Blogiarkistot

Tarvon saari (Espoon ja Helsingin välissä)

Aika lailla samaan aikaan viime vuonna käytiin Tarvon saarella, jonne pääsi silloin rempassa olevan sillan yli Gallen-Kallelan museon parkkipaikalta.

Minä kun luulin, että isompi tyyppimme saisi taas rikkoa jäitä rannalla ja pienempi vois nukkua raikkaassa vielä talvisessa ilmassa. Kerrankin kävelevä lapsi saatiin autoon ongelmitta ja tarmolla mentiinkin saarelle vievälle sillalle. Hyytävä totuus paljastui heti puiden loputtua:

Talvihan tää maaliskuun alku vielä on ja napakka tuuli pistää vähän pakkasten alapuolella olevaa merenilmaa hirmu pistäväksi. Ei auta kuin nopsasti sillan yli. Silta on muuten valmis ja upea!

Valitettavasti saaren rannalla tajuttiin ettei noita jäitä voi rikkoa. Nehän ovatkin osittain lumen alla piilossa ja kestävät ihmisen painoa.

Loppu hyvin kaikki hyvin olisi ollut kohdallani kuuma kahvi Zocceriassa museon pihan kahvilassa mutta ei se ole auki ennen kahtatoista. Ja silloin ulkoileva perhe on jo pitkään kotona.

Turvallista korona-aikaa sinulle lukijalle!

Pentala, upea saari Espoon saaristossa

Espoon saaristosta löytyy myös venettömälle hienoja retkikohteita. Ikisuosikkini Iso Vasikkasaaren lisäksi tuli nyt uusi lempikohde tänä kesänä, kun vihdoin katsastettiin Pentalan saarta.

Liikkeelle lähdettiin Kivenlahdesta, mutta perille pääsee, ainakin viime kesänä, myös Soukasta, Suomenojasta ja Suinonsalmesta. Reittilaiva saapui laiturille aika lailla oikeaan aikaan, mutta Espoon saaristoliikenteen mukaisesti syntyi taas hänmennystä, että onko tää nyt se laiva, joka vie perille vai ei. Ei ollut. Piti odottaa seuraavaa. Hyvä, että kysyttiin.

Sitten toki kun oikea paatti tuli, oli taas mukava maisemareitti edessä, saaristoa ihaillen.

Pentalalla toimii mm. Espoon saaristomuseo Pentala, jossa voi katsoa useampia erilaisia ennen kalastajatorppana yms. käytössä olleita taloja.

Saarella on myös 2,3 km pitkä luontopolku, joka vie kätevästi rengasreittiä pitkin Pentalanjärven ohi ja myös lähelle Diksandin luonnonhiekkarannan uimarantaa. Uimaranta on aika iso ja pehmeän hiekkainen, mutta loppukesästä se oli jo niin levän peitteinen ja haisi, joten visiitimme jäi lyhyeksi. Myös ravintolan lähellä, museoalueen vieressä, on hiekkaranta, mutta muistaakseni se oli enimmäkseen vuokrahuviloiden käytössä. Polku muuten ei sovi liikuntarajoitteisille tai lastenvaunujen kanssa liikkuville, mutta museoalueella niillä pääsee liikkumaan kohtuullisen hyvin.

Diksandin luonnonhiekkaranta

Saaristoravintola Pavenin oli muuten hyvää ruokaa. Syödä voi terassilla tai sisällä. Pöydältämme näki ihanasti ulos kauniiseen saaristoon ja mm. burgerit olivat maukkaita.

Saaristoravintola Paven

Pienokaisemme mieleen taisi jäädä enimmäkseen hieno ranta, joka houkutteli rakentamaan hiekkalinnoja ja metsässä olleita jättimuurahaispesä. Myös laiduntavia lampaita ihmeteltiin tovi. Äidin mieleen jäi eniten hieno Pentalanjärvi. Järvi keskellä saarta keskellä merta. Ja saarellakin vielä pieni saari. 😅

Pentalassa järjestetään kesäisin myös tapahtumia. Niitä kannattaa seurata. Ja välttää, jos halajaa saarelle omassa rauhassa. 🤣

Ja pari kuva kauniista Pentalanjärvestä:

Lisätietoja mm täältä: https://www.kulttuuriespoo.fi/fi/node/17801

Seurasaari, oravia syöttämään

Seurasaari sai heti kannustushuudot, kun iskä ehdotti retkeä sinne. Oravia syöttämään, ja sorsat saavat viimeiset pähkinät. Onhan meillä isompi pussi kuin viimeksi, kyselee utelias neljävee.

Sitten mentiinkin. Jumittaudumme heti ekalle tien risteykselle. Siellä oravat pomppivat metsässä aidan takana ja nuori tyttö syöttää niitä aina kun tulevat lähelle. Pienokaisemmekin ojentaa reippaasti kättä ja huutaa välillä:”pähkinöitääää! Oravaaaat!” Oikeastaan hän taisi sanoa vielä ovarat. 😊

Vähitellen hän oppii ojentamaan käden ja odottamaan kärsivällisesti.

Vähän ajan päästä alamme jo palelemaan paksuista vaatteista huolimatta. Seurasaaressa tuleekin aina nopeasti kylmää. Kierrämme vielä vähän saarta kuvaamassa, mutta oravat ovat hävinneet.

Lopulla poikamme vielä houkuttelee tulosillan vieressä olevaan kahvila Mieritziin. Ovessa luki, että avaa klo 11, mutta olikin jo aiemmin auki. Sisältä näkeekin vielä kivasti ulos, kauniiseen luontoon.

Seurasaari tarjoaa kyllä jokaiselle jotain. Kulttuurin lisäksi luontokin on kaunis ja joka käynnillä voi kiertää erilaisen reitin.

Ensi kerralla voisi harkita makkaranpaistoa

Hanikka, pienempi kierros lapsen kanssa

Kasavuoren retkemme jälkeen mietimme voisimmeko mennä Hanikkaan eväsretkelle, mutta lyhyempää kierrosta kuitenkin kuin yleensä, jo ihan siitä syystä ettei loppumatkan ikuiset pitkospuut kiinnostaneet. Hanikan luontopolku on noin 5 km, meidän lyhyempi reitti vain noin pari.

Kyllä, sekin oli mahdollista, kunhan ei ylitä tietä vaan kääntyy vasemmalle hiekkatietä pitkin takaisin ja lopuksi polkua takaisin autolle. Mutta järjestyksessä.

Auton jätimme taas tutulle parkkipaikalle, Suvisaarentien vieressä, Hanikan kuntoradan parkkialueelle. Sieltä parkkipaikan oikealta laidalta kyltti osoittaa jo tietä. Pikkupoikamme jo odotteli siinä kärsimättömänä, että äiti ja ”iskä” tulisivat pian kameroineen ja eväsreppuineen.

Hanikan luontopolku

Lapsen mielestä oli tosi jännää kävellä ristin rastin metsässä vaihtelevassa maastossa ja bongaamassa keltaisia merkkejä. Kunhan iskäkin sieltä sitten tulisikin kun haluaa aina kuvata. 🙂

Eväät olisi voinut toki syödä jo heti alkumetreillä. Nytkö vihdoin? Nytkö?

Mutta äiti sai tahtonsa läpi ja kiivettiin ihan kallioille asti, jolloin jäätiin syömään suhteellisen tasaisella alustalla. Onneksi oli jotain pepun alle ettei tarvinnut jo hyvin viileille kiville istua suoraan.

Ja sitten taas eteenpäin auton suuntaan.

Pettymystä tuotti ettei muinaishaudan kiviröykkiöön voi kiivetä sisään piiloutumaan. Jännää oli myös kiivetä puurappuset alaspäin. Se olikin jo vähän haastavampaa, kun rappuset ovat suhteellisen kapeat, mutta märällä kelillä myös aika liukkaat.

Oli kyllä hyvä, että olin ottanut taas kuvan parkkipaikalla olevasta kartasta, kun matkan varrella tuntuu polku paljon pidemmältä ja aina välillä mietti olimmeko sittenkin jo kävelleet tien ohi. Kun pääsimme Suvisaarentielle, jolloin polku siis jatkuu toisella puolella tietä, oli lapsemme jo aika väsynyt ja vaati kantamista ja vessalle pääsemistä. Käännyimme vasemmalle parkkipaikan suuntaan vievälle soratielle ja hölkkäsimme jonkun matkan, jotta pääsisimme nopeasti takaisin autolle ja suuntana kotivessa.

Liesjärvi – monipuolinen kansallispuisto

Sunnuntain ja aurinkoisen kelin kunniaksi, käväisimme tänään Liesjärven kansallispuistossa, joka ei ole kaukana Torronsuon kansallispuistosta.

Tämä kansallispuisto on tunnettu harjustaan ja upeasta entisöidystä perinnetilasta. Molemmat olivat tänään ohjelmassamme. Oikeastaan me olimme suunnitelleet kävellä noin 5 kilsan lenkin harjusta Hyypiönkierrokselle ja harjun kautta takaisin, mutta oranssilla puupalikoilla merkitty reitti olikin melkein umpeenkasvanut ja meitä ei tänään huvittanut yhtää kahlata kasvillisuudessa. Suomikiertueen ötökkäkiintiö taisi olla vielä täynnä.

Kyynäränharju

Päästääkseen Kyynäränharjulle voi ajaa joko pohjoisessa olevalle parkkipaikalle tai kuten me, etelässä olevalle. Sinne löytää helposti ottamalla heti seuraava oikealle kun Porintiellä on ohittanut Liesjärven kansallispuiston risteyksen. Pienen parkkipaikan läheltä, harjun alkupäästä, löytyy opaskyltti, eväspaikka, uimaranta ja puucee. Opastaulusta pystyi tarkistamaan mitkä polut on jo ehditty raivaamaan vapaaksi  talven ja kevään pahojen myrskyjen jäljiltä.

Liesjärvi

Kyynäränharju on vähän yli kilometrin pitkä, joten siitä tulee hädin tuskin kaksi, kun kävelee sitä kerran molempiin suuntiin. Jos olisi vielä kävellyt Hyypiönkierroksen siitä olisi tullut mukavat 5 kilometriä ja samalla olisi nähnyt kuulemma nättejä näkymiä Hyypiönkallion läheltä.

Harju on tosi kaunis ja hyvä paikka näyttää ulkomaisille vieraille suomalaista luontoa. Molemmin puolin harjua näkyy melkein koko ajan järvien sinistä vettä. Polku on melkein koko ajan tasainen ja suhteellisen leveä. Eksymisen vaaraa ei ainakaan ole. Pyörtuolilla kulkeville tämä polku voi silti olla vähän liian juurakkoinen.

Näin lyhyellä polulla tuli kuitenkin monta ihmistä vastaan. Harju onkin varmaan melkein suosituin paikka Liesjärven kansallispuistossa.

Korteniemi – perinnetila esittää v. 1910 elämää

Autolla pääsi hyvin lähelle Korteniemen perinnetilaa.Parkkipaikkoja oli runsaasti ja myös linja-autoja oli muistettu.

Korteniemen tila on hyvin suosittu perheiden kesken. Kesäisin täällä näkee eläimiä ja tilassa oleskeleva opas kertoo mielenkiintoisia tarinoita tilan historiasta.

Pihapiirissä on muutama kaunis, vanha rakennus ja aidan takana näkee lehmät köllöttelevän metsän varjossa. Tila on hyvin idyllinen paikka.

Talossa ruisleivät roikkuvat katossa ja kangaspuilla on matto melkein valmis.

Lisää kuvia matkastamme Liesjärven kansallispuistoon löytyy Flickristä, Set Liesjärvi.