Blogiarkistot

Vuosaaren Uutelassa paistamassa makkaraa

Makkaranpaistaminen avotulen yllä kodassa oli tämän retken päämäärä.

Autolla Kehä I:stä loppuun ja Vuosaareen päin, satamalle asti ja vasemmalle hiekkatielle Uutelaan viittaavan kyltin mukaan ja sitten risteyksestä isomman rakennuksen pihan läpi ja parkkikselle. Perillä. Takapenkiltä kuului edelleen valitusta, että legoleikit oli jouduttu keskeyttämään kotona.

Vaikka Uutelan kota onkin heti ison parkkipaikan vieressä käytiin vielä pientä rengasreittiä kävelemässä. Kiva, kun voi tehdä pienen retken meren rannalle ja evästarvikkeet voi jättää vielä autoon. Seurasimme jo tuttua reittiä meren ääreen.

Ihana kevätaurinko paistoi ja vesi oli suurinta osin jo sula. Lapsemme alkoi innostumaan ja etsi kiviä ja keppejä, joita voisi heittää heikoille jäille.

Värit olivat ihan eri kuin syksyllä. Vihreän sammaleisen sijaan enemmän vaalean haalean keltaista ja harmaan sinistä.

Tällä kertaa seurasimme opasteet aika orjallisesti ja poikettiin vain hieman polusta merenrantaa pitkin. Maa oli sula, mutta kivet, varsinkin suuremmat, olivat meren liejusta ja sammaleesta osittain aika liukkaat.

Aika pian oltiinkin takaisin autolla ja mentiin kotaan valmiina palavan tulen ääreen grillaamaan. Uutelan kodan kummit nimittäin ylläpitävät usein viikonloppuisin tulta valmiina grillaajille. Ihan ilmaiseksi. Kannattaa seurata Uutelan kodan facebooksivuja jos haluaa tietää milloin kodass on tuli valmiina.

Lopuksi ajettiin vielä Vuosaaren satamaan ja syötiin rantakahvilassa nimeltään Kampela herkulliset letut hillolla.

Kahvila Kampela Vuosaari

Vuosaaren Uutelan luonnosuojelualueen pieni rengasreitti

Helsingin Vuosaari. Itä-Helsinki meille luontoretkikohteena hyvin tuntematonta aluetta, mutta Uutelasta olen kuullut jo paljon hyvää, joten se oli nyt hyvä retkikohde semiaurinkoisena marraskuun sunnuntaina. Ajo-ohjeet olivat aika helpot. Kehä I:stä ihan loppuu Itäkeskuksen ohi, suuntana Vuosaari eli suoraan eteenpäin katua pitkin. Columbuksenkin ohi ja sitten kylttejä seuraamaan Uutelaan (eli käännytään Aurinkotuulenkatuun ja satamaan. Satamaan voisi myös pysähtyä ja täältä kävellä polkuja pitkin läheiseen Uutelaan, mutta me ajettiin vielä vasemmalle hiekkatietä pitkin ja vielä Särkkäniemi-nimistä tietä kääntyen vasemmalle Uutelantien ja Särkkäniemen tiepätkän risteyksestä, Skattan tilan läpi. Tien lopussa on iso parkkipaikka sekä oikealla puolella että vielä muutama kymmenen metriä eteenpäin vasemmalla koirapuiston vieressä.

Luonnonsuojelualueella kiertää 1,5 km rengasreitti, jonka saa mukavasti pidennettyä kävelemällä jonkun pätkän päästä vasemmalle pitkospuita pitkin ja pienelle niemenkärjelle. Ja tämä oli meidän reittimme tänään.

Polku on aika lähellä merta ja jo aika pian näkee puiden lomassa värikkäitä nostokurkia.

Luontopolun varressa on numeroituja paaluja, mutta kylttien selitykset näköjään pitää lukea netistä, esim. täältä: https://www.hel.fi/hel2/HKR/esitteet/uutela_fi.pdf

Polku on muuten suurilta osin aika leveä rengaspolun osalta, mutta välissä on jotkut ”vaikeakulkuiset pätkät”, joten reitti ei ole sinänsä esteetön, mutta normaalitallaajille kyllä ihan hyvin käveltävissä. Meidän lisäpätkän polkuosuus oli hyvin kapea polku, välillä hyvin kivinen ja mutainen, joten kumisaappaista oli iloa. Sen lisäksi merivesi oli tällä kertaa hyvin alhainen ja merenpohjalla on toki liukasta ja mutaista.

Niemen rannalla on hyvin tuulista, mutta myös näin myöhään syksyllä väriskaala on hyvin mielenkiintoinen. Toki ilta-auringon väritkin vielä toivat mukanaan omanlaista tunnelmaa. Nostokurjet olivat kyllä meille umpimetsään enemmän tottuneille silmille hieno lisä.

Rannalla näkee hienoja siirtolohkareita. Useimmat olivat sen verran isoja tai kaukana ettei viitsitty lähteä kiipeämään niiden päälle, mutta jotkut isot kivet olivat sopivasti polun vieressä. Toki, pienetkin kivet kelpaavat, kunhan niitä voi heittää loiskahtamaan mereen.

Loppupätkän käveltiin aika nopealla vauhdilla, kun alkoi jo tulla pimeäksi. Jotkut pätkät ovat metsätietä pitkin ja autoja voi tulla vastaan. Reitti ei ole myöskään enää niin mielenkiintoinen, mutta hauskoja yksityiskohtia löytyy, kuten varoitusmerkit kadun risteyksessä olevassa kannossa tai hajoava tiilirakennus. Myös varoituskyltti ”älä syötä poneja” puuponien lähellä huvitti.

Kaikista paras oli kyllä parkkipaikan lopussa oleva hieno kota, joka on viikonloppuisin auki retkeilijoille ja joissa voi paistaa omia makkaroita ja syödä eväitä. Ihan mainio loppuhuipennus kylmässä talvi-ilmassa liikkuneille. Kiitos, Helsingin kaupungille ja Kotakummeille! Lisätietoja ja aukioloaikoja löytää facebookista Uutelan kota -ryhmästä.

Seurasaari, oravia syöttämään

Seurasaari sai heti kannustushuudot, kun iskä ehdotti retkeä sinne. Oravia syöttämään, ja sorsat saavat viimeiset pähkinät. Onhan meillä isompi pussi kuin viimeksi, kyselee utelias neljävee.

Sitten mentiinkin. Jumittaudumme heti ekalle tien risteykselle. Siellä oravat pomppivat metsässä aidan takana ja nuori tyttö syöttää niitä aina kun tulevat lähelle. Pienokaisemmekin ojentaa reippaasti kättä ja huutaa välillä:”pähkinöitääää! Oravaaaat!” Oikeastaan hän taisi sanoa vielä ovarat. 😊

Vähitellen hän oppii ojentamaan käden ja odottamaan kärsivällisesti.

Vähän ajan päästä alamme jo palelemaan paksuista vaatteista huolimatta. Seurasaaressa tuleekin aina nopeasti kylmää. Kierrämme vielä vähän saarta kuvaamassa, mutta oravat ovat hävinneet.

Lopulla poikamme vielä houkuttelee tulosillan vieressä olevaan kahvila Mieritziin. Ovessa luki, että avaa klo 11, mutta olikin jo aiemmin auki. Sisältä näkeekin vielä kivasti ulos, kauniiseen luontoon.

Seurasaari tarjoaa kyllä jokaiselle jotain. Kulttuurin lisäksi luontokin on kaunis ja joka käynnillä voi kiertää erilaisen reitin.

Ensi kerralla voisi harkita makkaranpaistoa

Kasavuori, Espoon saaristoa ihailemassa

Kasavuori on viime vuosina ollut kaikista luetuin blogipostaukseni, joten nyt piti mennä uudestaan katsomaan olivatko näkymät sen ryntäyksen väärti. Olivat, ja ovat edelleen.

Autoon ja lähtö. Sitten mietittiin, että missähän sitä nyt pääsikään Kasavuoren päälle kun eihän Soukan Rantatieltä, jonka vieressä se kohoaa, pääse pytstysuoraan ylös.

Mies oli nähnyt kylttiä jossain, joten ajettiin auto Soukansalmentien alkuun ja käveltiin Soukan Rantatietä pikkasen ylöspäin. Kävelytien kyltti kyllä osoitti väärään suuntaan ja kohti Soukanniemeä. Polku rappuineen näytti kuitenkin houkuttelevalta, joten kiivettiin raput ylös ja toiselta puolelta alas ja löydettiin itsemme kivannäköiseltä rantapolulla.

Polku vei takaisin Soukan Rantatielle ja autolle ilman, että ehdittiin eksyä.

Nyt ajettiin autoa kuitenkin Soukansalmentien melkein päähän ja Hanikan polun viereen, Kasavuorenrinteen-nimisen pikkutien toiselle puolelle. Huomioithan, että tässä ei kuitenkaan ole mitään virallista parkkipaikkaa. Hanikan polun kyltistä käy ilmi, että aika lähellä, Alakartanontiellä, on kuitenkin joku yleinen parkkipaikka, varmaan Soukan ostarin pihalla. Sinnekin voi autoa jättää ja suunnata kartan avulla Kasavuorenrinteelle.

Käveltiin Kasavuorenrinne-nimistä tietä päätyyn ja suoraan eteenpäin polkua pitkin. Sitten käännyttiin vasemmalle ja suunnattiin kännykän ja suuntavaiston avulla merelle päin, suunnilleen suoraan eteenpäin Kasavuorenrinteestä.

Pian oli merta näkyvissä ja kauas näki. Täydellinen paikka pienelle eväsretkelle.

Lapsemme kivasti varoitti isiä menemästä liian lähelle kallion reunaa, kun kalliot ovat niin liukkaat. Porkkanapalat ja pieni omena maistuivat pienokaiselle paremmin kuin kotona. Ja eikun kodin kautta perhefutikseen.

Suomenojan lintuallas joulukuussa

Tuli idea lähteä ulos luontoretkelle, mutta ei haluttu lähteä pitkälle. Onneksi minulle tuli mieleen Suomenojan lampi, joka on keväisin täynnä lintuja. Lammen ympäri menee 1,6 km pitkä lenkki, joten lastenrattaita ei tarvita. Sinne siis.

Lenkki oli mitä mainioin. Pikkulapsi nauttii ulkoilmasta eikä tarvitse paljonkaan opastaa minne saa juosta kun lapsi ei kovin helpolla ehdi pois näkyvistä. Kepillä oli hauskaa tökkiä jäisiä lätäköitä ja mitä ihmettä, siellähän on parvi sinisorsia! Ne uivat hyisessä vedessä ja kaakattavat toisilleen. Lapsi ihmettelee mikä valo toi on (tehtaan ulkovalo) ja mikä ääni tuo oli (tehtaasta kuuluu ääniä) ja voiko tonne savupiippuun kiipeillä (ei voi, mutta kohta tulee lintutorni, jonne voit kiipeillä ihan itse).

IMG_1288

Joululahjana oli tullut mm. Ensimmäinen lintukirjani, josta oli hauskaa lueskella sinisorsista. Kun isi luki, että sorsat seisovat välillä yhdellä jalalla, piti sitä itsekin kokeilla. Kotona voidaan sitten laittaa ruksi ja päivämäärä sivun alakulmaan, kun ollaan tunnistettu sinisorsia.

Onneksi täällä ei tarvitse olla kovin suunnistustaitoinen ihminen, kun lenkki vie kerran lammen ympäri takaisin parkkipaikalle.

Lenkin jälkeen pienokainen tokaisikin onnessaan: ”Tämä oli kiva paikka!”

IMG_1277

Lisää kuvia Flickrin Suomenojan lintuallas -albumista.