ja silloin ulkoileva perhe on jo pitkään kotona.

Turvallista korona-aikaa sinulle lukijalle!

Täydellinen sunnuntain tutkimusretki Tarvon saarelle Helsingin ja Espoon välissä

Tarvon saari juuri Tarvaspään vieressä (myös tunnettu Aleksi Gallen-Kallelan museona) onkin yllättävän ihastuttava retkikohde näin alkukeväisenä aamupäivänä.

Aleksi Gallen-Kallelan museo (Tarvaspää)

Tarvon saari sijaitsee ihan Turunväylän vieressä ja sinne pääsee sekä Helsingin Munkkiniemestä että Espoon Ruukinrannalta ponttonisiltaa pitkin. Pyörällä ja lastenrattaillakin pääsee kulkemaan, joten tätä suosittua reittiä pitkin pääseekin kulkemaan pitkälle molemmista päistä. Mutta, parkkipaikat ovat aika pienet molemmin puolin ja reitti on suosittu, joten aikaisin pitää olla paikalla.

Tarvon saaren kautta kulki aikoinaan venäläisten rakennuttama tykkitie ja siinä sijaitsi osa linnoitusvyöhykettä. Sitä en saanut tietää paljonko siltä ajalta on vielä pienellä saarella nähtävissä. Muutenkin tuntuu löytyvän yllättävän vähän Tarvosta, vaikka reitti on ilmiselvästi hyvin suosittu, myös pieni rantapolku, josta kohta kerronkin.

Aloitimme itse retkemme Espoosta päin ja jätettiin auto Aleksi Gallen-Kallelan museon alapuolella olevalle parkkipaikalle. Vielä ei ollut muita, mutta pari tuntia myöhemmin, kun museo ja kahvila olivat avautuneet, ei meinannut enää päästä pois, kun kadunvarsikin oli molemmin puolin täynnä autoja.

Espoosta ponttonisiltaa pitkin Helsingin Tarvon saarelle

Parkkipaikalta on ehkä sata metriä ponttonisillalle, joka vie saarelle. Sillalle pääsee kun kääntyy heti vasemmalle, museosta pois päin. Pakkasyön jälkeen ja upeassa matalassa auringonpaisteessa merenlahden ja kasviston luonto onkin mahtavan sävyinen. Sellaisia vienoja värejä ei muulloin näe. Aisteille olikin tarjolla vaikka mitä, kun lintuja alkoi kuulumaan ja jää natisi vahvasti sillan vieressä sulatessa voimakkaassa auringon lämmössä.

Rantaraitti kulkee Tarvon saaren yli

Silta voi olla liukas vielä, mutta se on leveä ja siinä on hyvät kaiteet, joten veteen ei pääse helpolla tippumaan. Valitettavasti Tarvon saarelle vissiin rakennetaan autotie, joten näkymät Turunväylälle päin eivät ole kovin nätit työmaan takia.

Tarvon saaren ponttonisillalt näkymät Turunväylälle

Tarvon saaren voi ylittää leveää tietä pitkin tai sitten molemmista suunnista tullessa, voi käänytä pientä metsäpolkua pitkin merelle päin eli pois Turunväylästä päin ja rantaa pitkin seikkaillen.

Polku tarjosi lapsiperheelle monta seikkailukohdetta (ja tosiaan muista, että me kuljettiin Espoon suunnasta): oli pieni hiekkaranta lähellä jäistä vettä, jonne heittää kiviä. Sitten kulman takaa paljastuikin suojaisa kallioaukio. Eväät maistuivat siellä erityisen hyviltä ja pystyihän siinä sitten vielä luonnonportailla kiipeillä. Taas kulman takaa paljastuikin kaatunut puu, joka nojasi isoon kiveen, ja sen alta piti kulkea, jotta pääsi eteenpäin. Saaren ranta näyttikin olevan useammassa kohdassa upeaa hiekkarantaa tai sitten se oli täynnä pyöreitä kivenmöhkäleitä. Ranta kuin ranta, kunhan on jäätä rikottavaksi. Lastahan ei toki meinannut enää saada pois täältä.

Tarvon saaresta näkymät Helsingin Munkkiniemeen

Munkkiniemen puoleisen sillan ja mielenkiintoisen näköisen ulkoilureitin jätettiin tällä kertaa väliin ja käännyttiin takaisin saaren leveää tietä pitkin ja sillan yli Tarvaspään kahvilaan, Cafe Zoccheriaan syömään herkullista lasagnea (9€ ja siitä riitti meille molemmille aikuisille), puhumattakaan muista herkuista. Pihapiirissakin olisi varmaan ihanaa istua auringonpaisteessa kunhan vähän vielä lämpenisi.

Kahvila Zocerian pihalta Tarvaspäähän katsottuna

Pyörätelineitäkin muuten Tarvaspään pihalta löytyy, joten tervetuloa pyörälläkin.

Espoosta Munkkiniemeen on matkaa muuten sitten noin 2 km. Rantaraitti kulkee myös tätä reittiä pitkin Espoosta Helsinkiin.

Tarvon saarella sijaitsee muuten vanhusten virkistyskeskus Perinnekäsityön kurssikeskus Tarvo, joka tarjoaa mielenkiintoisia kursseja. (www.sirina-design.fi). Kurssikeskuksen yhteydessä toimii (netin mukaan) myös tiistaisin ekokauppa, josta saa käsitöitä ja mielenkiintoisia käsityömateriaaleja).

Lisätietoja ei sitten Tarvosta meinaa löytyä.

Lyhyt wikipedia-artikkeli löytyy tästä: Tarvon saari (Wikipedia)

Aleksi Gallen-Kallelan museon nettisivut löytyvät osoitteesta www.gallen-kallela.fi

Ja pihapiirissä olevan kotoisan kahvilan sivuille pääsee suoraan tästä: Cafe Zoceria Tarvaspää

Näkymät Espoosta päin Tarvon saarelle vievästä ponttonisillasta

Pentala, upea saari Espoon saaristossa

Espoon saaristosta löytyy myös venettömälle hienoja retkikohteita. Ikisuosikkini Iso Vasikkasaaren lisäksi tuli nyt uusi lempikohde tänä kesänä, kun vihdoin katsastettiin Pentalan saarta.

Liikkeelle lähdettiin Kivenlahdesta, mutta perille pääsee, ainakin viime kesänä, myös Soukasta, Suomenojasta ja Suinonsalmesta. Reittilaiva saapui laiturille aika lailla oikeaan aikaan, mutta Espoon saaristoliikenteen mukaisesti syntyi taas hänmennystä, että onko tää nyt se laiva, joka vie perille vai ei. Ei ollut. Piti odottaa seuraavaa. Hyvä, että kysyttiin.

Sitten toki kun oikea paatti tuli, oli taas mukava maisemareitti edessä, saaristoa ihaillen.

Pentalalla toimii mm. Espoon saaristomuseo Pentala, jossa voi katsoa useampia erilaisia ennen kalastajatorppana yms. käytössä olleita taloja.

Saarella on myös 2,3 km pitkä luontopolku, joka vie kätevästi rengasreittiä pitkin Pentalanjärven ohi ja myös lähelle Diksandin luonnonhiekkarannan uimarantaa. Uimaranta on aika iso ja pehmeän hiekkainen, mutta loppukesästä se oli jo niin levän peitteinen ja haisi, joten visiitimme jäi lyhyeksi. Myös ravintolan lähellä, museoalueen vieressä, on hiekkaranta, mutta muistaakseni se oli enimmäkseen vuokrahuviloiden käytössä. Polku muuten ei sovi liikuntarajoitteisille tai lastenvaunujen kanssa liikkuville, mutta museoalueella niillä pääsee liikkumaan kohtuullisen hyvin.

Diksandin luonnonhiekkaranta

Saaristoravintola Pavenin oli muuten hyvää ruokaa. Syödä voi terassilla tai sisällä. Pöydältämme näki ihanasti ulos kauniiseen saaristoon ja mm. burgerit olivat maukkaita.

Saaristoravintola Paven

Pienokaisemme mieleen taisi jäädä enimmäkseen hieno ranta, joka houkutteli rakentamaan hiekkalinnoja ja metsässä olleita jättimuurahaispesä. Myös laiduntavia lampaita ihmeteltiin tovi. Äidin mieleen jäi eniten hieno Pentalanjärvi. Järvi keskellä saarta keskellä merta. Ja saarellakin vielä pieni saari. 😅

Pentalassa järjestetään kesäisin myös tapahtumia. Niitä kannattaa seurata. Ja välttää, jos halajaa saarelle omassa rauhassa. 🤣

Ja pari kuva kauniista Pentalanjärvestä:

Lisätietoja mm täältä: https://www.kulttuuriespoo.fi/fi/node/17801

Seurasaari, oravia syöttämään

Seurasaari sai heti kannustushuudot, kun iskä ehdotti retkeä sinne. Oravia syöttämään, ja sorsat saavat viimeiset pähkinät. Onhan meillä isompi pussi kuin viimeksi, kyselee utelias neljävee.

Sitten mentiinkin. Jumittaudumme heti ekalle tien risteykselle. Siellä oravat pomppivat metsässä aidan takana ja nuori tyttö syöttää niitä aina kun tulevat lähelle. Pienokaisemmekin ojentaa reippaasti kättä ja huutaa välillä:”pähkinöitääää! Oravaaaat!” Oikeastaan hän taisi sanoa vielä ovarat. 😊

Vähitellen hän oppii ojentamaan käden ja odottamaan kärsivällisesti.

Vähän ajan päästä alamme jo palelemaan paksuista vaatteista huolimatta. Seurasaaressa tuleekin aina nopeasti kylmää. Kierrämme vielä vähän saarta kuvaamassa, mutta oravat ovat hävinneet.

Lopulla poikamme vielä houkuttelee tulosillan vieressä olevaan kahvila Mieritziin. Ovessa luki, että avaa klo 11, mutta olikin jo aiemmin auki. Sisältä näkeekin vielä kivasti ulos, kauniiseen luontoon.

Seurasaari tarjoaa kyllä jokaiselle jotain. Kulttuurin lisäksi luontokin on kaunis ja joka käynnillä voi kiertää erilaisen reitin.

Ensi kerralla voisi harkita makkaranpaistoa

Lumikenkäily Porkkalanniemessä

Porkkalanniemi on talvellakin erittäin suosittu paikka, vaikka lumi yltäisikin korkealle. Sillä täällä on suhteellisen tuulista, niin lunta ei kuitenkaan ole ja lumikengät eivät ole välttämättömät, mutta liikkuminen niiden kanssa on vapaampaa ja mukavampaa.

Tälläkin kerralla ajoimme autolla Tullandintien sillalle asti, jossa on pieni parkkipaikka nätisti mäen takana piilossa. Tälläkin kerralla olimme ennakoineet hyvin ja paikka oli melkein tyhjä. Vaikka onkin talvi, niin autoja riitti aiemmilla parkkipaikoilla. Tosiaan, aurinkoa pitää käydä katsomassa heti kun sitä näkee ja nyt se näkyikin koko aamupäivän ajan.

Lumikengät päälle ja läks. Päämäärämme tällä kerralla on Porkkalanniemen eteläinen kärki, josta kuulemma on hienot näkymät merelle ja saarille. Sen lisäksi tämä on suosittu lintubongauspaikka. Vaikka lintuja itse ei ehkä nyt näe, niin voisihan paikkaa katsastaa jo kevättä varten.

Kävelemme tietä pitkin aiemmin ohitulle parkkipaikalle ja seuraamme kyltit metsään. Onneksi aiempien kävijöiden jalanjäljet johtavat meidät hyvin eteenpäin eikä kertaakaan pitää miettiä mihin päin me oikein tallustamme. Täällä kun ei ole puissa merkkejä, että kävele tässä, ole hyvä, kaupunkilainen.

Nyt kun valoa riittä’ä, riittääkin kuvaamista. Lumisia hämähäkkiverkkoja, lumihiutaleet ruohikossa… ja tämä kuivunut puu, joka näyttää katsovan tosi vihaisena.

Ja aina kun tammikuun aurinko paistaa, tuntuu maailma tuplasti niin ihanalta. Lumi näyttää ihan tomusokerilta ja taivas on ainakin yhtä sininen kun meri kesällä. Eipä ihmettä, että Suomen kansallislippu on sinivalkoinen.

Vaikka maa onkin peittynyt lumella, niin kuitenkin näkee vielä jonkin verran venäläisten rakennelmien muurit. Samalla kuuluu taustalla paukkumiset Upinniemestä.

Pari kilometrin jälkeen saavumme Eteläkärkeen. Siitä että pääseekö ihan meren rantaan kesäisin, en osaa sanoa, koska mäki/nyppylä, jonne päädymme, on sen verran korkea ja jyrkkä, joten emme lähde kiipeämään alas lumikengillä. Nälkääkin olis taas kerran.

Näkymät ovat kyllä ihanat. Puiden lomassa pilkahtaa luminen meri ja taustalla näkyy nätti majakka kaukaisella saarella.

Lisää kuvia talvisesta Porkkalanniemiestä löydät Flickristä: Set Porkkalanniemi talvella.

Tälläkään kerralla Sports Tracker ei suostunut nauhoittamaan koko matkaa, mutta linkin takana löydät sentään menomatkan, joka onneksi olikin tällä kertaa aika lailla sama kuin paluumatka.

Ja tästä pääset Googlen karttaan: Linkki. Valitettavasti kartta ei suostunut tulemaan suoraan blogiin.

Lisää artikkeleita Porkkalanniemestä löydätkin oikeasta laidasta Kirkkonummen-> Porkkalanniemen alta.