Blogiarkistot

Vuosaarenhuippu ja Kallahdenniemenranta, Vuosaari/Helsinki

Aina, kun käymme uudessa erikoisessa kohteessa, ihmettelen miten ei tännekään vielä osattu löytää aiemmin. Nyt kävi näin taas Vuosaarenhuipun kanssa. Omalla autolla helposti saavutettavissa oleva, rauhallinen, upea kohde, josta on mahtavat näköalat!

Tulimme Vuosaaren Satamatieltä ja käännyimme Vuosaaren suuntaan. Auton jätimme heti tien vieressä olevalle hiekkakentälle, Satamakaaren vieressä. ”Parkkipaikalta” on heti kaksi vaihtoehtoa. Seurata tietä pitkin Tryvikintietä, joka johtaa Tryvikiin, Vuosaaren Satamatien toisella puolella. En tiedä pääseekin siitäkin Vuosaarenhuipulle. Me taas käveltiin vähän vasemmalle puomin ohi ja seurattiin ensin leveää, sitten kapenevaa soratietä, joka kaarsi pian oikealle ja huipulle päin.

Vuosaarenhuippu on ihmisen tekemä täyttömäki, jonka on aloitettu maisemoida ihanasti luonnonmukaiseksi. Kuulin, että alueella on paljon kyykäärmeitä, joten varottiin olla poikkeamasta polusta yhtään mihinkään eikä jääty myöskään lohkareiden päälle istumaan.

Huipulle pääsee yllättävän nopeasti, myös jo isoksi kasvaneen mahan kanssa. Polku kapenee sen korkeammalle kuin pääsee, mutta aina välillä pitää muutenkin pysähtyä ja katsoa ympäriinsä. Toisesta kohdasta näkee Vuosaaren korkealle Cirrus-talolle asti, mutta huipulta näkee suoraan Vuosaaren suurelle satamalle päin. Lapsemme oli ihan haltioitunut ja superinnostunut. Kerrankin vissiin löytyi mielenkiintoinen luontokohde hänellekin.

Huipulla tuulee, ei ole varmaan yllätys, joten pitkään ei lämpenevässä kevätkelissäkään jaksettu ihailla maisemia, vaan lähdettiin autolle päin syömään eväitä.

Kun kerran täällä Vuosaaressa oltiin, mentiin vielä katsastamaan hieman syrjässä olevaa Kallahdenniemen uimarantaa (ei siis samalla seudulla olevaa Kallahden uimarantaa, joka varmaan sekin upea). Kallahdenniemenrantaa löytyy kapealta niemeltä Vuosaaren ”keskustasta” etelään.

Kallahdenniemen uimarannalla on hyvin iso parkkipaikka, joten oletan, että uimaranta ja polut täällä ovat hyvin suosittuja kesäisin.

Helsingin Kaskisaarelle ja sillan yli

Kartan mukaan Kaskisaarelta pääsisi sillan yli Lehtisaaresta, sitten Mustasaarelle tai toiseen suuntaan Lauttasaarelle. Kokeilemisen arvoinen sunnuntaikävely.

Autolla ajettiin Lehtisaarentien päätyyn, josta löytyikin kätevästi parkkipaikka. Täältä pääsisi polkuja pitkin Lehtisaaren rantoja pitkin, mutta me ylitettiin heti silta pienelle Kaskisaarelle.

Lehtisaarentien parkkipaikka, silta Kaskisaarelle

Kaskisaarella tuli pian risteys, josta käännyttiin vasemmalle, Saarihuhdantielle, suuntana Mustasaari. Valitettavasti Mustasaarelle ei pääse talvisin, ja kesäisinkin ilmeisesti vain lautalla Taivallahdesta (tai omalla veneellä).

Linkki: Mustasaaren toimintakeskus https://www.mustasaarentoimintakeskus.fi/

Eli ei kun syömään eväitä rannalla ja takaisin Kaskisaaren ”ytimeen”. Eipä haittaa ettei päästy Mustasaarelle, kun Kaskisaaresta pääsee myös siltaa pitkin Lauttasaarelle.

Korkea kaareva silta vie toiselle puolelle Helsinkiä. Harmi vain, että näin meren lähellä on viiltävä kylmä tuuli. Ei auta kuin pian palata autolle.

Täydellinen sunnuntain tutkimusretki Tarvon saarelle Helsingin ja Espoon välissä

Tarvon saari juuri Tarvaspään vieressä (myös tunnettu Aleksi Gallen-Kallelan museona) onkin yllättävän ihastuttava retkikohde näin alkukeväisenä aamupäivänä.

Aleksi Gallen-Kallelan museo (Tarvaspää)

Tarvon saari sijaitsee ihan Turunväylän vieressä ja sinne pääsee sekä Helsingin Munkkiniemestä että Espoon Ruukinrannalta ponttonisiltaa pitkin. Pyörällä ja lastenrattaillakin pääsee kulkemaan, joten tätä suosittua reittiä pitkin pääseekin kulkemaan pitkälle molemmista päistä. Mutta, parkkipaikat ovat aika pienet molemmin puolin ja reitti on suosittu, joten aikaisin pitää olla paikalla.

Tarvon saaren kautta kulki aikoinaan venäläisten rakennuttama tykkitie ja siinä sijaitsi osa linnoitusvyöhykettä. Sitä en saanut tietää paljonko siltä ajalta on vielä pienellä saarella nähtävissä. Muutenkin tuntuu löytyvän yllättävän vähän Tarvosta, vaikka reitti on ilmiselvästi hyvin suosittu, myös pieni rantapolku, josta kohta kerronkin.

Aloitimme itse retkemme Espoosta päin ja jätettiin auto Aleksi Gallen-Kallelan museon alapuolella olevalle parkkipaikalle. Vielä ei ollut muita, mutta pari tuntia myöhemmin, kun museo ja kahvila olivat avautuneet, ei meinannut enää päästä pois, kun kadunvarsikin oli molemmin puolin täynnä autoja.

Espoosta ponttonisiltaa pitkin Helsingin Tarvon saarelle

Parkkipaikalta on ehkä sata metriä ponttonisillalle, joka vie saarelle. Sillalle pääsee kun kääntyy heti vasemmalle, museosta pois päin. Pakkasyön jälkeen ja upeassa matalassa auringonpaisteessa merenlahden ja kasviston luonto onkin mahtavan sävyinen. Sellaisia vienoja värejä ei muulloin näe. Aisteille olikin tarjolla vaikka mitä, kun lintuja alkoi kuulumaan ja jää natisi vahvasti sillan vieressä sulatessa voimakkaassa auringon lämmössä.

Rantaraitti kulkee Tarvon saaren yli

Silta voi olla liukas vielä, mutta se on leveä ja siinä on hyvät kaiteet, joten veteen ei pääse helpolla tippumaan. Valitettavasti Tarvon saarelle vissiin rakennetaan autotie, joten näkymät Turunväylälle päin eivät ole kovin nätit työmaan takia.

Tarvon saaren ponttonisillalt näkymät Turunväylälle

Tarvon saaren voi ylittää leveää tietä pitkin tai sitten molemmista suunnista tullessa, voi käänytä pientä metsäpolkua pitkin merelle päin eli pois Turunväylästä päin ja rantaa pitkin seikkaillen.

Polku tarjosi lapsiperheelle monta seikkailukohdetta (ja tosiaan muista, että me kuljettiin Espoon suunnasta): oli pieni hiekkaranta lähellä jäistä vettä, jonne heittää kiviä. Sitten kulman takaa paljastuikin suojaisa kallioaukio. Eväät maistuivat siellä erityisen hyviltä ja pystyihän siinä sitten vielä luonnonportailla kiipeillä. Taas kulman takaa paljastuikin kaatunut puu, joka nojasi isoon kiveen, ja sen alta piti kulkea, jotta pääsi eteenpäin. Saaren ranta näyttikin olevan useammassa kohdassa upeaa hiekkarantaa tai sitten se oli täynnä pyöreitä kivenmöhkäleitä. Ranta kuin ranta, kunhan on jäätä rikottavaksi. Lastahan ei toki meinannut enää saada pois täältä.

Tarvon saaresta näkymät Helsingin Munkkiniemeen

Munkkiniemen puoleisen sillan ja mielenkiintoisen näköisen ulkoilureitin jätettiin tällä kertaa väliin ja käännyttiin takaisin saaren leveää tietä pitkin ja sillan yli Tarvaspään kahvilaan, Cafe Zoccheriaan syömään herkullista lasagnea (9€ ja siitä riitti meille molemmille aikuisille), puhumattakaan muista herkuista. Pihapiirissakin olisi varmaan ihanaa istua auringonpaisteessa kunhan vähän vielä lämpenisi.

Kahvila Zocerian pihalta Tarvaspäähän katsottuna

Pyörätelineitäkin muuten Tarvaspään pihalta löytyy, joten tervetuloa pyörälläkin.

Espoosta Munkkiniemeen on matkaa muuten sitten noin 2 km. Rantaraitti kulkee myös tätä reittiä pitkin Espoosta Helsinkiin.

Tarvon saarella sijaitsee muuten vanhusten virkistyskeskus Perinnekäsityön kurssikeskus Tarvo, joka tarjoaa mielenkiintoisia kursseja. (www.sirina-design.fi). Kurssikeskuksen yhteydessä toimii (netin mukaan) myös tiistaisin ekokauppa, josta saa käsitöitä ja mielenkiintoisia käsityömateriaaleja).

Lisätietoja ei sitten Tarvosta meinaa löytyä.

Lyhyt wikipedia-artikkeli löytyy tästä: Tarvon saari (Wikipedia)

Aleksi Gallen-Kallelan museon nettisivut löytyvät osoitteesta www.gallen-kallela.fi

Ja pihapiirissä olevan kotoisan kahvilan sivuille pääsee suoraan tästä: Cafe Zoceria Tarvaspää

Näkymät Espoosta päin Tarvon saarelle vievästä ponttonisillasta

Meiko, eväskallioiden aatelia Kirkkonummella (Kuikankierros 3,2 km)

Nuuksioon ei ole enää menoa. Meiko vei sydämeni kylmänkosteasta säästä huolimatta!

Meiko sijaitsee aika lähellä Kirkkonummen keskustaa pari kilometriä pois siksak-reittiä asuinalueiden ohi ja metsäreittiä pitkin.

Parhaiten sinne pääsee omalla autolla, navigaattorilla kohti Korsolammentien päädyn parkkipaikkaa.

Parkkipaikka on aika iso verraten moneen muun luontokohteeseen, mutta yllätyksekseni myös näin koleana sunnuntaiaamuna parkkipaikka oli jo miltei täynnä.

Parkkipaikalta lähtevät kaikki kolme merkittyä rengasreittiä. Meidät kiinnosti tällä kerralla 3,2 km pitkä Kuikankierros, joka kiehtovasti kiertää Näseuddenin niemeä, aina vesilinjan lähellä. Jo viime kerralla innostuttiin Meikon kallioista, joilla voi nauttia eväitä kauniissa järvimaisemassa hyvällä näköalalla.

Parkkipaikalta lähdettiin parkkipaikan päädystä leveää polkua pitkin joitain satoja metriä, kunnes tuli jo pikkumiehemme mieleinen eka tärppi: pieni lampi jyrkän kallioseinämän edessä ja vesi peilijääksi jäätynyt. Sitähän piti koittaa rikkoa kivillä! Jäipä sentään vanhemmille kerrankin aikaa testata kameran asetuksia ja räpsiä kuvia. Värejähän ei tähän aikaa oikein ole, eikä edes valkoista tänä talvena, mutta kun alkaa katsomaan tarkemmin, alkaa hennot luonnonsävyt arvostamaan paremmin. Ja valokuvaajahan löytää aina mielenkiintoista kuvattavaa.

Kierros jatkui vielä hetkeksi leveää polkua pitkin, kunnes vihreä Kotokierros erkani oikealle ja meidän punainen Kuikankierros jatkoi vielä jonkun aikaa keltaisen Meikonkierroksen kanssa metsään juurista ja mutaista polkua pitkin. Tässä vaiheessa jo varoitus: Kuikankierros kuten varmaan myös muut kierrokset eivät oikein sovellu märällä tai liukkaalla kelillä käveltäväksi, ainakaan ilman kunnon kumisaappaita tai nastoja. Minulla oli jopa nastoja mukana, mutta mutavelli veti ne aina uudestaan pois alta. Polku oli osittain paksun mutavellin peitossa ja polkua sai etsiä aika tarkkaan, kun eihän tietysti aiempia puheita huolimatta tullut otettua kunnon vesitiiviitä kenkiä. Liukkaita kallioita kierrettiin myös, jos vain mahdollista, ettei kaadu jäisellä, liukkaalla kivellä.

Polku kierteli metsän halki ja välillä jyrkkiäkin mäkiä ylös kunnes tultiin puuceelle ja siitä jo nopeasti veden ääreen. Riemua taas pienokaisella: taas jäätä rikottavaksi! Voit varmaan kuvitella, että etenimme aika hitaasti näin alkuun, koska polku on usein veden lähellä.

Tunnistimme eväskallioita viime kerralta, mutta nyt jatkoimme suoraan eteenpäin punaisia viittauksia seuraten. Välillä korkeuserot polulla olivat sen verran rajut, että kiersimme hieman, jottei kaatuisi. Itselläni sellainen terveystilanne päällä ettei oikein ole varaa kaatua.

Pian jo pidettiin veden ääressä kalliolla eväs- ja valokuvaustauon. Kylläpä omenapalat maistuvat tuplasti niin hyvin, kun kävelee raikkaassa tammikuun ilmassa.

Pidemmällä niemellä oltiin jo niin lähellä vedenrajaa, että polku oli osittain jäisen veden, osittain mutavellin peitossa ja etenimme hieman hitaammin. Tosin kierros oli niin upea ettei haitannut yhtään. Aika pian pitikin jo nousta aika korkealle kallioille ja sieltähän vasta näkymiä oli. Meikonjärven näki moneen suuntaan niemen kallioilta ja sen upeampaa oli, kun aurinko vielä pilkahti. Vaihtelevasti polku näytti järven ylhäältäpäin ja sitten taas oltiin ihan alhaalla veden lähellä. En voi kuin kuvitella miten upea polku onkin kevään puhjetessa, kun vesi taas liplattaa ja aurinko kimaltaa vedessä.

Sitten joskus taas polku meni metsään, ja näin pitkin mennä. Puuceehan siinäkin ja sitten metsäpolkua pitkin taas hieman ei niin mielenkiintoista reittiä pitkin autolle päin. Loppupätkä olikin sitten jo aika tylsä, mutta etenimme sitten ainakin nopeammin. Parkkipaikan lähellä olikin enää mutainen ruohikkoaukio ja vielä mutaisempi, lohduttoman näköinen metsäpätkä edessä ja sieltä sitten putkahdettiin jo parkkipaikalle takaisin.

Yksi asia vielä on mainitsemisen arvoinen: nälkäiset retkeilijät saivat tosi hyvät eväät Kirkkonummen Papermoon-ravintolassa. Kerrankin paikka, joka on sunnuntaisin ennen klo 12 auki. Saimme hyvät pizzat (ja minä olen hyvin pizzanirso, joten hyvää on jos minä näin kehtaan sanoa), mutta olisi sitä ollut toki muutakin tarjolla. Pisteet minulta!

Mistä sitten vielä lisätietoja Meikosta?

Ensinnäkin tärkeimmät tiedot ja kartta löytyvät Kirkkonummen sivuilta.

Pentala, upea saari Espoon saaristossa

Espoon saaristosta löytyy myös venettömälle hienoja retkikohteita. Ikisuosikkini Iso Vasikkasaaren lisäksi tuli nyt uusi lempikohde tänä kesänä, kun vihdoin katsastettiin Pentalan saarta.

Liikkeelle lähdettiin Kivenlahdesta, mutta perille pääsee, ainakin viime kesänä, myös Soukasta, Suomenojasta ja Suinonsalmesta. Reittilaiva saapui laiturille aika lailla oikeaan aikaan, mutta Espoon saaristoliikenteen mukaisesti syntyi taas hänmennystä, että onko tää nyt se laiva, joka vie perille vai ei. Ei ollut. Piti odottaa seuraavaa. Hyvä, että kysyttiin.

Sitten toki kun oikea paatti tuli, oli taas mukava maisemareitti edessä, saaristoa ihaillen.

Pentalalla toimii mm. Espoon saaristomuseo Pentala, jossa voi katsoa useampia erilaisia ennen kalastajatorppana yms. käytössä olleita taloja.

Saarella on myös 2,3 km pitkä luontopolku, joka vie kätevästi rengasreittiä pitkin Pentalanjärven ohi ja myös lähelle Diksandin luonnonhiekkarannan uimarantaa. Uimaranta on aika iso ja pehmeän hiekkainen, mutta loppukesästä se oli jo niin levän peitteinen ja haisi, joten visiitimme jäi lyhyeksi. Myös ravintolan lähellä, museoalueen vieressä, on hiekkaranta, mutta muistaakseni se oli enimmäkseen vuokrahuviloiden käytössä. Polku muuten ei sovi liikuntarajoitteisille tai lastenvaunujen kanssa liikkuville, mutta museoalueella niillä pääsee liikkumaan kohtuullisen hyvin.

Diksandin luonnonhiekkaranta

Saaristoravintola Pavenin oli muuten hyvää ruokaa. Syödä voi terassilla tai sisällä. Pöydältämme näki ihanasti ulos kauniiseen saaristoon ja mm. burgerit olivat maukkaita.

Saaristoravintola Paven

Pienokaisemme mieleen taisi jäädä enimmäkseen hieno ranta, joka houkutteli rakentamaan hiekkalinnoja ja metsässä olleita jättimuurahaispesä. Myös laiduntavia lampaita ihmeteltiin tovi. Äidin mieleen jäi eniten hieno Pentalanjärvi. Järvi keskellä saarta keskellä merta. Ja saarellakin vielä pieni saari. 😅

Pentalassa järjestetään kesäisin myös tapahtumia. Niitä kannattaa seurata. Ja välttää, jos halajaa saarelle omassa rauhassa. 🤣

Ja pari kuva kauniista Pentalanjärvestä:

Lisätietoja mm täältä: https://www.kulttuuriespoo.fi/fi/node/17801