Blogiarkistot

Vuosaarenhuippu ja Kallahdenniemenranta, Vuosaari/Helsinki

Aina, kun käymme uudessa erikoisessa kohteessa, ihmettelen miten ei tännekään vielä osattu löytää aiemmin. Nyt kävi näin taas Vuosaarenhuipun kanssa. Omalla autolla helposti saavutettavissa oleva, rauhallinen, upea kohde, josta on mahtavat näköalat!

Tulimme Vuosaaren Satamatieltä ja käännyimme Vuosaaren suuntaan. Auton jätimme heti tien vieressä olevalle hiekkakentälle, Satamakaaren vieressä. ”Parkkipaikalta” on heti kaksi vaihtoehtoa. Seurata tietä pitkin Tryvikintietä, joka johtaa Tryvikiin, Vuosaaren Satamatien toisella puolella. En tiedä pääseekin siitäkin Vuosaarenhuipulle. Me taas käveltiin vähän vasemmalle puomin ohi ja seurattiin ensin leveää, sitten kapenevaa soratietä, joka kaarsi pian oikealle ja huipulle päin.

Vuosaarenhuippu on ihmisen tekemä täyttömäki, jonka on aloitettu maisemoida ihanasti luonnonmukaiseksi. Kuulin, että alueella on paljon kyykäärmeitä, joten varottiin olla poikkeamasta polusta yhtään mihinkään eikä jääty myöskään lohkareiden päälle istumaan.

Huipulle pääsee yllättävän nopeasti, myös jo isoksi kasvaneen mahan kanssa. Polku kapenee sen korkeammalle kuin pääsee, mutta aina välillä pitää muutenkin pysähtyä ja katsoa ympäriinsä. Toisesta kohdasta näkee Vuosaaren korkealle Cirrus-talolle asti, mutta huipulta näkee suoraan Vuosaaren suurelle satamalle päin. Lapsemme oli ihan haltioitunut ja superinnostunut. Kerrankin vissiin löytyi mielenkiintoinen luontokohde hänellekin.

Huipulla tuulee, ei ole varmaan yllätys, joten pitkään ei lämpenevässä kevätkelissäkään jaksettu ihailla maisemia, vaan lähdettiin autolle päin syömään eväitä.

Kun kerran täällä Vuosaaressa oltiin, mentiin vielä katsastamaan hieman syrjässä olevaa Kallahdenniemen uimarantaa (ei siis samalla seudulla olevaa Kallahden uimarantaa, joka varmaan sekin upea). Kallahdenniemenrantaa löytyy kapealta niemeltä Vuosaaren ”keskustasta” etelään.

Kallahdenniemen uimarannalla on hyvin iso parkkipaikka, joten oletan, että uimaranta ja polut täällä ovat hyvin suosittuja kesäisin.

Kasavuori, Espoon saaristoa ihailemassa

Kasavuori on viime vuosina ollut kaikista luetuin blogipostaukseni, joten nyt piti mennä uudestaan katsomaan olivatko näkymät sen ryntäyksen väärti. Olivat, ja ovat edelleen.

Autoon ja lähtö. Sitten mietittiin, että missähän sitä nyt pääsikään Kasavuoren päälle kun eihän Soukan Rantatieltä, jonka vieressä se kohoaa, pääse pytstysuoraan ylös.

Mies oli nähnyt kylttiä jossain, joten ajettiin auto Soukansalmentien alkuun ja käveltiin Soukan Rantatietä pikkasen ylöspäin. Kävelytien kyltti kyllä osoitti väärään suuntaan ja kohti Soukanniemeä. Polku rappuineen näytti kuitenkin houkuttelevalta, joten kiivettiin raput ylös ja toiselta puolelta alas ja löydettiin itsemme kivannäköiseltä rantapolulla.

Polku vei takaisin Soukan Rantatielle ja autolle ilman, että ehdittiin eksyä.

Nyt ajettiin autoa kuitenkin Soukansalmentien melkein päähän ja Hanikan polun viereen, Kasavuorenrinteen-nimisen pikkutien toiselle puolelle. Huomioithan, että tässä ei kuitenkaan ole mitään virallista parkkipaikkaa. Hanikan polun kyltistä käy ilmi, että aika lähellä, Alakartanontiellä, on kuitenkin joku yleinen parkkipaikka, varmaan Soukan ostarin pihalla. Sinnekin voi autoa jättää ja suunnata kartan avulla Kasavuorenrinteelle.

Käveltiin Kasavuorenrinne-nimistä tietä päätyyn ja suoraan eteenpäin polkua pitkin. Sitten käännyttiin vasemmalle ja suunnattiin kännykän ja suuntavaiston avulla merelle päin, suunnilleen suoraan eteenpäin Kasavuorenrinteestä.

Pian oli merta näkyvissä ja kauas näki. Täydellinen paikka pienelle eväsretkelle.

Lapsemme kivasti varoitti isiä menemästä liian lähelle kallion reunaa, kun kalliot ovat niin liukkaat. Porkkanapalat ja pieni omena maistuivat pienokaiselle paremmin kuin kotona. Ja eikun kodin kautta perhefutikseen.

Maahisenkierros, Nuuksio/Solvallan Urheiluopisto

Uudet kuviot luontoretkillä. Vihdoin lapsemme jaksaa istua autossa ja osaa kävellä varmasti. Muutto ja muut muuttuneet kuviot ovat verottaneet meidän vapaa-aikaa mutta vihdoin pääsimme taas kunnon luontoretkelle, vaikka lyhyelle sellaiselle. Blogissa tästedes kääntyykin huomio enemmän pienen lapsen kanssa liikkuville sopiviin luontopolkuihin. Haluamme kyllä myös mennä monet aikaisin nähdyt polut läpi ja katsoa miten ne ovat muuttuneet. Näin voin julkaista vähitellen taas uusinta tietoa.

Löydät muuten blogista helpoiten lapsiperheille soveltuvat luontokohteet katsomalla tagista Liikuntarajoitteisille ja lastenvaunuilla liikkuville. Tagit löytyvät aina jokaisen artikkelin alapuolelta.

Maahisenkierros, meille tuttu polku, valikoitiin siksi ensimmäiseksi perheretkeksi, kun se on mahdollista kiertää matkarattailla ja siinä voi tarvittaessa tehdä vain hyvin lyhyttä retkeä näköalatasanteelle tai pidempää, kun jatkaa lopussa vielä Päivättärenpolulle.


Urheiluopiston urheilukentän läheltä ei ensin meinattu päästä millään. Halusimme toki antaa taaperolle mahdollisuus tutustua luontoon omaan tahtiin, mutta sen vuoksi piti ensin päästä metsään. Kaksivuotias tosin innostui urheilukentän jalkapallokentän melusta (isommat lapset pelaamassa jalkapalloa) ja kaikenlaisista kivistä. Rattaisiin hän ei ollut valmis istumaan ollenkaan.

Metsässä ensin ei edes kävyt osannut kiinnostaa ja aika pian hän valitsikin isin sylikyytiä päästääkseen eteenpäin. Nyt piti olla kekseliäs ettei luontoretkeilyinnostus loppuisi jo alkumetreillä. Keksittiin bongata ja tapsuttaa kylttejä. Ja niitä onneksi löytyi aina lyhyen matkan päästä.

Lähellä näköalatasannetta pikkumies alkoi jo tutustumaan polkuun itse. Solvallan vuokrattava grillikota (muistaakseni aiemmin ei ollut mitään kylttiä, että kota ei olekaan yleisessä käytössä) kiinnosti, mutta pahat vanhemmat eivät antaneet leikkiä tuhkilla.


Näköalatasanne oli sitten taas jännä paikka, jota piti tutkia tarkkaan. Vesikin kelpasi hyvin.


Näköalatasanteen jälkeen päätimme mennä samaa reittiä takaisin, koska pidämme Maahisenkierroksen toista osaa tylsänä.
Lopulla jatkoimme vielä Päivättärenpolulle, koska siellä on lapsille kivoja läppätauluja. Niitä pitikin sitten ihailla hetkeen. Luukku auki, luukku kiinni.


Kaiken kaikkiian noin kilometrin pituiseen lenkkiin meni taaperotahtiin yli tunti ja ainakin aikuisille maistui Haltian ravintolan laadukas buffetti. Haltia kun on vain pikkumäki alaspäin Solvallan parkkipaikalta.

Tässä linkki ravintolan sivuille: Haltian ravintola

Aamiainen Meikon luonnosuojelualueella, Kirkkonummella

Aurinko paistaa ja vielä on ihanan kämmintä. Mitä siis parhain syy lähteä luontoon ja syödä siellä aamupalaa. Sämpylät maistuvat tunnetusti paremmin järven rannalla kun ruokapöydällä.

Vilkaistiin Karttakeskuksen Matkailukartastoon ja sieltä löytyikin kaksi mielenkiintoista paikkaa: Meikon luonnonsuojelualue ja Ragsvaldin museoalue Kirkkonummella.

Natura-alueeseen kuuluvaan luonnonsuojelualueeseen Meikoon pääse eri paikoista, mutta helpoin lienee Korsolammentien päädyssä olevasta suuresta parkkipaikasta. Vaikka näitkin mahdollisesti vesilaitoksen vieressä olevat viitoitukset, niin sinun ei tarvitse kävellä katua pitkin takaisin vaan voit jatkaa parkkipaikalta suoraan polkua pitkin ja sitten valitset risteyksessä vasemmalle menevää polkua, roskiksen ohi. Mihin ne kahdet muut tiet menevät, sitä en tiedä (vielä). Alueelta ei nimittäin kovin hyvää karttaa löydy.

Muutaman sadan metrin päästä (huom! polku voi olla liukas ja mutainen sateiden jälkeen) löydät itsesi polkujen risteyksestä, josta löydät taas polkuverkoston kylttejä. Oikealle polkua seuraten pääsisit bunkkerille (n. 3 km) ja vasemmalle/suoraan pääset Meikon polkua pitkin (myös n. 3 km). Täältä löydät myös puuceen. Bunkkerin suuntaan menee myös pidempi Meikon ulkoilureitti, mutta siitä en osaa sanoa, mihin asti se johtaa.

Me taas käveltiin puuceen ohi järven rannalle oikealle.

Sileiksi pestyiltä kallioilta aukesi upea näkymä kauniille Meiko-järvelle. Tässä kohtaa juuri ei saa uida, kun tässä on vedenottamo, mutta muualla saa uida. Vesi täällä onkin houkuttelevan kirkas.

Istuutuimme kallioille ja nautittiin auringosta ja veden äänestä kun se liplatteli kallioilla. Sämpylät olivat tosiaan erittäin herkulliset tällaisessa paikassa. Tämän jälkeen lähdettiinkin takaisin jo ja Ragsvaldin museoalueelle, josta kerron vielä lisää.

Jos sinua kiinnostaa alueen historia, niin parkkipaikalta löydät ohjeita mobiiliopastukseen, joka on saatavissa kolmella eri kielellä neljästä eri kohteesta: Kirkkonummen historiasta, Porkkalanniemestä, Porkkalan vuokra-ajasta ja Ragsvaldin museoalueesta.

Meidän retkistä Porkkalanniemelle löydät artikkelit kategoriasta Porkkalanniemi.

Kaunis tämä Meiko oli, pitääpi ehdottomasti tulla uudestaan. Rauhallistakin oli eikä autojen äänet päässyt häiritsemään kuten esim. osittain Nuuksiossa. Ihmisiäkin nähtiin vain pari.

Valokuvani ovat Flickrissä, Set: Meiko.

Lisää Meikosta voit lukea täältä: Meikonsalomaa.fi, Kirkkonummi.fi ja visitsouthpointfinland.fi.

Soukan Kasavuori – Espoon kaunein näköala?

Tämän artikkelin kirjoittaminen oli jo aika pitkään agendalla, mutta sitten vähäinen vapaa-aikani menikin matkailuun, joulukorttien tehtailuun ja joululahjojen aloittamiseen. Nyt onkin jo joulukuuta mutta päivään tätä artikkelia silti marraskuulle, jotta lyhyesti tässä blogissa vierailevat eivät saa väärää kuvaa Kasavuoren olosuhteista.

Espoon muka paras näköalapaikka löytyy Soukasta/Kivenlahdesta, ihan Espoon (villissä) lännessä. Noin 44 metriä merestä ylöspäin sijoittuu aika sileä Kasavuoren laki, josta näkee Kirkkonummen suuntaan. Lähellä sijaitsee myös Hanikan luontopolku ja ulkoilualue.

Kunhan kallio löytyy. Löytyy väitös netistä, että Kasavuorelle johtaa pieni polku, mutta tämä ei sitten paikan päältä näyttänytkään olevan niin helppoa kallioisessa metsässä. GPS kännykässä tai hyvä suuntavaisto ovat täällä ihan hyödylliset. Myös kartasta kannattaa katsoa hyvin minne päin on menossa, sillä polun aloituspiste on keskellä asuinaluetta. Vierailun arvoinen Kasavuori kuitenkin on.

Tämä kartta löytyy Hanikan luontopolun alusta, Kasavuorenrinteen vastapäätä.

Mutta nyt ajo-ohjeeseen:

Kun löydät Soukan kartasta Soukan rantatien, muista sen sijainnin hyvin. Tämän tien varrelta kyseinen kallio löytyy, mutta päästääkseen sen päälle pitää ajaa miltei sen toiselle puolelle ja suunnistaa sitten taas rantatielle. Soukan rantatietä pitkin ajetaan, kunnes tulee Soukansalmentie, jota taas seurataan kunnes löydetään lyhyen Kasavuorenrinteen. Sinne risteykseen jätettiinkin auto, vaikka siinä ei näy lähelläkään mitään virallista parkkipaikkaa. Tästä kohdasta pääsee myös Hanikan luontopolulle.

Kasavuoren polku alkaa siis Kasavuorenrinteen lopusta. Ihan kun kävelisi suoraan talojen pihoille, mutta katupätkän takana alkaakin yllättävän iso kallio- ja metsäalue.

Nopeasti kyllä suuntavaisto pettää ja pieni polku ei olekaan enää niin helppo löydettävissä. Ajattelimme koko ajan, että lähellä näkyvä kalliomäki onkin etsitty näköalapaikka mutta mites täältä ei näykään kun vain puiden latvoja.

Lopuksi kyllä kaivattu näköalakallio löytyykin ja maisemat ovatkin upeat. Pieni seikkailu tänne kiipeäminen oli kyllä, kun kalliot ovat erittäin sateisen syksyn jäljiltä erittäin liukkaat.

Onneksi tänne ei kestä kuitenkaan kiipeä pitkään, mutta pienet mutkat tulivat matkaan kun etsimme vähän turvallisemmat kohdat, jonne jalkaa uskaltaa laittaa, eli vähän rosoisemmat kalliopätkät tai ruohokaistaleet.

Täällä ylhäällä on yllättävän hiljaista. Mutta myös aika viileää, joten pian onkin jo aika palata. Hanikka jäänee seuraavalle kerralle.

Kaikki kuvani löytyvät Flickristä, Set Kasavuori marraskuu 2012.