Blogiarkistot

Vuosaarenhuippu ja Kallahdenniemenranta, Vuosaari/Helsinki

Aina, kun käymme uudessa erikoisessa kohteessa, ihmettelen miten ei tännekään vielä osattu löytää aiemmin. Nyt kävi näin taas Vuosaarenhuipun kanssa. Omalla autolla helposti saavutettavissa oleva, rauhallinen, upea kohde, josta on mahtavat näköalat!

Tulimme Vuosaaren Satamatieltä ja käännyimme Vuosaaren suuntaan. Auton jätimme heti tien vieressä olevalle hiekkakentälle, Satamakaaren vieressä. ”Parkkipaikalta” on heti kaksi vaihtoehtoa. Seurata tietä pitkin Tryvikintietä, joka johtaa Tryvikiin, Vuosaaren Satamatien toisella puolella. En tiedä pääseekin siitäkin Vuosaarenhuipulle. Me taas käveltiin vähän vasemmalle puomin ohi ja seurattiin ensin leveää, sitten kapenevaa soratietä, joka kaarsi pian oikealle ja huipulle päin.

Vuosaarenhuippu on ihmisen tekemä täyttömäki, jonka on aloitettu maisemoida ihanasti luonnonmukaiseksi. Kuulin, että alueella on paljon kyykäärmeitä, joten varottiin olla poikkeamasta polusta yhtään mihinkään eikä jääty myöskään lohkareiden päälle istumaan.

Huipulle pääsee yllättävän nopeasti, myös jo isoksi kasvaneen mahan kanssa. Polku kapenee sen korkeammalle kuin pääsee, mutta aina välillä pitää muutenkin pysähtyä ja katsoa ympäriinsä. Toisesta kohdasta näkee Vuosaaren korkealle Cirrus-talolle asti, mutta huipulta näkee suoraan Vuosaaren suurelle satamalle päin. Lapsemme oli ihan haltioitunut ja superinnostunut. Kerrankin vissiin löytyi mielenkiintoinen luontokohde hänellekin.

Huipulla tuulee, ei ole varmaan yllätys, joten pitkään ei lämpenevässä kevätkelissäkään jaksettu ihailla maisemia, vaan lähdettiin autolle päin syömään eväitä.

Kun kerran täällä Vuosaaressa oltiin, mentiin vielä katsastamaan hieman syrjässä olevaa Kallahdenniemen uimarantaa (ei siis samalla seudulla olevaa Kallahden uimarantaa, joka varmaan sekin upea). Kallahdenniemenrantaa löytyy kapealta niemeltä Vuosaaren ”keskustasta” etelään.

Kallahdenniemen uimarannalla on hyvin iso parkkipaikka, joten oletan, että uimaranta ja polut täällä ovat hyvin suosittuja kesäisin.

Vuosaaren Uutelan luonnosuojelualueen pieni rengasreitti

Helsingin Vuosaari. Itä-Helsinki meille luontoretkikohteena hyvin tuntematonta aluetta, mutta Uutelasta olen kuullut jo paljon hyvää, joten se oli nyt hyvä retkikohde semiaurinkoisena marraskuun sunnuntaina. Ajo-ohjeet olivat aika helpot. Kehä I:stä ihan loppuu Itäkeskuksen ohi, suuntana Vuosaari eli suoraan eteenpäin katua pitkin. Columbuksenkin ohi ja sitten kylttejä seuraamaan Uutelaan (eli käännytään Aurinkotuulenkatuun ja satamaan. Satamaan voisi myös pysähtyä ja täältä kävellä polkuja pitkin läheiseen Uutelaan, mutta me ajettiin vielä vasemmalle hiekkatietä pitkin ja vielä Särkkäniemi-nimistä tietä kääntyen vasemmalle Uutelantien ja Särkkäniemen tiepätkän risteyksestä, Skattan tilan läpi. Tien lopussa on iso parkkipaikka sekä oikealla puolella että vielä muutama kymmenen metriä eteenpäin vasemmalla koirapuiston vieressä.

Luonnonsuojelualueella kiertää 1,5 km rengasreitti, jonka saa mukavasti pidennettyä kävelemällä jonkun pätkän päästä vasemmalle pitkospuita pitkin ja pienelle niemenkärjelle. Ja tämä oli meidän reittimme tänään.

Polku on aika lähellä merta ja jo aika pian näkee puiden lomassa värikkäitä nostokurkia.

Luontopolun varressa on numeroituja paaluja, mutta kylttien selitykset näköjään pitää lukea netistä, esim. täältä: https://www.hel.fi/hel2/HKR/esitteet/uutela_fi.pdf

Polku on muuten suurilta osin aika leveä rengaspolun osalta, mutta välissä on jotkut ”vaikeakulkuiset pätkät”, joten reitti ei ole sinänsä esteetön, mutta normaalitallaajille kyllä ihan hyvin käveltävissä. Meidän lisäpätkän polkuosuus oli hyvin kapea polku, välillä hyvin kivinen ja mutainen, joten kumisaappaista oli iloa. Sen lisäksi merivesi oli tällä kertaa hyvin alhainen ja merenpohjalla on toki liukasta ja mutaista.

Niemen rannalla on hyvin tuulista, mutta myös näin myöhään syksyllä väriskaala on hyvin mielenkiintoinen. Toki ilta-auringon väritkin vielä toivat mukanaan omanlaista tunnelmaa. Nostokurjet olivat kyllä meille umpimetsään enemmän tottuneille silmille hieno lisä.

Rannalla näkee hienoja siirtolohkareita. Useimmat olivat sen verran isoja tai kaukana ettei viitsitty lähteä kiipeämään niiden päälle, mutta jotkut isot kivet olivat sopivasti polun vieressä. Toki, pienetkin kivet kelpaavat, kunhan niitä voi heittää loiskahtamaan mereen.

Loppupätkän käveltiin aika nopealla vauhdilla, kun alkoi jo tulla pimeäksi. Jotkut pätkät ovat metsätietä pitkin ja autoja voi tulla vastaan. Reitti ei ole myöskään enää niin mielenkiintoinen, mutta hauskoja yksityiskohtia löytyy, kuten varoitusmerkit kadun risteyksessä olevassa kannossa tai hajoava tiilirakennus. Myös varoituskyltti ”älä syötä poneja” puuponien lähellä huvitti.

Kaikista paras oli kyllä parkkipaikan lopussa oleva hieno kota, joka on viikonloppuisin auki retkeilijoille ja joissa voi paistaa omia makkaroita ja syödä eväitä. Ihan mainio loppuhuipennus kylmässä talvi-ilmassa liikkuneille. Kiitos, Helsingin kaupungille ja Kotakummeille! Lisätietoja ja aukioloaikoja löytää facebookista Uutelan kota -ryhmästä.

Lapakisto, Nastola/Lahti

Kollegani oli jo tovin kehunut Lahden lähellä olevaa Lapakistoa maasta taivaisiin, niin pitihän siellä käydä kun kerran oleskeltiin seudulla.

Vähän epäilytti taas kerran hiekkatietä ajellessa, että olimmeko ihan oikeasti oikealla reitillä. Hiekkatiellä oli aika isoja kiviä ja pätkä seuraavalta tieltä parkkipaikalle oli aika pitkä. Päätimme kuitenkin luottaa navigaattoriin (ainakin tällä kerralla), kun ei sitä olisi kovasti voinut ajaa mitenkään väärinkään. ”Ristikankaantie 210, Nastola” pitää syöttää naviin, jotta löytää tälle suhteellisen isolle parkkipaikalle heti portin vieressä. Parkkipaikan vierestä löytyy myös puucee.

Lapakisto parkkipaikka.jpg

Ei kovin pitkälle leveää hiekkatietä pitkin tuleekin risteykseen. Mäki ylös pääsisi ilmeisesti Pitkäjärven reitille, suosittu kallioiden takia, mutta oikealle kääntyessä pääsee esteettömästi upealle makkaranpaistopaikalle heti järven rannalla ja myös pidemmälle, Lapakisto- ja Sammalisto-järvien ympäri. Me oltiin tänään vähän huonolla tuulella, koska oli jo kova nälkä, joten jäätiin heti savustamaan itsemme grillauspaikalle.

IMG_1621.jpg

Makkaranpaiston sääntö kaksi: älä käytä koskaan jonkun aiemman ladottuja halkoja, ne ovat märkiä kuitenkin.

Täältä löydät hyvät ohjeet, turvallisuussuunnitelman ja toki kartatkin: Lahden seudun luonto / Lapakisto

Linkki kuviin: Lapakisto-kuvat

Sunasta Espoon Keskuspuiston luontopolulle, n. 5km

Aamupäivä oli viileä, mutta lupasi kevästä lämpöä ja viime päivien sateista luonto oli koreimmillaan ja raikas. Ajeltiin autolla Espoon Sunanniityntien parkkipaikalle. Täälläpäin ei ollakaan aiemmin liikuttu.

Heti parkkipaikan vieressä oli viihtyisä leikkipaikka. Melkein nelivuotias ei halunnut ymmärtää miksi leikkimiseen ei nyt heti ollut aikaa. Kävelimme hiekkakentän yli ja suoraan eteenpäin, suoraan metsään, leveällä hiekkatiellä.

Pienen matkan päässä olikin jo opastauli, josta tarkistettiin luontopolun pituutta. Kierros oli noin nelisen kilometriä. Käännyimme vasempaan huuhkaja”portin” läpi ja suoraan eteenpäin hienolle lammelle asti. Sieltä vasemmalta luontopolku alkoikin. Näkymät olivat upeat ja näin alkuun (seuraavalle isommalle polulle asti) luontopolku oli leveä ja helppokulkuinen.

Opastauluja löytyy useasti ja alussa on myös hyvin penkkejä. Eväspöytää emme nähneet. Kun olimme ylittäneet isomman hiekkatien, polku muuttui kunnon luontopoluksi, juureineen ja vaikeampikulkuiseksi.

Pienokaisemme vain ilahtui ”juurimetsästä” ja marssi ahkerasti eteenpäin, tähystäen keltaisia täpliä, joista näki, että olimme vielä oikealla tiellä. Ilman merkkejä olisimme eksyneet varmaan hyvin monta kertaa. Merkit ovat aika harvakseltaan, joten niitä kannattaa bongailla ahkerasti.

Polku oli loppuun asti hyvin vaihteleva ja monipuolinen. Poikamme tokaisikin moneen kertaan, että tänne tullaan uudestaan!

Jo noin 2 km päästä, kun olimme ylittäneet taas leveän hiekkatien, päätti pikkumies, että nyt on evästen aika. Hänelle läytyi omena ja hartaasti odotettu Kinder-yllätysmuna ja meille härkiswrapit.

Onneksi pysähdyttiinkin näin aikaisin evästauolle, kun sen jälkeen emme tainneet nähdä enää yhtäkään penkkiä. Niittymaisema linnunlaululla olikin komea! Eikä yhtään autoa kuultu. Tämä alue vetää kauneudellaan hyvin vertoja Nuuksioon, mutta on osittain jopa hiljaisempi! Ja polulla ei ollut yhtään ruuhkaa. Lisätköön vielä, että se on Etelä-espoolaiselle myös paljon läheisempi.

Maasto vain muuttui uudelleen ja uudelleen. Välillä polku oli mutalammikoineen upea esterata, mutta tennareissa pärjäsi hyvin.

Olen hyvin ylpeä, että pieni poikamme jaksoi kävellä koko lenkin itse. Ja jalkapallotreenit iltapäivällä vielä päälle.

Tänne uudestaan!

Lisää kuvia tulee Flickriin, kunhan saan appin toimimaan.

Täältä löydät sekä lisätietoja että kartan:

Espoon Keskuspuisto

Ja täältä löydät lisää kuvia: Google Photos Espoo Keskuspuisto

Seitseminen

Pääsiäisenä oli täydellinen retkisää: ei liian kylmää enää ja aurinko pilkahti pilvien lomassa ja varsinkaan surisevia itikoita ei kuullut vielä missään.

Seitsemisen suuresta retkivalikoimasta valittiin alkupäivän taipaleeksi 6 km rengaslenkin, joka ei sellaisenaan ole merkitty, mutta luontokeskuksen ilmaisen kartan avulla pärjäsi mainiosti. Iltapäiväksi oli sitten Multiharjun kehuttu ja suosittu pari kilsan rengasreitti ohjelmassa.

6 km rengaslenkki suo- ja metsäalueiden halki:

Aloituspisteenä toimi siis luontokeskus, joka on tosi helppo löydettävissä, kun seuraa vain opastukset. Parkkipaikka on suhteellisen iso ja täältä lähtee kätevästi monelle eri reitille. Sen lisäksi raskaana olevaa (ja lapsiperheet) ilahduttaa luontokeskuksen WC.

Polkumme alkoi parkkipaikan ja tien toisella puolella ja johti meidät miltei heti jyrkkää rinnettä alas Ahvenlammen ääreen.

Tiemme oli osa Runopolkua, joten polun varrella oli silloin tällöin kyltti, jossa oli runo.

Polkumme johti jonkun ajan lammen reunaa pitkin ja näimme kauempana kurjen etsivän ruokaa sekä kaksi joutsenta pesäpuuhissa. Lintujen pesintä onkin syy siihen, ettei Seitsemisessä kaikkialla saa yhtä vapaasti liikkua polkujen ulkopuolella kuin on yleensä mahdollista kansallispuistoissa. Huomioithan siis karttoihin merkityt liikkumisrajoitusalueet!

Monissa kohdissa saimme taas taapertaa pitkospuilla, jotka osittain olivat vielä vähän liukkaat öisen kosteuden jäljiltä.

Muutaman kerran piti polkujen risteyksissä miettiä hetken, mihin suuntaan piti kääntyä. Toisaalta olihan se kartan avulla suhteellisen helppoa: Ensin Pakkulakankaan/ Tervahautakankaan suuntaan, sitten Puolukkamäelle (joka ainoana paikkana ei ole merkitty luontokeskuksen karttaan), sitten Miilukankaalle, Susikankaalle ja takaisin Kulomäelle, jossa luontokeskus sijaitsee.

Vaikka, kuten sanoin, oli hyvät ulkoilukelit, emme nähneet kuin pari ihmistä tämän 6 km lenkin aikana. Ehkä tämä polku ei ole kovin suosittu, vaikka me kyllä siitä tykättiin. Olihan se vaihteleva suoalueineen ja mäkine metsäalueineen.

 Puolukkamäki

Yhdessä kohdassa piti kävellä hiljaisen tien yli. Sinänsä ei kovin vaikeaa, mutta juuri kun tie on hyvin vähän käytetty, niin autoilla oli aikamoinen vauhti päällä.

Retken jälkeen luontokeskuksen kotiruokabuffetti maistui kyllä erityisen hyvältä.

Vähän ajan päästä energiataso oli sen verran noussut, että jaksoimme ajaa autolla luontokeskuksen vieressä olevaa tietä pitkin etelään. Pysähdyimme hetkeksi Koveron parkkipaikalle ja tutustuttiin perinnetilan piha-alueeseen. Kesäisin pääsee myös vilkkuilemaan taloihin sisään, mutta pihapiiriin saa tutustua myös museotalojen ollessa suljettuna.

Sen jälkeen jatkoimme matkaa tietä pitkin ja heti seuraavassa risteyksestä kääntyen vasemmalle. Multiharjun kyltti oli kaatunut eikä heti näkynyt, mutta onneksi katsoimme kartasta muutenkin minne pitää ajaa. Tie muuttui nyt hyvin mutaiseksi ja matalalla autolla olisi voinut olla jo vaikeaa.

Multiharju:

Multiharju on miltei laaja-alueisen Seitsemisen suosituin retkipaikka. Tunnettu paikka on vanhasta metsästään, jossa on jopa 400 vuotta vanhoja puita.

Parkkipaikalla näin pariskunnan, joka valmisteli lastenrattaita matkaa varten. Polku onkin täällä paljon leveämpi ja tasaisemmin laitettu kuin luontokeskuksen lähellä oleva polku, mutta esteetön reitti ei tosiaan ole: yhdet raput ja muutama pitkospuu pitää ylittää ja osittain pitää saada vaunut jyrkkiä mäkiä ylös ja alas. Ehkä kahdestaan tämä on kuitenkin hyvin mahdollista.

Pari kilometriä pitkä lenkki on samalla myös luontopolku. Aina välillä näkee puisia kylttejä, jotka kertovat metsästä ja sen asukkaista.

Toki täältä voi lähteä patikoimaan myös pidempiä retkiä esimerkiksi Koverolle, mutta meidän päivän saldo oli siinä. Palasimme onnellisena ja hieman väsyneenä takaisin Näsinjärven rannalta vuokrattuun mökkiimme.

Lisää valokuvia Flickrissä, Album Seitseminen, national park Finland.

Lisää tietoutta Seitsemisen kansallispuistosta löytyy varsinkin täältä: Luontoon.fi/Seitseminen. Huomioithan vasemmalla olevaa valikkoa, josta löytyy mm. linkit karttoihin (Kartat ja kulkuyhteydet) sekä nähtävyyksiin, reitteihin ja palveluihin.