Blogiarkistot

Olarin uusi luontopolku /Terveysluontopolku, 2,4 km)

Kesäkuussa 2019 on avattu Espoon Olariin, Keskuspuistoon, uusi opastettu luontopolku. Se on merkitty sinisillä sydämillä.

Luontopolun voi muka kiertää molempiin suuntiin, mutta ottaen huomioon, että loppupäässä me ei enää löydetty sinisiä sydämiä ollenkaan ja että kahdessa kartassa loppupätkä on piiretty hieman eri tavalla, suosittelen ensin kiertämään polkua kuten me tehtiin.

Polku ei sovellu liikuntarajoitteisille eikä lastenrattaille, koska kyse on mäkisestä juurikkaasta metsäpolusta.

Jätimme auton Ylismäentien sivulla olevalle pienelle parkkipaikalle ja käveltiin metsäpolku alas. Risteyksen yli suoraan ja mäki taas ylös, seuraten ylempää kahdesta polusta. Huom! Mäen alkupuolella on puukyltti vanhalle, aika umpikasvaneelle luontopolulle. Sinne ei kuitenkaan kannata suunnata, jos mielii uudelle Terveysluontopolulle.

Mäkeä ylöspäin polun vierestä löytyykin hienosti piiretty kartta ja luontopolun alkupää.

Mäkeä ylös kuljetaankin edelleen kaunista metsäpolkua pitkin, juurien yli ja ohi. Tässä viimeistään unohtaa arjen huolet ja ihailee metsän kauneutta. Lapsellemme oli erityisen hauskaa juosta edessä ja bongailla siniset sydämet. Ainakin sinne asti, kunnes äkkäsi ottaa kiven maasta ja hakata eri metsän pinnat sillä. Erityisen kiva ääni tuli vissiin metallisista luontopolun kylttien kehikoista ja isoista kivistä.

Polun varrelta löytyy kahdeksan rastia kyltteineen. Kyltit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, joten tätä on kiva näyttää myös ulkomaisille vieraille.

Pian päästiin isojen kivenmöhkäleiden luokse. Hiidenkivistä kerrottiin laajasti ja niiden päälle kiipeäminen on varmaan monenkin lapsen mieleen.

Pian jo ylitettiin leveä kuntoilu- ja pyötätie ja jatkettiin upean syksyisen metsän läpi nauttien ihanasta rauhasta.

Märän alkusyksyn alun jälkeen metsässä oli ihania värejä ja makrolinssi olisikin ollut tarpeen.

Noin puolessavälissä kiipeiltiin muutama rappusta ylös kauniille kallioiselle ”näköalapaikalle”. Sieltä löytyi pari puista eväspöytää, yksi isolle väelle ja toinen pienemmille! Roskista ei löydy, joten otathan roskasi taas mukaan.

Välillä oli jo vähän vaikeampaa bongailla siniset sydämet, mutta onneksi lapsella on niin tarkat silmät, kun mehän meinattiin parikin kertaa seurata väärää metsäpolkua.

Lopulla päädyttiin onneksi meille tutulle leveälle polulle eikä enää löydetty sinisiä sydämiä ollenkaan vaikka jonkun verran etsittiin. Tämä on toki ikävä niille, jotka eivät tunne metsää ennestään. Käänny siis oikealle polkua pitkin ja alempaa tietä seuraten, niin pääset takaisin alkupisteeseen. Kerro ihmeessä, jos tiedät miten sieltä tieltä pitää jatkaa. 🙂

Luontopolulle pääsee toki myös erittäin hyvin julkisilla ja auton voi jättää aika moneenkin hyvään paikkaan. Siitä lisää alla olevan linkin takaa.

Lisää Olarin Terveysluontopolusta: Espoo.fi/Terveysluontopolku

Hanikka, pienempi kierros lapsen kanssa

Kasavuoren retkemme jälkeen mietimme voisimmeko mennä Hanikkaan eväsretkelle, mutta lyhyempää kierrosta kuitenkin kuin yleensä, jo ihan siitä syystä ettei loppumatkan ikuiset pitkospuut kiinnostaneet. Hanikan luontopolku on noin 5 km, meidän lyhyempi reitti vain noin pari.

Kyllä, sekin oli mahdollista, kunhan ei ylitä tietä vaan kääntyy vasemmalle hiekkatietä pitkin takaisin ja lopuksi polkua takaisin autolle. Mutta järjestyksessä.

Auton jätimme taas tutulle parkkipaikalle, Suvisaarentien vieressä, Hanikan kuntoradan parkkialueelle. Sieltä parkkipaikan oikealta laidalta kyltti osoittaa jo tietä. Pikkupoikamme jo odotteli siinä kärsimättömänä, että äiti ja ”iskä” tulisivat pian kameroineen ja eväsreppuineen.

Hanikan luontopolku

Lapsen mielestä oli tosi jännää kävellä ristin rastin metsässä vaihtelevassa maastossa ja bongaamassa keltaisia merkkejä. Kunhan iskäkin sieltä sitten tulisikin kun haluaa aina kuvata. 🙂

Eväät olisi voinut toki syödä jo heti alkumetreillä. Nytkö vihdoin? Nytkö?

Mutta äiti sai tahtonsa läpi ja kiivettiin ihan kallioille asti, jolloin jäätiin syömään suhteellisen tasaisella alustalla. Onneksi oli jotain pepun alle ettei tarvinnut jo hyvin viileille kiville istua suoraan.

Ja sitten taas eteenpäin auton suuntaan.

Pettymystä tuotti ettei muinaishaudan kiviröykkiöön voi kiivetä sisään piiloutumaan. Jännää oli myös kiivetä puurappuset alaspäin. Se olikin jo vähän haastavampaa, kun rappuset ovat suhteellisen kapeat, mutta märällä kelillä myös aika liukkaat.

Oli kyllä hyvä, että olin ottanut taas kuvan parkkipaikalla olevasta kartasta, kun matkan varrella tuntuu polku paljon pidemmältä ja aina välillä mietti olimmeko sittenkin jo kävelleet tien ohi. Kun pääsimme Suvisaarentielle, jolloin polku siis jatkuu toisella puolella tietä, oli lapsemme jo aika väsynyt ja vaati kantamista ja vessalle pääsemistä. Käännyimme vasemmalle parkkipaikan suuntaan vievälle soratielle ja hölkkäsimme jonkun matkan, jotta pääsisimme nopeasti takaisin autolle ja suuntana kotivessa.

Sunasta Espoon Keskuspuiston luontopolulle, n. 5km

Aamupäivä oli viileä, mutta lupasi kevästä lämpöä ja viime päivien sateista luonto oli koreimmillaan ja raikas. Ajeltiin autolla Espoon Sunanniityntien parkkipaikalle. Täälläpäin ei ollakaan aiemmin liikuttu.

Heti parkkipaikan vieressä oli viihtyisä leikkipaikka. Melkein nelivuotias ei halunnut ymmärtää miksi leikkimiseen ei nyt heti ollut aikaa. Kävelimme hiekkakentän yli ja suoraan eteenpäin, suoraan metsään, leveällä hiekkatiellä.

Pienen matkan päässä olikin jo opastauli, josta tarkistettiin luontopolun pituutta. Kierros oli noin nelisen kilometriä. Käännyimme vasempaan huuhkaja”portin” läpi ja suoraan eteenpäin hienolle lammelle asti. Sieltä vasemmalta luontopolku alkoikin. Näkymät olivat upeat ja näin alkuun (seuraavalle isommalle polulle asti) luontopolku oli leveä ja helppokulkuinen.

Opastauluja löytyy useasti ja alussa on myös hyvin penkkejä. Eväspöytää emme nähneet. Kun olimme ylittäneet isomman hiekkatien, polku muuttui kunnon luontopoluksi, juureineen ja vaikeampikulkuiseksi.

Pienokaisemme vain ilahtui ”juurimetsästä” ja marssi ahkerasti eteenpäin, tähystäen keltaisia täpliä, joista näki, että olimme vielä oikealla tiellä. Ilman merkkejä olisimme eksyneet varmaan hyvin monta kertaa. Merkit ovat aika harvakseltaan, joten niitä kannattaa bongailla ahkerasti.

Polku oli loppuun asti hyvin vaihteleva ja monipuolinen. Poikamme tokaisikin moneen kertaan, että tänne tullaan uudestaan!

Jo noin 2 km päästä, kun olimme ylittäneet taas leveän hiekkatien, päätti pikkumies, että nyt on evästen aika. Hänelle läytyi omena ja hartaasti odotettu Kinder-yllätysmuna ja meille härkiswrapit.

Onneksi pysähdyttiinkin näin aikaisin evästauolle, kun sen jälkeen emme tainneet nähdä enää yhtäkään penkkiä. Niittymaisema linnunlaululla olikin komea! Eikä yhtään autoa kuultu. Tämä alue vetää kauneudellaan hyvin vertoja Nuuksioon, mutta on osittain jopa hiljaisempi! Ja polulla ei ollut yhtään ruuhkaa. Lisätköön vielä, että se on Etelä-espoolaiselle myös paljon läheisempi.

Maasto vain muuttui uudelleen ja uudelleen. Välillä polku oli mutalammikoineen upea esterata, mutta tennareissa pärjäsi hyvin.

Olen hyvin ylpeä, että pieni poikamme jaksoi kävellä koko lenkin itse. Ja jalkapallotreenit iltapäivällä vielä päälle.

Tänne uudestaan!

Lisää kuvia tulee Flickriin, kunhan saan appin toimimaan.

Täältä löydät sekä lisätietoja että kartan:

Espoon Keskuspuisto

Ja täältä löydät lisää kuvia: Google Photos Espoo Keskuspuisto

Grillaamaan lumiseen Pirttimäkeen

Isovanhemmat olivat kylässä ja päädyttiin kokeilla taas makkaranpaistoa, tällä kerralla suositussa Pirttimäessä. Siellä on ainakin hyvä kahvila vieressä, jos tuli ei taas syttyis.

Kaikki oli pakattu huolellisesti, vaan makkarat jäivät kotiin. Onneksi kahvilasta sai Sinistä lenkkiä, jonka paistettiin tulella folion päällä ja laitettiin pakkasesta löydettyihin hot dog -sämpylöihin. Poikamme kehui, että oli kaikkein paras makkara!

Eli makkaranpaiston sääntö numero yksi: muista ottaa makkarat mukaan!

Tulenteko onnistui tosi hyvin. Pirttimäen polttopuuvarasto oli kuiva ja valmiiksi halkaistuja halkoja oli runsaasti. Mukaan otetulla pahvilla ja paperilla tuli syttyi hyvin nopeasti.

Lapselle oli mukavaa, että grillauspaikan vieressä on kiipeily-/voimistelupaikka. Meillekin tämä oli mukava mahdollisuus venytellä selkälihakset.

Lopuksi lämmiteltiin vielä itsemme kahvilassa hyvillä pullilla ja kaakaolla.

Pirttimäessä on muuten myös mahdollisuus tehdä tuli takkatuvassa.

Tässä lista tavaroista, joita koettiin hyväksi makkaranpaistoretkellä:

Lautaset/servietit

Mukit (mieluiten kansilla), ehkä kuumuutta kestävät

Käsi- ja sytykepaperia ja -pahvia

Aterimet varsinkin isompi/terävämpi veitsi

Puukko

Pihdit

Foliota

Kylmäakut kylmälaukkuun

Muovipussit

Peffa-aluksia/alustat (ja peitot)

Makkarat (esim sininen lenkki)

Sinappia ja ketsuppia

Kurkkutikut

(Hot dog sämpylät)

Peruna- tms. Salaattia?

Kahvia termarissa ja maito?

Vesipullo

Lämmintä mehua?

Jälkkäriksi keksit tms.

Kamera?

Luukki 30.12.2017

Kerran taas aurinkoa näkyvissä – ei kuin autoon ja ulos luontoon. Viime Luukkikäynnistä onkin jo aikaa. Valitettavasti matka tyssäsi jo melkein heti parkkipaikan liukkauteen. Onneksi sivupolut olivat suhteellisen vapaita. Katsastimme tällä kertaa vain vähän kartanon ympäristöä ja sitten tepastelimme jo varovaisesti keittokatoksen ja puuvajan luokse.

IMG_9950.jpg

Luukki on sulalla kelillä mitä mainioin retkipaikka, lauantaisin ja sunnuntaisin vissiin saa kartanosta buffetruokaakin, mutta tällä hetkellä se on auki kyltin mukaan vain säävarauksella. Valitettavasti nettisivut on päivitetty  viimeksi vuonna 2016, joten en ole ihan varma onko kartanon ravintola enää toiminnassa. Pitää sitäkin tulla tarkastamaan joskus keväällä.

Nurmikko kartanon vieressä näytti ainakin niin houkuttelevalta, että tulemme varmaan joskus piknikille. Tällä kerralla evästauko jäi hyvin lyhyesti, koska emme saaneet märät klapit syttymään.

Linkki vanhempaan blogikirjoitukseeni: Luukki

Lisää kuvia Flickrissä: https://flic.kr/s/aHsmcNSxmi