Blogiarkistot

Lohjalla Karnaistenkorven Tarinapolkua kiertämässä n. 3 km

Karnaistenkorpi löytyy helposti. Helsingistä Lohjalle moottoritietä pitkin, mutta vasta Lohjan jälkeisestä rampista pois ABC-aseman ohi ja kylttejä luontopolulle ja Kisakalliolle seuraten. Käytimme pientä parkkipaikkaa vasemmalle pikkutielle kääntyen juuri ennen Kisakalliota.

Vaikka olikin vielä ennen juhannusta, oli jo jonkun verran hyttysiä ilmassa. Huput päähän ja liikkeelle.

Tänään koitettiin kiertää Tarinapolkua. Valitettavasti olin unohtanut, että tabletissa ei ole wlan, joten emme pystyneet lukemaan Tarinapolun numerokyltteihin liittyvät tekstit ja tehtävät. Teksti löytyy täältä: tarinapolku.

Polku oli kuitenkin upea. Vähän yli kolmen kilsan lenkki kiertää kaksi upeaa lampea ja maastokin vaihtelee reippaasti. Pikkupolut vaihtuvat rappusiin ja pitkospuihin ja metsälaaksot rantapolkuihin ja isojen kivisten mäkien ja kivenmöhkäleen ohi.

Ekan lammen rannalla ihmettelin vedessä puun päällä olevaa mustaa möykkyä. Tarkemmin katsottuna siinä näyttikin olevan koko käärmekasa auringossa. Pitipä heti miettiä tarkemmin minne astuu.

Seuraava lampikin oli yhtä kaunis kuin ensimmäinenkin. Siinä käveltiin myös taas jonkun aikaa sen vieressä.

Kierroksen loppupuolella oli mukava grillipaikka katoksineen ja jopa grillivälineineen. Puuceekin löytyi pihapiiristä. Harmi ettei ollut makkaroita mukana.

Ihan lopussa käveltiin vielä ison kiven ihan vierestä. Siinä se on ollut jo pitkään ennen meitä. 🙂

Kierros oli niin virkistävä, että vain hyttyset estivät (ja pienokaisen väsymys), ettei kierretty vielä pidemmälle. En voi kuin jälleen suositella kaunista Karnaistenkorpea.

Lisää Karnaistenkorvesta: linkki.

Mainokset

Vuosaaren Uutelassa paistamassa makkaraa

Makkaranpaistaminen avotulen yllä kodassa oli tämän retken päämäärä.

Autolla Kehä I:stä loppuun ja Vuosaareen päin, satamalle asti ja vasemmalle hiekkatielle Uutelaan viittaavan kyltin mukaan ja sitten risteyksestä isomman rakennuksen pihan läpi ja parkkikselle. Perillä. Takapenkiltä kuului edelleen valitusta, että legoleikit oli jouduttu keskeyttämään kotona.

Vaikka Uutelan kota onkin heti ison parkkipaikan vieressä käytiin vielä pientä rengasreittiä kävelemässä. Kiva, kun voi tehdä pienen retken meren rannalle ja evästarvikkeet voi jättää vielä autoon. Seurasimme jo tuttua reittiä meren ääreen.

Ihana kevätaurinko paistoi ja vesi oli suurinta osin jo sula. Lapsemme alkoi innostumaan ja etsi kiviä ja keppejä, joita voisi heittää heikoille jäille.

Värit olivat ihan eri kuin syksyllä. Vihreän sammaleisen sijaan enemmän vaalean haalean keltaista ja harmaan sinistä.

Tällä kertaa seurasimme opasteet aika orjallisesti ja poikettiin vain hieman polusta merenrantaa pitkin. Maa oli sula, mutta kivet, varsinkin suuremmat, olivat meren liejusta ja sammaleesta osittain aika liukkaat.

Aika pian oltiinkin takaisin autolla ja mentiin kotaan valmiina palavan tulen ääreen grillaamaan. Uutelan kodan kummit nimittäin ylläpitävät usein viikonloppuisin tulta valmiina grillaajille. Ihan ilmaiseksi. Kannattaa seurata Uutelan kodan facebooksivuja jos haluaa tietää milloin kodass on tuli valmiina.

Lopuksi ajettiin vielä Vuosaaren satamaan ja syötiin rantakahvilassa nimeltään Kampela herkulliset letut hillolla.

Kahvila Kampela Vuosaari

Vuosaaren Uutelan luonnosuojelualueen pieni rengasreitti

Helsingin Vuosaari. Itä-Helsinki meille luontoretkikohteena hyvin tuntematonta aluetta, mutta Uutelasta olen kuullut jo paljon hyvää, joten se oli nyt hyvä retkikohde semiaurinkoisena marraskuun sunnuntaina. Ajo-ohjeet olivat aika helpot. Kehä I:stä ihan loppuu Itäkeskuksen ohi, suuntana Vuosaari eli suoraan eteenpäin katua pitkin. Columbuksenkin ohi ja sitten kylttejä seuraamaan Uutelaan (eli käännytään Aurinkotuulenkatuun ja satamaan. Satamaan voisi myös pysähtyä ja täältä kävellä polkuja pitkin läheiseen Uutelaan, mutta me ajettiin vielä vasemmalle hiekkatietä pitkin ja vielä Särkkäniemi-nimistä tietä kääntyen vasemmalle Uutelantien ja Särkkäniemen tiepätkän risteyksestä, Skattan tilan läpi. Tien lopussa on iso parkkipaikka sekä oikealla puolella että vielä muutama kymmenen metriä eteenpäin vasemmalla koirapuiston vieressä.

Luonnonsuojelualueella kiertää 1,5 km rengasreitti, jonka saa mukavasti pidennettyä kävelemällä jonkun pätkän päästä vasemmalle pitkospuita pitkin ja pienelle niemenkärjelle. Ja tämä oli meidän reittimme tänään.

Polku on aika lähellä merta ja jo aika pian näkee puiden lomassa värikkäitä nostokurkia.

Luontopolun varressa on numeroituja paaluja, mutta kylttien selitykset näköjään pitää lukea netistä, esim. täältä: https://www.hel.fi/hel2/HKR/esitteet/uutela_fi.pdf

Polku on muuten suurilta osin aika leveä rengaspolun osalta, mutta välissä on jotkut ”vaikeakulkuiset pätkät”, joten reitti ei ole sinänsä esteetön, mutta normaalitallaajille kyllä ihan hyvin käveltävissä. Meidän lisäpätkän polkuosuus oli hyvin kapea polku, välillä hyvin kivinen ja mutainen, joten kumisaappaista oli iloa. Sen lisäksi merivesi oli tällä kertaa hyvin alhainen ja merenpohjalla on toki liukasta ja mutaista.

Niemen rannalla on hyvin tuulista, mutta myös näin myöhään syksyllä väriskaala on hyvin mielenkiintoinen. Toki ilta-auringon väritkin vielä toivat mukanaan omanlaista tunnelmaa. Nostokurjet olivat kyllä meille umpimetsään enemmän tottuneille silmille hieno lisä.

Rannalla näkee hienoja siirtolohkareita. Useimmat olivat sen verran isoja tai kaukana ettei viitsitty lähteä kiipeämään niiden päälle, mutta jotkut isot kivet olivat sopivasti polun vieressä. Toki, pienetkin kivet kelpaavat, kunhan niitä voi heittää loiskahtamaan mereen.

Loppupätkän käveltiin aika nopealla vauhdilla, kun alkoi jo tulla pimeäksi. Jotkut pätkät ovat metsätietä pitkin ja autoja voi tulla vastaan. Reitti ei ole myöskään enää niin mielenkiintoinen, mutta hauskoja yksityiskohtia löytyy, kuten varoitusmerkit kadun risteyksessä olevassa kannossa tai hajoava tiilirakennus. Myös varoituskyltti ”älä syötä poneja” puuponien lähellä huvitti.

Kaikista paras oli kyllä parkkipaikan lopussa oleva hieno kota, joka on viikonloppuisin auki retkeilijoille ja joissa voi paistaa omia makkaroita ja syödä eväitä. Ihan mainio loppuhuipennus kylmässä talvi-ilmassa liikkuneille. Kiitos, Helsingin kaupungille ja Kotakummeille! Lisätietoja ja aukioloaikoja löytää facebookista Uutelan kota -ryhmästä.

Hanikka, pienempi kierros lapsen kanssa

Kasavuoren retkemme jälkeen mietimme voisimmeko mennä Hanikkaan eväsretkelle, mutta lyhyempää kierrosta kuitenkin kuin yleensä, jo ihan siitä syystä ettei loppumatkan ikuiset pitkospuut kiinnostaneet. Hanikan luontopolku on noin 5 km, meidän lyhyempi reitti vain noin pari.

Kyllä, sekin oli mahdollista, kunhan ei ylitä tietä vaan kääntyy vasemmalle hiekkatietä pitkin takaisin ja lopuksi polkua takaisin autolle. Mutta järjestyksessä.

Auton jätimme taas tutulle parkkipaikalle, Suvisaarentien vieressä, Hanikan kuntoradan parkkialueelle. Sieltä parkkipaikan oikealta laidalta kyltti osoittaa jo tietä. Pikkupoikamme jo odotteli siinä kärsimättömänä, että äiti ja ”iskä” tulisivat pian kameroineen ja eväsreppuineen.

Hanikan luontopolku

Lapsen mielestä oli tosi jännää kävellä ristin rastin metsässä vaihtelevassa maastossa ja bongaamassa keltaisia merkkejä. Kunhan iskäkin sieltä sitten tulisikin kun haluaa aina kuvata. 🙂

Eväät olisi voinut toki syödä jo heti alkumetreillä. Nytkö vihdoin? Nytkö?

Mutta äiti sai tahtonsa läpi ja kiivettiin ihan kallioille asti, jolloin jäätiin syömään suhteellisen tasaisella alustalla. Onneksi oli jotain pepun alle ettei tarvinnut jo hyvin viileille kiville istua suoraan.

Ja sitten taas eteenpäin auton suuntaan.

Pettymystä tuotti ettei muinaishaudan kiviröykkiöön voi kiivetä sisään piiloutumaan. Jännää oli myös kiivetä puurappuset alaspäin. Se olikin jo vähän haastavampaa, kun rappuset ovat suhteellisen kapeat, mutta märällä kelillä myös aika liukkaat.

Oli kyllä hyvä, että olin ottanut taas kuvan parkkipaikalla olevasta kartasta, kun matkan varrella tuntuu polku paljon pidemmältä ja aina välillä mietti olimmeko sittenkin jo kävelleet tien ohi. Kun pääsimme Suvisaarentielle, jolloin polku siis jatkuu toisella puolella tietä, oli lapsemme jo aika väsynyt ja vaati kantamista ja vessalle pääsemistä. Käännyimme vasemmalle parkkipaikan suuntaan vievälle soratielle ja hölkkäsimme jonkun matkan, jotta pääsisimme nopeasti takaisin autolle ja suuntana kotivessa.

Sotkamon upea Hiukan harjun luontopolku

Kainuun lomalla ehdittiin 30 asteen helteessä vielä kävellä upeaa 4 km Hiukanharjun luonto- ja kulttuuripolkua. Ja se oli yksi meidän mielestä tähän asti upeimpia!

Luontopolku alkaa Hiukan uimarannan sivulta, heti lammen vierestä. Alussa ei tarvitse vielä päättää käveleekö koko 4 kilsan lenkin vai pelkästään 2,5km. Polun alussa on myös kartta, josta näkee kaikkien tekstitaulujen sijainnit (rastit). Polku on suunniteltu niin, että se kuljetaan tiettyyn suuntaan ja niin on ihan hyvä, kun salainen uimaranta jää loppupuolelle. 🙂

Polku on hyvin merkitty käpymerkein, mutta silmät kannattaa pitää auki ettei kävele väärää polkua pitkin, koska moneen otteeseen ylitetään muita polkuja ja latuja. Polku on ihanan kapea ja siten meidän mielestä paljon mukavampi kulkea kuin kansallispuistoista usein löydetyt helppokulkuiset tiet.

Polku johtaa pian tenniskentän takana ylös metsään. Siinä jo alkoi puuskuttaa helteessä aika lailla! Upea metsä kuitenkin meidän vieressä kohosi ja sininen taivas korosti korkeat puut.

Säännöllisin väliajoin sai pienen puuskutustauon kun sai lukea hauskat, kiinnostavat tekstit tauluista. Välillä muuten löytää metsästä myös eläinhahmoja, jotka pistävät alkuun miettimään onko siellä oikeasti peura/kettu/…

Polku vie ylös alas pientä polkua pitkin metsän halki ja vesitornin ohi ja purettujen mäkihyppytornien paikalle. Tervahautaakin nähtiin (taulun mukaan).

Lopuksi noustaan harjulle. Nyt viimeistään kannattaa tarkkailla mihin jalkojaan laittaa, koska hiekkapohja saattaa sateiden jälkeen ollakin vähän reunoilta epätasainen ja vierestä meneekin välillä aika suoraan alas. Näkymä puiden läpi Sapsojärvelle on varsinkin aurinkoisella kelillä henkeäsalpaavan kaunis!

Hiekkaa kuluu pois koko ajan ja jo useasta kohtaa puut ovat ihan reunalla.

Jossain vaiheessa tullaan rappusille, jotka vievät polulta alas rannalle. Siellä kannattaa poiketa! Edessäsi on ihana pieni hiekkaranta! Nyt pääset uimaan jos on liian kuumaa! Rannan toisesta päästä näkee myös Vuokattiin asti.

Taas ylhäällä kävellään vielä jonkun verran matkaa ja ollaan Pikku-Hiukalla, jonka hiekkarannan monet suosivat, koska se on hiljaisempi kuin Sotkamon tunnettu iso ranta Hiukka, mutta täällä myös pienet muurahaiset tykkäävät kävellä.

Käpymerkit vievätkin uudestaan metsään suoalueelle. Suot ovat kauniit, mutta jos vain olisin tiennyt, olisin saman tien jättänyt suon ympäri menevän polkupätkän väliin. Ympärilläni surisi ja pörisi ihan hirveästi ja pelkäsin kovasti astuvani ampiaispesään. Polku viekin ihan suon vierestä kerran ympäri ja pitkospuita pitkin takaisin melkein samalle kohdalle, joten suon voi hyvin käydä vilkaisemassa kävelemällä hyttys- ja ampiaisparven läpi.

Sitten ollaankin jo melkein harjun päällä ja Hiukalla takaisin. Uiminen maistuisi nyt kyllä, mutta nälkä onkin niin iso, että mennään läheiseen keskustaan syömään (Messiin, nam!). Hiukan kesäkahvilan tarjonta tässä ei ihan riittänyt, vaikka jäätelökin olisi maistunut.

Sotkamo, ihana rakas pieni lempikaupunkiani, on taas näyttänyt meille yhden mahtavan nähtävyyden lisää. Tätä (ja Sotkamon/Vuokatin muita upeita reittejä) kannattaisi ehdottomasti mainostaa enemmän! Netistä en löytänyt paljon mitään tästä upeasta polusta, itse saimme tiedon siitä, kun puolisoni nousi Hiukan harjulle jonkun matkaa ja löysi yhden taulun, joka kertoi harjusta (nro 16). Sen lisäksi katsottiin tarkemmin jossain esillä olevaa karttaa laduista ja siihen oli piirretty myös luontopolun kulku.